tiistai 16. joulukuuta 2014

4xAkimbo

Akimbo ja norsut
(Akimbo and the Elephants, 1990)
Otava 2006, 96s.
Kirjastoautolta löytyi kuin löytyikin mieluisia iltasatukirjoja. Olen itse lukenut Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-sarjaa ja pitänyt niiden lämpimästä ja rauhallisesta tunnelmasta. Olikin siis helppo päätös napata lainaan kolme ensimmäistä Akimbo-sarjan (suom. Taina Aarne) kirjaa lapsille luettavaksi. Neljättä osaa ei ollut paikalla, mutta se laitettiin varaukseen.

Akimbo on nuori afrikkalaispoika, jonka isä työskentelee riistanvartijana luonnonsuojelualueella. Luonto tarjoaa upean kasvuympäristön, mutta ongelmatonta ei ole eläintenkään elämä.

Ensimmäisessä osassa, Akimbo ja norsut, Akimbolle selviää, että lähikylässäkin asuu salametsästäjiä, jotka surmaavat luonnonsuojelualueella norsuja vain syöksyhampaiden tähden. Isä ja muut riistanvartijat ovat kyllä yrittäneet jäljittää salametsästäjiä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Akimbo päättää yrittää tehdä jotakin asialle vaikka yksin ja pian hän onkin jo salametsästäjäryhmän mukana jahtaamassa norsuja.

Tämä oli koululaiselle ihanteellinen kirja: sopivan mittainen, tarpeeksi kuvia ja erityisesti jännittävien tapahtumien tempo osui tismalleen kohdalleen. Akimbo on sen ikäinen, että 8-vuotiaan on helppo kuvitella itsensä hänen tilalleen ja näin melkeinpä seikkailla itse.



Akimbo ja leijonat
(Akimbo and the Lions, 1992)
Otava 2006, 90s.




Toisessa kirjassa, Akimbo ja leijonat, Akimbo pääsee isänsä mukaan pyydystämään vaarallista leijonaa. Huolellisesti suunniteltuun ja rakennettuun pyydykseen ei kuitenkaan jää karjaa surmannut emoleijona, vaan tämän pentu. Akimbo saa ottaa pennun mukaansa ja yrittää pitää sen hengissä.

Norsu-kirjaan verrattuna Akimbo ja leijonat oli lapsille vähän pettymys. Jännittävin kohtaus on jo ennen kirjan puoliväliä ja pojat olivat aidon kummissaan, mitä loppukirjassa muka voi tapahtua, kun se vaarallinen leijona poistui kuvioista niin äkkiä.

Lemmikkileijona alkoi kuitenkin kiinnostaa siinä määrin, ettei iltasatu lopulta pitkästyttänyt ollenkaan.




Akimbo ja krokotiilimies
(Akimbo and the Crocodile Man, 1993)
Otava 2007, 92s.
Kuuluisa krokotiilimies tulee merkitsemään krokotiilipoikueita seurantatutkimusta varten. Akimbon isä on aina pysytellyt mahdollisimman kaukana krokotiileista, mutta Akimbo lähtee innoissaan korkotiilimiehen mukaan tutkimusretkelle. Krokotiilimiehen toista kättä koristaa suuri arpi muistona muinaisesta krokotiilinpuremasta. Tällä reissulla mies saa uuden arven, kun krokotiili käy hänen kimppuunsa pienellä saarella. Kumiveneenkin krokotiili repii käyttökelvottomaksi, mutta jollakin keinolla Akimbon on lähdettävä hakemaan apua.

Tässä tarinassa riitti jälleen sopivasti jännitystä lapsille, eikä kirjan lukemiseen montaa iltaa mennytkään. Minä taas jouduin hiukan nikottelemaan, sillä minusta tuntuu todella epäuskottavalta, että noin 10-vuotias poika osaisi käynnistää auton ilman avainta. Vaikka hän olisikin kerran seurannut vastaavaa toimitusta vierestä, niin onko se oikeasti niin helppoa?


Akimbo ja käärmeet
(Akimbo and the Snakes, 1996)
Otava 2010, 96s.
Akimbo ja käärmeet poikkeaa edeltävistä osista siten, että siinä on kirjailijan alkusanat ja lopussa liki kymmensivuinen tietoliite käärmeistä. Itse tarina on hyvin uskollinen sarjalle: Akimbo pääsee jälleen tutustumaan uuteen eläinlajiin, oppii uusia asioita ja joutuu pelottaviin tilanteisiin.

Akimbon Peter-sedällä on käärmetarha ja Akimbo pääsee sinne lomailemaan ja tekemään erilaisia töitä. Käärmetarha on avoin yleisölle ja vierailijat saavat seurata esimerkiksi myrkkykäärmeiden lypsämistä. Tarhan ylpeys on musta mamba, mutta Peter-sedän toiveissa on hankkia käärmetarhaan myös vielä vaarallisempi vihreä mamba. Kuinka ollakaan, sellaisesta tulee ilmoitus ja Akimbo lähtee Peter-setänsä kanssa käärmejahtiin.

Tässä tarinassa pelottavia hetkiä taisi olla hiukan enemmän kuin muissa osissa. Oli hauska seurata vierestä lasten eläytymistä, kun he jännittivät Akimbon puolesta vihreän mamban kiemurrellessa hänen jaloissaan. (Hauskaa siis siinä mielessä, että oli ihana huomata lasten kykenevän eläytymään tarinaan niin täysin.) Minua jälleen hiukan epäilytti tarinan uskottavuus, koska millainen setä ottaisi myrkkykäärmejahtiin ainoaksi apulaisekseen noin 10-vuotiaan sukulaispojan? No, myönnän kyllä, että kirja olisi ollut varsin tylsä, jos mitään riskejä ei olisi otettu.

Akimbo-sarja oli hyvä löytö, joka takasi leppoisat iltahetket pariksi viikoksi. Tällaisia pitäisi löytää enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti