keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kiljuset

Jalmari Finne: Kiljuset
Otava 2009, 540s.

Lasten iltasaturintamalla on ollut vähän takkuista. Ajattelin, että olisi hauskaa lukea pojille Kiljusen herrasväen toilailuista jykevän yhteisniteen verran, mutta täytyy sanoa, että naurut jäivät vähiin. Minun mielikuvani (tai muistikuvani) Kiljusista on ollut sellainen hölmöläis-henkinen: harmitonta, tyhmää ja viihdyttävää koheltamista. No, ehkä näistä löytyy jotain sellaistakin, mutta pääpaino taitaa kuitenkin olla yhteiskunnallisen satiirin puolella. Etenkin puolivälin jälkeen tuntui, ettei näitä tarinoita ole kyllä lapsille tarkoitettukaan, sen verran paljon keskityttiin poliittiseen irvailuun.

Myöskään ne kohellukset eivät kovin usein hauskuuttaneet. Esimerkiksi heti kirjan alussa Kiljuset ovat lähdössä Helsinkiin ja pojat Mökö ja Luru tahtovat ottaa Pulla-koiran mukaan. Pulla ei viihdykään rattailla, joten: "Pojat päättivät antaa Pullan juosta rattaiden jäljestä ja laskivat sen maantielle, itse pitäen ketjuista kiinni. Pulla oli pieni ja juoksi minkä jaksoi. Mutta isä katsoi kelloaan ja näki ajan olevan täpärällä. Hän alkoi ajaa kovempaa, ja silloin ei Pulla enää jaksanutkaan juosta. Se kaatui, ja kun pojat pitivät ketjuista kiinni, niin se laahautui pitkin maantietä. Ja tomu pölysi korkealle ilmaan."

Jouluaattokaan ei suju eläinten kannalta ihanteellisesti. Pojat antavat äidilleen lahjaksi kissan ja uuden koiran. Tietysti syntyy kissan ja molempien koirien kesken takaa-ajo, joka päättyy keittiöön. "Kissa pakeni avoimeen uuniin ja joutui paistinpannuun, ja kun palvelijatar samassa pani uunin kiinni, niin sinne se kissa jäikin." Uusi koira sotkeentuu puuroon ja Pulla tippuu kakkutaikinaan. "Kun paisti tuotiin sisään, niin huomattiinkin, minne se uusi kissa oli joutunut: se oli kokonaan paistunut paistinpannussa. Ja kun suuri joulukakku kannettiin pöytään, niin löytyi Pulla sen sisältä. Se oli aivan pyörryksissä, mutta virkosi jälleen henkiin, josta poikien ilo oli hyvin suuri."

En ole itse mitenkään herkkä eläinjuttujen suhteen, mutta en silti osannut nähdä näiden juttujen hauskaa puolta. Luultavasti otin ylipäätään vähän koko kirjan turhan vakavasti. Mikäli tuntisin paremmin vuosisadan alun kulttuuria tai ylipäätään sen ajan asenteita, näkisin kirjan eri valossa. Nyt takerruin vähän väliä pikkuseikkoihin, joiden takaa en enää nähnyt suurempia kokonaisuuksia.

Minulle oli yllätys, että ensimmäinen Kiljusen herrasväestä kertova kirja on ilmestynyt jo 1914, luulin näiden olevan tuoreempia. Yhteisnidettä lukiessa huomaa väistämättä, miten suomenkieli on muuttunut jo reilussa kymmenessä vuodessa. Ensimmäisen tarinan kieli on vielä hurmaavan vanhanaikaista, melkein raamatullista: "Ja kun piti lähdettämän asemalle..."

