torstai 23. heinäkuuta 2015

Tuuti ja pahankurinen B

Marita Lindquist: Tuuti ja pahankurinen B
(Kottens Bakvända B, 1972)
WSOY 1975, 176s.
Kuvitus: Ilon Wikland
Suom. Tuula Ikonen

Edellinen iltasatukirja luettiin loppuun mummulassa ja koska en ollut varannut mukaan reissuun toista kirjaa, nappasin mummulan hyllystä Tuuti ja pahankurinen B -kirjan. Olen lukenut Marita Lindquistin kirjoja pienenä ja muistan pitäneeni näitä sympaattisina.

Tuuti on tokaluokkalainen, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa. Äiti on lähtenyt Hollantiin ja mummukin muuttanut takaisin omaan asuntoonsa. Isä on töissä televisiossa ja Tuuti on usein mukana ohjelmia tekemässä ja esiintymässäkin niissä. Koulussa Tuutilla on ystäviä ja enimmäkseen kivaa, mutta lukeminen tuottaa suuria hankaluuksia. Tuutilla menevät sekaisin b ja d, m ja n. Asialle täytyy tehdä jotakin, mutta Tuutia vähän pelottaa mahdollinen koulun vaihtaminen ja muut sellaiset asiat.

Minusta Tuuti oli edelleen herttainen hahmo ja tarinakin kiva. Poikia ei oikein jaksanut kiinnostaa lukemisvaikeuksista kärsivän tytön huolet ja televisiotyön pikkutarkat kuvaukset puuduttivat vähän minuakin. Etukäteen suunnittelin lukevani pojille enemmänkin Tuuti-kirjoja, mutta kyllä ne taitavat jäädä ihan omaksi projektikseni ja iltasaduksi valitaan jatkossa jotain vähän paremmin kuulijoita kiinnostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti