torstai 21. marraskuuta 2013

Perunkirjoitus

Roope Lipasti: Perunkirjoitus
Atena 2013, 288s.

Roope Lipastin Perunkirjoitus on kertomus veljesten automatkasta mummon edesmenneen puolison perunkirjoitukseen Imatralle. Teemu ja Janne eivät ole olleet järin paljon tekemisissä keskenään, eikä vainajakaan ollut kovin läheinen - varsinkaan Jannelle. Teemu on vakuutusalalla, naimaton ja jämpti kaikissa tekemisissään. Pikkuveli Janne taas ajelehtii tuuliajolla, ainakin Teemun tietämyksen mukaan. Oikeasti Jannellakin on meneillään vaikka mitä, mutta toisistaan etääntyneet veljekset eivät vain ole tulleet keskustelleeksi asioista. Matkalla sattuu monenlaista ja muutamista mieltä vaivaavista asioistakin tulee puhuttua, mutta veljekset onnistuvat yllättämään toisensa vielä Imatrallakin. Tai oikeastaan Janne yllättää kerta toisensa jälkeen.

Pidin kovasti Lipastin kirjoitustyylistä. Teksti on sulavaa ja tarina kulkee mukavan vauhdikkaasti eteenpäin. Lipasti sujauttelee tekstiinsä runsaasti huomioita ihmisistä ja ilmiöistä, mistä myöskin tykkäsin. Henkilöt eivät suoranaisesti sulattaneet sydäntäni. Teemun tärkeily ja jäykkyys, sekä jatkuva Jannen väheksyminen miltei tympivät. Janne taas jäi loppuun asti hiukan arvoitukseksi: en saanut selkeää käsitystä siitä mitä hän mistäkin (käsitellyistä asioista) ajatteli ja miksi. Vaikka en päähenkilöihin rakastunutkaan, tykästyin kirjaan kuitenkin.

Leppoinen tarina, jonka loppu ei ollut ihan perinteinen. Lipastin aiemmatkin kirjat alkoivat kiinnostaa, sillä kyllä tällaiselle letkeälle kirjallisuudelle on aina tilaa.

3 kommenttia:

  1. Kiva että tykästyit. Minä tykkäsin Rajanaapurista kovasti.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin Rajanaapurista paljon, Virtasen historia ei ollut ihan yhtä hyvä mutta hyvä kuitenkin. Perunkirjoitusta olen katsellut kirjastossa useampaan kertaan mutta kun en ole heti napannut niin joku muu on ehtinyt ensin. Mutta on ehdottomasti lukulistalla!

    VastaaPoista
  3. Perunkirjoitusten ympärillä kuohuvista tunteista saa varmasti aikaan uskomattomia tarinoita. Tähän kirjaan voisi tutustua. Kiitos :)

    VastaaPoista