keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Nyt vittu nukkumaan

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan
(Go the Fuck to Sleep, 2011)
kuvittanut Ricardo Cortés
Into Kustannus 2012, n.30s.
Suom. Kaj Lipponen

Vuosi sitten syyskuussa bloggasin lyhyesti tästä kirjasta nousseesta kohusta ja Samuel L. Jacksonin lukemasta äänikirjaversiosta. Nyt tämä aikuisten runomuotoinen satu on ilmestynyt suomeksi, varsin onnistuneena käännöksenä. Tosin tunnustan heti, että kylläpä kuulostaa karskimmalta kuin alkuperäinen versio vaikka luulisi vitun sanana tähän päivään mennessä menettäneen sen suurimman ärhäkkyytensä. Mutta mitäpä sitä turhaan kieltämään: lasten nukuttaminen on toisinaan yhtä palkitsevaa kuin... Hmm, niin. En keksi mitään yhtä turhauttavaa!

"Latvuksesta lehahtaa pöllöparvi,
ilmojen halki kiitää, purjehtii.
Raivo punainen sydämeni täyttää. Rakas,
oikeesti, lärvi ihan vitun kii."

Kuten Amma toteaa, tämä kirja ei ole niille vanhemmille, joiden lapset ovat aina nukkuneet hyvin. Ja mikäli elät parhaillaan sitä suurimman univelan aikaa, tuskin jaksat vielä nauraa asialle. Toinen lapsemme on ilmeisesti syntynyt väärälle aikavyöhykkeelle ja on aina halunnut nousta uuteen päivään aamuyön varhaisina tunteina. Kaksi kodin ulkopuolella toteutettua unikoulujaksoa eivät tuoneet asiaan muutosta ja kanssaihmisten rohkaiseviksi tarkoitetut "No kyllä se sitten teini-iässä nukkuu" letkautukset pistävät edelleen ketuttamaan. Ihan jokaiseen perheeseen en siis tätä kirjaa suosittele, mutta kirjan nimi kannattaa painaa mieleen (onneksi se on osuvuudessan helppo muistaa!) ja lukaista jos vain vähänkin siltä tuntuu.

5 kommenttia:

  1. Mietinkin, että kuinkahan se suomennos on onnistunut ja onko mahdollisesti käytetty muitakin kirosanoja kuin vittu... Alkukielellä ainakin ihan huippuhauska. Terv. aikoinaan 2,5 vuotta rikkonaisia unia.

    VastaaPoista
  2. Tätä voiskin lukea itselleen kun meinaa nukkumatti olla iltaisin vähän kateissa!

    VastaaPoista
  3. On muuten ihan totta, että suomeksi tämä kuulostaa jotenkin "pahemmalta".

    Valvominen on kyllä ihan hanurista. Toista lasta odottaessani laitoin sormet ristiin ja toivoin hyvin nukkuvaa lasta ja kohtalaisen hyvin toive toteutuikin, mutta näin flunssa-aikaan tulee näitä erittäin huonosti nukuttuja öitä.

    VastaaPoista
  4. Tuo pätkä kuvaa jotenkin niin sitä tunnetta kun istun iltaisin pinnasängyn vieressä kuuntelemassa unta edeltävää iltakiukkua. Niin osuvaa että nauran täällä ihan vedet silmissä. Onneks poika nukkuu yönsä nyt pääsääntöisesti hyvin, niin vastoinkäymisiinkin jaksaa suhtauta huumorilla. :D

    VastaaPoista
  5. Sannabanana, Alkukielisestä tykkäsin enemmän, jotenkin se "fuck" kalskahtaa korvaan vähemmän :) Mutta onnistunut käännös joka tapauksessa.

    Tiina, Hah, ehtisit lukea monesti ennen unen tuloa! :D

    Amma, Meidän esikoinen oli (näin jälkikäteen ajatellen) ihanteellinen nukkuja vauvanakin. Monesti jopa herätin Simon kesken unien syömään! Jaakko taas on ollut ikänsä oikea aamuyökukkuja ja hirvittää valmiiksi, millainen versio tämä kolmas on...

    Aletheia, Minustakin tuossa näytteessä kiteytyy esimerkillisesti se epätoivoinen hetki, kun yrittää pysyä tyynenä, vaikka sisällä kiehuu jo lujaa ;)

    VastaaPoista