lauantai 24. tammikuuta 2015

Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

Laura Honkasalo: Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman
Kirjapaja 2014, 197s.

Nuukaillen eli kuinka pelastin lompakkoni ja maailman oli minulla lainassa ja noin vuosi sitten, mutta muut kirjat kiilasivat sen edelle sellaiseen tahtiin että kirja palautui lukemattomana kirjastoon. Joulun aikaan jostakin muistui mieleeni, että tämä on edelleen lukematta ja nyt oli lukumotivaatiokin oikeassa asennossa.

Nuukaillen keskittyy huomattavasti omaa kukkaroa enemmän maailman pelastamiseen. Monihan voi pitää ekologisuutta kalliina, mutta loppujen lopuksi melko moni ekologinen valinta on iloksi myös henkilökohtaiselle taloudelle. Sinänsä aihe on totta kai mielenkiintoinen ja ehdottomasti aiheellinenkin, mutta minä olisin kaivannut nimenomaan niitä arkisia vinkkejä, joilla raha ehkä pysyisi paremmin omalla tilillä.

Honkasalon täytyi perehtyä kulutustottumuksiinsa ja talousasioihin yleisemminkin aiempaa tarkemmin, kun hän jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Tässä kirjassa hän kertoo, kuinka he ovat hyödyntäneet mm. luonnon antimia ruoanlaitossa, ruokakaappien sisältöä kauneudenhoidossa ja erilaisia kierrätysryhmiä ja kirppiksiä vaatteiden ja muiden pakollisten hankintojen metsästämisessä. Luvut keskittyvät yhteen aihepiiriin kerrallaan ja jokaiseen aiheeseen paneudutaan vähintääkin kohtuullisesti.

Meidän viisihenkinen perhe elelee tilastollisesti katsoen köyhyysrajan tuntumassa, mutta arki on silti suhteellisen turvattu. Laskut saadaan maksettua ajallaan, nälissään ei ole tarvinnut olla ja luottotiedot ovat kunnossa. Silti, koska niiltä yllättäviltä rahanmenoilta ei voi välttyä, olisi mahtavaa, jos säästössä olisi jonkinlainen pienikään hätävara. Lasten suhteen tilanne on aika lailla ihanteellinen: kaikki ovat poikia ja suvusta ja kaveripiiristä löytyy hitusen vanhempia poikia, joilta olemme saaneet valtaosan lasten vaatteista ja urheiluvälineistäkin. Minä en viihdy vaatekaupoilla, vaikka käyttövaatteita onkin liian vähän. Tälläkin hetkellä haaveilen kyllä uusista ja ehjistä vaatteista, (etenkin kengistä!) mutta on kuulkaas helppo säästää tässä asiassa kun on mittasuhteiltaan vääränlainen. Olen myös jääräpäinen, joten jos en löydä mieluista, olen mieluummin ilman. Itse voisi toki tehdä sopivia vaatteita, mutta halpaa hommaa ei ole sekään. Aikuisen vaatetta ei ihan kangasmetristä saa tehtyä ja kaksi metriä maksaakin jo sen verran, ettei epäonnistumisenriskin huomioiden tunnu järkevältä kuluttaa uuden vaatteen hintaa pelkkään kankaaseen.

Minun heikko kohtani ovat tietenkin kirjat. Niitä on talon lähes kaikissa huoneissa ja vaikka säännöllisesti pistän niitä kiertoonkin, kokonaismäärä lisääntyy jatkuvasti. Koen tavallaan "ansaitsevani" kirjat, sillä olen karsinut rutkasti turhiksi kokemistani menoista. En esimerkiksi käy kampaajalla tai kauneushoidoissa, en osaa meikata tai laittaa hiuksia. Hiukset pesen palashampoolla, joka kestää pienen ikuisuuden ja tulee valtavan paljon edullisemmaksi kuin halvimmatkaan nestemäiset shampoot. Luontainen pihiys auttaa myös paljon hillitsemään rahan käyttöä. Vaikka haaveilisinkin jostakin kivasta asiasta X, voin hyvinkin kavahtaa hintaa niin paljon että kaikki mielenkiinto haihtuu.

En useinkaan ymmärrä, miksi pitäisi hankkia uusi tavara, vaikka entinenkin vielä ajaa asiansa. Minulla on esimerkiksi noin kuusi vuotta vanha puhelin, jota mieheni häpeää valtavasti. Minusta tämä on kiva: punainen ja helppo käyttää. Akkukin kestää liki viikon. Tosin viime viikonloppuna mummulareissulla tapahtui sekin epätodennäköinen asia, että akku loppui ja laturi oli unohtunut kotiin. Kotona uudelleen ladattu puhelin olikin päättänyt, että se ei halua tätä vuotta nähdä ja niinpä kännykkäni elää sinnikkäästi vuotta 2014. Mainitsinkin jo hankalat mittasuhteeni ja niihin liittyen voin kertoa, että minulla on käytössä noin vuonna 2005 ostetut maiharit. Ne eivät ole enää järin edustavan näköiset, mutta kuitenkin ehjät - ja mikä tärkeintä - jalkaani sopivat. Uusille asioille sytyn todella hitaasti, joten mainontakin puree hyvin harvoin.

Pääsääntöisesti olen Honkasalon käsittelemistä asioista samoilla linjoilla. Esimerkiksi tavaramäärän vähentämisen edut ovat selkeät. En kuitenkaan ymmärrä, miksi erilaiset muistot olisivat pahasta? Jos haluaa säästää lapsen tekemiä askarteluja, niin keneltä se on pois? Kenelle niistä muka olisi enemmän iloa kuin meidän perheelle? Tavallaan ymmärrän, että joku ei kaipaa niitä muistojuttujakaan, mutta minusta on aivan mahtavaa, että olen voinut esitellä lapsilleni äidin minulle tekemän hellemekon vuodelta -80 ja muutaman rakkaimmista pehmoleluista. En myöskään haluaisi kotini näyttävän hotellilta tai munkin kammiolta, jossa ei olisi mitään ylimääräistä tai persoonallista.

Vaikka Nuukaillen ei tarjonnutkaan sellaisia säästäväisyysvinkkejä kuin minä olisin kaivannut tai edes juurikaan uutta tietoa, oli se joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja. Kiehtovinta oli tutustua vanhoista kodinhoito-oppaista otettuihin lainauksiin ja vinkkeihin, joista monet olisivat hyvin käyttökelpoisia edelleen.

4 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa. Tykkään käyttää kaiken loppuun. Minullakin on oikein kunnon vanha kapulakännykkä, joka oikeasti mielestäni pelittää paremmin kuin hienot älypuhelimet. Televisiomme alkaa puolestaan olla todennäköisesti Helsingin viimeisiä ei-taulutelkkareita. Aina kun ajattelen uuden television hommaamista, näen mielessäni kaatopaikalla jossain köyhässä maassa elektroniikkajätettä lajittelevat ihmiset... Vasta kun televisio ja muutkin jutut paukahtavat lopullisesti, on uuden aika.

    Ajattelen samoin muistojen säilyttämisestä. Se ei ole muilta pois eikä maksa mitään, jos haluaa säilyttää vaikka lastensa askartelut. Olen myös saanut negatiivista palautetta kirjahyllystämme. Minimalismi on menossa jo vähän överiksi paikoin mielestäni (kun puututaan muidenkin koteihin). Annetaan jokaisen kodin olla omannäköisensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, Puhelinasiassa olen kyllä ihan samaa mieltä: nämä vanhat tuntuvat kestävän huomattavasti paremmin kuin älykkäät uutuudet! Noin muuten viihde-elektroniikka on meidän perheessä vähän tulenarka aihe, sillä mies on töissä alan liikkeessä, joten suhtautumisemme telkkareihin ja erilaisiin soittimiin on hyvin erilainen.

      Minäkin olen saanut monenlaista palautetta kirjahyllyistä. Onneksi palaute on enimmäkseen positiivista, mutta aina on niitäkin, joiden mielestä kirjat jotenkin pilaavat ilmapiirin. (Minusta taas kirjat ovat parasta koko talossa, jonka yleisilme ja -kunto on varsin väljähtänyt ja nuhjuinen.)

      Poista
  2. Olipa ihanan elämänmakuinen kirjoitus! Täällä toinen, joka kokee "ansaitsevansa" juuri ne kirjat ja joka pärjää hienosti puhelimellaan, vaikkei sillä juuri älyä olekaan :)

    Turhan tavaran vähentäminen on minusta paikallaan, mutta se on hyvä tehdä omaa itseään ja sydäntään kuunnellen. Minimalismi minimalismin vuoksi ei välttämättä ole sen tervehenkisempää kuin tavaravuoriin hukkuminenkaan. Uskoisin, että kohtuullinen kohtuullisuus ja itsensä tunteminen ohjaavat ihmistä parhaiten. Ja todellakin kotien kuuluu olla koteja, asukkaidensa näköisiä ja oloisia.

    Luin tämän kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen ja muistan, että minäkin pidin mm. noista lainauksista. Muistelen myös, että tämä aiheestaan huolimatta jätti sellaisen mukavan hyväntuulisen olon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Samaa toteaa Honkasalokin: rajansa kaikella. Silti minusta kirja oli enemmän sinne minimalismiin kallellaan.

      Ehdin jo palauttaa tämän kirjan kirjastoon, joten en voi tarkistaa, minkä verran siinä käsiteltiin mm. vaatteiden korjaamista. Muistan, että aihetta ainakin sivuttiin, mutta olikohan käytännön vinkkejä juurikaan? Meillä nuo isommat pojat varsinkin tuhoavat housujen polvia sellaista vauhtia, että minä en pysy paikkausvauhdissa. Isommalle ostin alkutalvesta uudet toppahousut, jotka on nyt paikattu molemmista polvista kahdesti ja takapuolesta symmetrisesti kerran. Saa nähdä onko niistä jäljellä muuta kuin vyötärönauha siinä vaiheessa kun lumet sulaa…

      Toinen murheenkryyni, ovat vetoketjut. Takeista vetoketjut hajoavat ärsyttävän herkästi, mutta niiden vaihtaminen uuteen on aivan toivotonta! Ei riitä, että vetoketjut ommellaan paikoilleen noin neljällä tikillä, vaan vielä pitää iskeä näppärit hirveän lähelle hammastusta, niin ettei vanhaa tahdo saada irti eikä varsinkaan uutta nätisti paikoilleen. :/

      Poista