tiistai 16. syyskuuta 2014

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
WSOY 2014, 248s.

"Kyllä ei yksi vitsi kestä koko elokuvan mittaa. - - Kaikkein pahimpia ovat jatko-osat, joita rahanhimon ja laiskuuden takia kirjoitetaan."

Se ihan ensimmäinen Mielensäpahoittaja oli erityisen hauska lukukokemus. Luin siitä pätkiä ääneen miehelle sellaiseen tahtiin, että mies jo alkoi hermostua pahoitti mielensä. Nauraa hekottelin niille lukuisille kohdille, joista tunnistin itseni ja myös niille, jotka tuntuivat käsittämättömän liioitelluilta. (Ensin mainittuja oli luonnollisesti huomattavasti paljon enemmän.) Ruskeakastike ei sitten vastannutkaan huikeisiin odotuksiin, mutta hiukan bonusraidan tapainen Miniä taas toimi ihan hyvin. Alkoi tuntua siltä, että Mielensäpahoittaja on jo kaikkensa antanut, joten vähän varoen aloin lukea Ilosia aikoja. Ei tämäkään ensimmäisen osan tasolle yllä, mutta on kuitenkin harvinaisen onnistunut jatko-osa.

Mielensäpahoittaja alkaa varautua vääjäämättä lähestyvään kuolemaan. Ei siitäkään tarvitse sen kummempaa numeroa tehdä: arkuksi kelpaa itse tehty ja hautakivenkin voi veistää itse. Hautajaisista on hyvä keskustella kirkkoherran tai muun vastaavan kanssa ja testamentti täytyy kirjoittaa itse (mieluiten mustekynällä). Siinä nikkaroidessa ja muistokirjoitustakin laatiessa on hyvää aikaa kerrata elettyä elämää ja huomata, että ihan hyvä elämä se on ollut vaikka ehkä yksi tai kaksi virhettäkin on tullut tehtyä.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on verkkainen, kotoisa ja pahaa mieltä on mukana aika vähän. Lukeminen oli joutuisaa, hymy karehti suupielessä ja loppua kohti alkoi kurkkua kuristaa ja silmiä turvottaa. Ääneen en tainnut nauraa, enkä mitään lukenut ääneen, mutta kirja sekä viihdytti että antoi sopivasti ajattelemisen aihetta. Pidin tämän tunnelmasta ja Mielensäpahoittajan asenteesta kuolemaa kohtaan.

Kyrö on lahjakas kirjailija, jolta olisi jo korkea aika lukea jotakin muutakin.

4 kommenttia:

  1. Ai että minä tykkään näistä Mielensäpahoittaja-kirjoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Kyllä näissä niin hieno asenne on, että kuinka voisikaan olla tykkäämättä! :)

      Poista
  2. Heh, itse luin (/kuuntelin äänikirjana) ensin Ruskeakastikkeen, ja minusta se oli parempi, kuin ensimmäinen osa. Lienen vähemmistössä :D

    Kiitos, että muistutit näistä kahdesta uudesta osasta, ihanaa, että vielä kaksi Mielensäpahoittajaa lukematta =)

    P.S. Myös elokuva oli erinomainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, Ehkä Mielensäpahoittaja tekee aina lähtemättömän ensivaikutelman? En muista Ruskeaakastiketta kovin hyvin enää, kun koin sen niin latteaksi ekaan kirjaan verrattuna, mutta olettaisin että ensimmäisessä kirjassa käsiteltiin sen verran useampaa aihetta, että se on siksi jäänyt parhaaksi kokemukseksi.

      Elokuvan haluan kyllä nähdä! Mutta luulen, että joudun odottelemaan, että sen saa vuokrattua.

      Poista