perjantai 30. tammikuuta 2015

Ihana nähä!

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Otava 2015, 173s.

Minun oli tarkoitus aloittaa ihan toinen kirja Tulen tyttärien jälkeen, mutta väsyneenä on jotenkin helpompi tarttua johonkin entuudestaan tuttuun. Ihana nähä! on tuore kokoelma Anna-Leena Härkösen aiemmin Anna-lehdessä ja Helsingin Sanomissa julkaistuja kolumneja. Aiheita riittää matkailusta pornoon, rentoutumisesta ystävyyteen, huijaamiseen ja ikään.

Härkösellä on oma äänensä ja tyylinsä, mikä on ehdottomasti hieno asia. Pidän hänen huumorintajustaan, napakkuudestaan ja sopivan hillitystä pisteliäisyydestään. Jokaisella pitäisi olla kaveripiirissään joku hänen kaltaisensa, sanavalmis ja (ilmeisesti) varsin suorapuheinen, mutta lämmin ihminen. (Sellaiseksi siis olen Härkösen kuvitellut hänen kirjoitustensa perusteella, oikeasti minulla ei ole edes ties monenneko käden tietoa hänen persoonallisuudestaan.)

Ihana nähä! on äkkiseltään arvioituna kepeä ja hauska kokoelma, mutta kyllä Härkönen sen verran isojakin asioita käsittelee, että ei tätä yhtään hötöksi voi väittää. Minä halusin kuitenkin lukea tämän nimenomaan hauskana kirjana ja monet naurut sainkin. Ehkä eniten huvitti kreetalainen aasi, joka ei sitten ollutkaan aasi.

2 kommenttia:

  1. Härkönen on ihana persoona ja tykkään hänen kolumneistaan. Toivottavasti tämä tulee pian kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Toivottavasti pääset pian lueskelemaan tätä. :) Minustakin Härkönen vaikuttaa ihanalta ihmiseltä.

      Poista