keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana

Stephen Weir: Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana
(History's worst decisions and the people who made them)
Schildts  2010, 251s.
Suom. Veijo Kiuru

Tästä kirjasta kiinnostuin hyvän aikaa sitten Lauran bloggauksen perusteella. Kirja oli kuitenkin kirjastosta kadonnut tai joutunut väärään hyllyyn ja kesti tosiaan kaksi vuotta, ennen kuin se viimein pääsi takaisin paikalleen ja uusille lainaajille.

Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana esittelee kronologisessa järjestyksessä historian saatossa tehtyjä vääriä valintoja. Jokaisen tapauksen alussa kerrotaan lyhyesti, kuka teki huonon päätöksen ja mitä siitä aiheutui sekä mitkä mahdollisesti olivat tekijän motiivit. Heti alussa käsiteltiin Eeva ja eräs omena. Minusta raamatulliset jutut olisi kyllä voinut surutta karsia pois. Sotahistorian huonoja päätöksiä oli esillä rutkasti ja vähän niiden lukeminen kyllä puuduttikin. Etenkin, kun Weirin kerronta on sahaavaa: ensin kerrotaan mitä tapahtui, milloin ja miksi, mitkä olivat seuraukset. Seuraavaksi kerrotaan uudestaan, mitä tapahtui, vähän taustoja ja mitkä olivat seuraukset. Sitten kerrataan vielä uudelleen jokin jo kerrotuista asioista. (Tai sitten kaikki sotaretket menivät jo iloisesti sekaisin lukijan päässä, eikä kirjailija kenties toistanutkaan itseään.)

Kiinnostavinta oli lukea tunnetuista historian henkilöistä uudesta näkökulmasta. Esimerkiksi Florence Nightingale ei ehkä ollutkaan vaatimaton sisar hento valkoinen, vaikka saikin aikaan suuria muutoksia mm. kenttäsairaaloissa, perussairaanhoidosta puhumattakaan. Tutkimusmatkailija Livingstonen "löytäjää", Stanleyta, taas olen aina pitänyt seikkailijana hiukan Indiana Jonesin tyyliin. Mutta seikkailua suurempi motivaattori olikin raha.

Mitä lähemmäksi nykyaikaa kirjassa tultiin, sitä karumpaa lukeminen oli. Osa kauheuksista oli tuttuja (kuten Talidomidi), osasta taas en muista edes kuulleeni aiemmin. Karmein tapaus oli varmasti Brittien ydinkokeet Australiassa, Maralingassa 1950-60 lukujen vaihteessa. Kaikista kokeista ei tiedotettu etukäteen ja alueella asuvista aboriginaaleista merkittävä määrä menehtyi. Aluetta ei ole vieläkään voitu puhdistaa asianmukaisesti, sillä säteilyarvot ovat edelleen järkyttävän suuria. Lisäksi seudun asukkailla esiintyy poikkeuksellisen paljon mm. sokeutta.

Kokonaisuutena Maailmanhistorian huonoimmat päätökset on ihan ok, mutta ei sitä kannata ainakaan yhteen menoon lukea. Pätkä silloin tällöin antaa varmasti paljon enemmän.

2 kommenttia:

  1. Meidänkin kirjahyllystä löytyy tämä! Ja saman sarjan muita osia. Taisin ostaa jonkun näistä miehelle lahjaksi, ja hän innostui sitten hankkimaan loputkin. Itse en ole näihin vielä perehtynyt, mutta pikaisen vilkaisun perusteella näyttivät tosiaan sopivan luettavaksi tyyliin 'pala silloin, toinen tällöin'. :)

    VastaaPoista
  2. MarikaOksa, Kuinka monta kirjaa tähän sarjaan kuuluu? Minä näin kirjakaupassa yhden, mutta muuten en ole törmännyt useampiin. Ihan mielenkiintoinen kirja(sarja) kyllä, mutta varmasti pääsee paremmin oikeuksiinsa pätkissä luettuna, toisin kuin kirjat yleensä.

    VastaaPoista