lauantai 12. lokakuuta 2013

Aapine

Heli Laaksonen: Aapine
Otava 2013, 72s.
Kuvitus: Elina Warsta

Minulla on ollut viime aikoina rutkasti onnea erilaisissa arvonnoissa. Tämä hurmaava Aapine muutti luokseni, kun onni potkaisi kirjan fb-sivuilla järjestetyssä arvonnassa. Omistuskirjoituksin varustettu kirja on luettu pari kertaa ja erittäin hyväksi todettu.

Aapine on lounaismurteella kirjoitettu aakkosrunokirja. Heli Laaksosen veikeät runot ja Elina Warstan mainiot kuvat muodostavat sellaisen kokonaisuuden, josta ei voi olla pitämättä. Runojen aiheet ovat ihailtavan monipuolisia ja yllättäviä. Kyllä soisin virallistenkin aapisten noudattavan näin rohkeaa linjaa!

Suosikkirunokseni nousi heti ensilukemalta J-kirjaimen kohdalta löytyvä pähkäily siitä, millaista olisi olla jänis.


"Jos mää olissi jänes,
en ossais lukke.
Jestas!

--jyrsissi jorinijuurei,
vaik kui olis klappu kyljes:
jätä järsimät!

Voi ko joku tulis pitämä mul jööt."


Kirjan lopusta löytyy myös kolme lyhyttä tarinaa, sillä toki juuri hankittua lukutaitoa on päästävä testaamaan tuoreeltaan. Lisäksi löytyy pieni lounaismurre - suomi -sanasto sekä ihan tiukkaa tietoa murteista ja suomen kielestä.

Ihana kirja, joka jättää hyvän mielen pitkäksi aikaa ja monta kertaa.

3 kommenttia:

  1. Tämä nousi suosikkiaapisekseni. Kerrassaan valloittava ja vauhdikas! Ja hei, suosikkiruno on meillä ihan sama!

    VastaaPoista
  2. Elina, Mun suosikkiaapiseni myös. :) Tässä tuli käsiteltyä ihanan paljon erilaisia aiheita Matin ja Tepon autosta edesmenneeseen isoisään, että ihan varmasti jokainen löytää jotain itselleen sopivaa. Ja kuvituskin on ihanan vallaton.

    VastaaPoista
  3. Kuvituksen takia tämä kiinnostaa minua, muuten olen kurkkuani myöten täynnä Laaksosta ja lounaismurrerunoja, ehkäpä siksi, kun olen itse tuolta murrealueelta kotossi ;)

    VastaaPoista