tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kiki, Montparnassen kuningatar

Catel & Bocquet: Kiki, Montparnassen kuningatar
(Kiki de Montparnasse, 2008)
Arktinen Banaani 2009, 408s.
Suom. Kirsi Kinnunen

Tämän sarjakuva-albumin olen nähnyt monessa kirjablogissa, mutta mikäli olen noita postauksia lukenut, en niistä muista mitään. Sivistyksessäni on ollut Kikin kokoinen aukko, jota tämä sarjakuvamuotoinen elämäkerta paikkaa aika hyvin.

Alice Prin syntyi aviottomana lapsena vuonna 1901. Isoäitinsä kasvattama villikko muutti äitinsä luokse Pariisiin 12-vuotiaana ja joutui vaihtamaan usein työpaikkaa riitaannuttuaan työnantajansa kanssa. Saatuaan potkut leipomosta Alice meni alastonmalliksi ansaitakseen muutaman lantin. Alicen äiti ei hyväksynyt tyttärensä päätöstä, vaan heitti tytön kodistaan ja katkaisi välit kokonaan. Alicen matka ihailluksi alastonmalliksi ja tuhmien laulujen laulajaksi oli karu, mutta menestyksen makuun päästyään Alice nautti elämästään täysin rinnoin.

Kiki-nimellä tunnettu nainen oli tuttu näky taidepiireissä ja juhlissa, joissa viini virtasi ja laulu raikasi. Kikin ystäväpiiriin kuului lukuisia aikansa tunnetuimpia taiteilijoita. Rakkaudessa Kiki koki monia kolhuja, mutta iloluontoinen nainen porhalsi melkein väsymättä kohti seuraavia seikkailuja. Kikin riehakasta elämää synkisti alkoholi ja kokaiini, josta Kikiä yritettiin vierottaa useamman kerran. Hän menehtyi 52-vuotiaana vesipöhön vaivaamana, elettyään pari vuotta satunnaisten pikkutöiden ja tuttaviensa avun varassa.

Catelin ja Bocquetin teos on hieno elämäkerta ja upeaa ajankuvaa 1900-luvun alun Pariisista, taidepiirien kuumimmasta sisäpiiristä. Kiki on henkilönä uskomaton: riehakas kuin sähikäinen ja väsymätön viihdyttäjä, joka ei voi saada kyllikseen huomiosta ja ihailusta. Kirjan loppusta löytyy vielä yhteenveto Alice "Kiki" Prinin elämästä sekä lyhyt kuvaus jokaisesta kirjassa esiintyvästä taiteilijasta.

Todella mielenkiintoinen kirja, jonka jälkeen haluaisin lukea Kikistä lisää. Hänen muistelmiaan ei tietääkseni ole suomennettu, mutta ehkäpä jostakin löytyisi englanninkielinen painos luettavaksi.

1 kommentti:

  1. Hienoa, että joku muukin on tämän erinomaisen sarjakuvaelämänkerran löytänyt! Itse taisin törmätä Kikiin Man Rayn elokuvien kautta, jotka nekin ovat enemmän kuin katsomisen arvoisia.

    VastaaPoista