keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista
(Chroniques de Jerusalem, 2011)
WSOY 2012, 334s.
Suom. Saara Pääkkönen

Guy Delislen viimeisin sarjakuvaromaani dokumentoi hänen vuottaan Jerusalemissa. Tämän lukeminen oli sekä mielenkiintoista että työlästä, sillä Israelin systeemit ovat vähintäänkin sekavia. Delisle kertoo kuitenkin aluejaoista ja eri ryhmien näkemyksistä kiihkoilematta ja puolueettomasti. Nyt ainakin teoriassa tiedän Israelin tilanteesta (ja sen historiasta) enemmän kuin aiemmin, vaikka sisäistääkseni edes puolet kirjan informaatiosta tämä pitäisi lukea vähintään toisen kerran. Mieluiten useamminkin. (Ja blogiteksti kannattaisi kirjoittaa ennen kuin palauttaa kirjan kirjastoon, ettei olisi vain oman muistinsa varassa...)


Vaikka Gazassa ja länsirannalla kahakoidaan, ei se näy Jerusalemissa tai vaikuta arkeen juuri lainkaan. Tätä on hirveän vaikeaa ymmärtää tai edes kuvitella.


Delisle esittelee kirjassaan lukuisia nähtävyyksiä itkumuurista lähtien. Onnekkaan sattuman kautta hän saa ateljeen Öljymäellä sijaitsevasta kirkosta. (Vai oliko se luostari? En enää muista enkä voi tarkistaakaan.) Vaikka piirtäminen ei tällä reissulla tunnukaan inspiroivan, on työympäristö kuitenkin harvinaisen upea. Upeaa sen sijaan ei ole ihmisten käytös. On ihan hullua, että kadun ylle on täytynyt kiinnittää verkko, jotteivät kivenmurikat ja muut heitettäväksi kelpaavat esineet ropisisi toisten niskaan. Menin ihan sekaisin siirtokuntien ja eri uskontokuntien kortteleiden kanssa, kuka valtasi mitä ja keneltä. Beduiineillekaan ei tunnu löytyvän tilaa.

Jos saisin omakseni yhden Delislen albumin, haluaisin nimenomaan tämän viimeisimmän. Vaikka tässä kirjassa huumoria ei kauheasti näkynytkään, en sitä ihmettele yhtään. Luulenpa, että noissa oloissa on joskus vaikeaa löytää asioista se huvittava puoli.

2 kommenttia:

  1. Aika samanlaiset tunnelmat kuin minullakin. Hieno kirja, todella ehkä paras sarjassaan.

    VastaaPoista
  2. Norkku, Minusta tuntuu, että Delislen sarjakuvista olen oppinut enemmän hänen kuvaamistaan maista, kuin koulussa koskaan :) Ja tästä Jerusalemista tykkäsin todella paljon, kun sisältöä oli niin runsaasti.

    VastaaPoista