sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Vaarallinen matka


Tove Jansson: Vaarallinen matka
(Den farliga resan, 1977)
WSOY 1978, 26s.
Suom. Panu Pekkanen

Tutustumiseni Tove Janssonin tuotantoon jatkuu. Vaarallista matkaa en muista lukeneeni aiemmin, mutta kuvat ovat kyllä sen verran tuttuja, että saatan olla väärässäkin.

Vaarallinen matka alkaa vähän tylsänpuoleisena kesäpäivänä. Sanna istua kököttää nurmikolla ja kiukuttelee kisalleen, joka makoilee vieressä tyytyväisenä. Sanna ottaa pois silmälasinsa ja laittaa ne nurmikolle, kun ne yhtäkkiä katoavat ja tilalle ilmestyvät uudet lasit. Uusilla silmälaseilla nähtynä vanha tuttu kissa muuttuu valtavan suureksi ja äkäiseksi otukseksi, joka sähisten ryntää omille teilleen. Sanna juoksee metsään ja lähtee kulkemaan päämäärättä eteenpäin. Matkalla hän kohtaa monenlaisia otuksia, enimmäkseen ystävällisiä. 

Runomuotoinen tarina etenee vahvasti sanojen ja kuvien voimalla. Lapsia kiinnostivat enemmän kuvat, minä pidin myös sanojen rytmistä ja nokkeluudesta. Tarina on sopivan nopeatempoinen ja jännittävä kertaistumalta luettavaksi, eikä lukijakaan ihan hirveästi ehdi hengästyä vaikka yrittäisikin dramatisoida lukemaansa.

Erityiskunniamaininnan ansaitsee kirjan nimiösivu, jolle on jäänyt (tai jätetty) söpö pieni "den":


4 kommenttia:

  1. Minun ikiaikainen suosikkisatuni lapsuudesta! Rakastan!

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla totta, Maija! Luin tämän juuri eilen lapsille ja tykkäsimme kaikki kovasti. Aion postata lähipäivinä. :)

    VastaaPoista
  3. Tätä olen lukenut monet kerrat ja aina yhtä mielelläni :)

    VastaaPoista
  4. sannabanana, Tämä oli suloinen satu. Ja jännittävä. Minäkin olisin varmasti pitänyt tästä lapsena. (Ja tosiaan, ehkä pidinkin, mutta en vain enää muistanut. Tai sitten olen lapsena vain katsellut kuvia.)

    Elina, Postaustasi odotellessa! :) Meilläkin tästä tykättiin. Minä tykkäsin erityisesti sähisevästä kissasta.

    Mai Laakso, Näitä kirjoja pitäisi yrittää haalia omaankin hyllyyn, sillä kirjastosta oli yllättävän vaikea tätä löytää. Jostakin sairaalakirjastosta viimein tilattiin luettavaksi.

    VastaaPoista