lauantai 24. elokuuta 2013

Nörtti 2, Next level

Aleksi Delikouras: Nörtti 2, Next level
Otava 2013, 173s.
Kirjastosta

Luin äskettäin Delikourasin kirjan Nörtti, jonka jatko-osan halusin lukea mahdollisimman pian. On hurjan kätevää, että kirjastoon voi tehdä varauksia, joten eipä kestänyt kauan saada tämä Nörtti 2 luettavaksi.

DragonSlayer666:n päiväkirjamerkinnät ovat tällä kertaa pitempiä, mutta kyllä nyt tapahtuukin enemmän. Dragon luokka tekee nimittäin luokkaretken Kreikkaan ja Dragon isäpuoli Jorgos on ilmoittautunut yhdeksi vapaaehtoiseksi valvojaksi. Jorgos on veikeä mies, joka ei ole turhan tarkka suomalaisten kurinalaisuuden kanssa. Jake ja Fetasalaatti seurustelevat edelleen tiiviisti, eivätkä Dragon tunteet Fetasalaattia kohtaan ole minnekään kadonneet. Drago kompastelee ihmissuhdekuvioissa, eikä kolhuilta välty sivullisetkaan. Tai varsinkaan sivulliset.

Nörtti 2 on vähän vakavampi kuin ensimmäinen osa. Kiusaaminen on julmaa, eivätkä nuoret itsekään ole aina perillä siitä missä menee kiusaamisen ja hauskanpitämisen raja. Pelejä tietysti pelataan edelleen ja välillä sitä tallennusmahdollisuutta kaivattaisiin oikeassa elämässäkin.

Nörtti 2 tarjosi leppoisan lukutuokion, joka ei kuitenkaan yltänyt aivan edeltäjänsä tasolle. Pidin kuitenkin erityisesti siitä, että pojat pelasivat Heroesia, sillä se on minullekin tuttu peli. Erityisesti tykkäsin XL-kokoisten kenttien uudelleenmuokkaamisesta niin, että sijoitin graalin maljan oman linnani edustalle, jolloin resursseista ei ollut pulaa missään vaiheessa. Näin asiasta toiseen...

4 kommenttia:

  1. Mitämitä, tässä pelataan HOMMia? Pitää lukea :)

    VastaaPoista
  2. Jee, HOMM!!! Sen parissa tuli muinoin vietettyä tunti jos toinenkin :D

    VastaaPoista
  3. Täällä myös yksi HOMMunisti \o/

    VastaaPoista
  4. hdcanis, Olisivat kyllä voineet pelata enemmänkin Heroesia! :) Lisäksi täytyy sanoa, että olen hiukan pettynyt, kun Diabloa ei pelata ollenkaan. (Tai jos pelataan, niin siitä puhutaan nimellä, jota en tunnista.)

    Villasukka, En uskalla edes ajatella, miten monta tuntia (viikkoa) Heroes on elämästäni vienyt! :D Olikohan se viime vuonna, kun asensin Heroesin koneelle sillä ajatuksella, että näytän pojille millaisesta pelistä on kyse. Jotenkin se "näyttäminen" venyi sen verran pitkäksi, että lopulta lapset kyllästyivät seuraamaan sivusta. :)

    Morre, Mun Heroes-urani rajoittuu pitkälti siihen kolmoseen. Kakkosta pelasin siihen asti, että kolmas ilmestyi, mutta nelosesta en tykännyt yhtään. (Itsestään liikkuvia örkkejä maastossa?! Ei kiitos!)

    VastaaPoista