torstai 9. huhtikuuta 2015

Fingerpori 6

Pertti Jarla: Fingerpori 6
Arktinen Banaani 2013, 64s.

Flunssaisena, pää räästä raskaana, ei oikein jaksa keskittyä lukemaan romaaneja. Fingeripori 6 oli loistavaa luettavaa nuutuneelle ja hetkittäin lähes unohdin niistää, kun nauratti niin paljon. Osa stripeistä oli toki vanhastaan tuttuja, mutta osa oli minulle uusia - tai ainakin unohtuneita.



Edelleen jaksan ihastella Jarlan monipuolisuutta, sillä helpostihan tämän tyyppisissä pitkälti sanaleikkeihin perustuvissa sarjakuvissa voisi alkaa toistaa itseään. Asennekin on positiivisella tavalla anteeksipyytelemätön ja suora. Toisinaan roisius pääsee yllättämään oikein kunnolla, mutta vielä en ole sellaiseen strippiin törmännyt, josta olisin mieleni pahoittanut.

Hilpeitä juttuja, joille voi nauraa useammankin kerran.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti