maanantai 7. maaliskuuta 2016

Haltiakuusen alla

Anne Helttunen, Annamari Saure & Jari Suominen:
Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja
Avain 2013, 269s.

Luin ihan äskettäin suomalaisten kirjailijoiden työhuoneita upeasti esittelevän Mieli ja maisema -teoksen. Heti perään aloitin tämän samojen tekijöiden edellisen kirjan, Haltiakuusen alla, jossa tutustutaan edesmenneiden suomalaisten kirjailijoiden lapsuudenkoteihin, työhuoneisiin, kotimuseoihin ja muihin vastaaviin. Melkoisesti ovat tekijät saaneet kirjansa eteen reissata, mutta lopputulos on kyllä oikein hyvä.

Kirjassa tutustutaan 25 tunnettuun kirjailijaan, muun muassa Juhani Ahoon, Anni Blomqvistiin, Tove Janssoniin, Väinö Linnaan, Kalle Päätaloon ja Frans Emil Sillanpäähän. Väistämättä sydäntä kouraisi, kun joistakin kirjailijoista on säästynyt jälkipolville hyvin vähän konkreettisia muistoesineitä, saati kokonaista työhuonetta. Sitten taas on sellaisia kuin Kalle Päätalo, joka on kirjoistaan tuttuun pikkutarkkaan tyyliinsä huolehtinut hyvin pitkälle itse tavaroidensa säilymisestä (ja listaamisesta).

On ihan ymmärrettävää, että joistakin kirjailijoista ja heidän vaiheistaan tiedetään enemmän kuin joistakin muista, mutta siitä huolimatta koin kirjan vähän epätasaiseksi. Esimerkiksi Runebergista juttua on 12 sivun verran ja syystä tai toisesta kerrataan jopa hänen lastensa myöhempiä vaiheita, kun taas Mika Waltarin osuus on niukat kuusi sivua. Teksteissä on myös aika paljon toisteisuutta.

Joka tapauksessa Haltiakuusen alla on todella viehättävä kirja. Se herättää kiinnostuksen sellaisiakin kirjailijoita kohtaan, jotka eivät aiemmin ole herättäneet mielenkiintoa. Samoin se houkuttaa tarttumaan niihin vanhoihin tuttuihin, joihin tutustuminen on jäänyt kesken. (Kyllä, tarkoitan erityisesti Kalle Päätaloa, jolta en ole lukenut mitään yli vuoteen!)

4 kommenttia:

  1. Maija, pidin tästä tosi paljon ja kannen olisin voinut syödä:)

    Samaa mieltä olen siitä, että Mika Waltarista olisi saanut olla enemmän kuin Runebergistä. Haluaisin, että Maamme laulukin vaihdettaisiin Finlandiaan.

    Aino Kallas upeaa, pidin ja aina joudun kyyneliin Aleksis Kiven kohtalosta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Kaunis tämä kyllä on!
      Vaikka tietopuolisesti olisinkin kaivannut enemmän tasapuolista "kohtelua", niin kyllähän näitä kuvia silti kelpaa ihastella :)

      Poista
  2. Tämä on tosiaan viehättävä kirja. Haaveilen reissusta halki Suomen tämä kirja oppaanani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Sellainen reissu olisi kyllä upea! Etenkin kun kirjan lopussa oli jo valmiiksi koottuja retkiehdotuksia käytännöllisine vinkkeineen.

      Poista