keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Olipa kerran dinosauruserotica fanifiktio kuvakirja.

Blogissani on melko vähän mitään muuta sisältöä kuin kirjaesittelyitä. Tämä sopii minulle yleensä oikein hyvin, koska harvoin minulla muutakaan asiaa on, kuin puhua lukemistani kirjoista. En osaa sisustaa, käsityöt ovat keskinkertaisia ja polleana aloitettu liikuntaharrastus ja elämäntapamuutosprojekti tahtoo lopahtaa joka vuosi siinä vaiheessa kun ulkona tarkenee ilman jatkuvaa heilumistakin.

Tänään ajattelin siskon patisteluista johtuen astahtaa hetkeksi tältä hyvin tallatulta "luin tämän" -polulta ja esitellä erään oman aikaansaannokseni. Alunperin tein tämän omaksi ja ystävien iloksi, mutta sisko tosiaan kehotti jakamaan huikean taidonnäytteeni myös blogissa.

Fanifiktio, etenkin eroottinen sellainen, on viime aikoina ollut hyvin näkyvästi esillä. Eräässä facebookissa käydyssä, vinhasti rönsyilevässä keskustelussa tuli puheeksi sekä fanifiktio että dinosauruserotica, jotka päätin yhdistää tällaiseksi

dinosauruserotica fan fiction kuvakirjaksi!
(jolta muuten puuttuu nimi.)



"Onko Raptor & Raptor?
Tarvitsen kiireesti tuholaistorjujan palveluita.
Osoite on luolasto 8."




"Ohhoh! Täällähän täytyy turvautua rajuihin otteisiin."


*Kivitys*


"Vaara ohi, rouva."

"Oi, herra Raptor!
Olen ylettömän kiitollinen. 
Kuinka voin korvata tämän teille?"


"Vieno kosketus riittää, kultaseni…"



"Kiitos kaikesta, herra Raptor."

"Ei! Kiitos sinulle, rakas Grrgrl.
Olen aina käytettävissäsi."


*LOPPU*



Onnea on spontaanius, huonot ideat ja sisko, joka yllyttää!

6 kommenttia:

  1. Hyvä sisko, kyllä tämän julkaisemiseen kannatti yllyttää! Mahtava!

    VastaaPoista
  2. On tämä edelleen kyllä hieno! Mieti mikä perintö jälkipolville :D

    VastaaPoista
  3. Fan fiction on tuttua kirjoitusten muodossa mutta tämä dinosaurus erotica on ihan uutta mulle! :D :D Mutta mageen sarjiksen väänsit, kiitos siitä ja makeista nauruista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos yhteisesti! :D
    Ehkä liitän tän mun CV:hen sitten kun työnhaku käy ajankohtaiseksi ;)

    VastaaPoista
  5. Onneksi poikkesit tutulta polulta ja julkaisit dinosauruserotica fan fictionin (jestas, tämäkin päivä piti kokea, että kirjoitan tuon sanayhdistelmän, jonka olemassaolosta minulla ei hetki sitten ollut aavistustakaan :D )! Tuo on ihan huikea ja naurattaa ties monennenko kerran katsottuna :D Ja totta kai päivität tuon CV:hen, tiedä mitä ovia työnhaussa avautuu :)

    VastaaPoista