Kiljusten seikkailuja ovat kuvittaneet Rafael Rindell ja Rudolf Koivu. Rindellin kuvituksesta en pitänyt tippaakaan. Tässä kaksi ehkä ruminta kuvaa (klikkaamalla saa suuremmaksi), molemmat "Kiljusen Plättä" -kirjasta:


Tässä kuvassa Plättä muistuttaa kovasti Child's Playn Chuckya:
tuuhea hiuspehko ja tyhjät, demoniset silmät.
Ei tuo taustalla muurahaisia itsestään rapsuttava Lurukaan kyllä mikään kaunis ole.


Tässä taas huomio kiinnittyy Lurun sairaalloiseen olemukseen.
Hän ei näytä tippaakaan jäntevältä koulupojalta,
vaan riutuneelta ja kuihtuneelta vanhukselta.
Sitä paitsi Lurun oikea jalkaterä näyttää ihan sorkalta.

Kovin positiivisia tuntemuksia Kiljuset eivät siis minussa herättäneet. Enempikin on pettynyt olo, että tämmöisiäkin nämä olivatkin. Höh. Mutta tulipahan luettua yksi kotimaiseksi klassikoksi laskettava kirjasarja.

8 kommenttia:

  1. No huhhuh, minullakin on kyllä ollut ihan erilainen mielikuva Kiljusista! Tekstinäytteet eivät kuulostaneet ollenkaan niiltä lapsuudesta tutuilta hauskoilta tarinoilta.

    Ja nuo kuvat, en tykkää minäkään... Ovat tosiaan kuin jostain kauhukertomuksesta Chucky-kaksoisolentoineen ;) Luulin jälkimmäisessä olevan vanhuksen, hyvä kun olit lisännyt kuvatekstiin "suomennoksen". Ilmeisesti siinä ruiskutetaan vettä? Näyttää kylläkin joltain valonsädeaseelta ;D

    VastaaPoista
  2. Villasukka kirjahyllyssä, Kyllä, siinä alakuvassa Plättää pestään paloruiskulla :)

    VastaaPoista
  3. Minulle olisi voinut käydä juuri niin, kuin kerrot itsellesi käyneen: vanhojen muistojen pohjalta Kiljuset tuntuvat nimittäin hauskoilta! Omat muistikuvani tosin perustuvat elokuvaan, sillä yhtään Kiljusta en ole kirjana lukenut. Elokuvaa sen sijaan katsoin lapsuuteni maisemien paikallisessa kinossa muutaman kerran :-D.

    Kiinnostava postaus! En aio hakea Kiljusia luettavaksi. Yksikseni voisin kirjaston hyllyväleissä Rudolf Koivun kuvituksia vilkuilla...

    VastaaPoista
  4. Paula, Koivun kuvitus on kyllä katselemisen arvoista jo muutenkin, mutta varsinkin näiden rujojen kuvien rinnalla. Minä en edes muista onko minulle luettu tai olenko itse lukenut Kiljusia aiemmin - jostakin he kuitenkin ovat tuttuja ennestään.

    VastaaPoista
  5. millois sinä olet tämän aloittanu

    VastaaPoista
  6. hanna, toukokuussa :) (Ei muuta kuin selailemaan arkistoja ;) )

    VastaaPoista
  7. Löysin tänään tämän yhteisniteen Fidan kirpparilta melko inhimilliseen hintaan (2,80 euroa), ja päätin ottaa riskin... En ole perehtynyt pahemmin Kiljusiin viimeisten vuosikymmenien aikana. Jossakin koulun lukukirjassa oli luku yhdestä Kiljus-kirjasta, ja me kuuntelimme myös Kiljus-kertomuksia nauhalta. Mutta en muista nauraneeni yhtään. No, ovatpa ainakin klassikoita - mutta miten eläviä, se nähdään kohta. T: Ördög

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ördög, palaathan kertomaan, miltä Kiljusten touhut nykyään tuntuivat! Minä tein kirjainventaarion ja ilman suurempia tuskia Kiljuset siirtyi kirpputorille vietävien pinoon. En usko, että minä (tai lapset sen paremmin) näihin tarinoihin haluaisivat myöhemmin palata.

      Poista