tiistai 19. huhtikuuta 2016

Frau

Terhi Rannela: Frau
Karisto 2016, 226s.
Terhi Rannelan edellinen aikuisille suunnattu romaani jätti jälkeensä itkusta kipeän pään, paljon ahdistusta ja lähes syyllistä helpotusta siitä, että oma elämä on niin toisenlaista kuin Punaisten kyynelten talossa kenelläkään.

Frau on toki aivan erilainen kuin Punaisten kyynelten talo, mutta kirjoissa on paljon samaakin. Molemmissa kieli on vahvaa, samoin tunnelma. Henkilöt tuntuvat täysin todellisilta, vaikka kaikilla ei olekaan esikuvaa todellisessa historiassa.

Frau kertoo SS-kenraali Reinhard Heydrichin leskestä, Linasta, joka oli aktiivisesti mukana natsiliikkeessä, mutta uskoi järkkymättä omaan syyttömyyteensä vielä vanhanakin. (Ja tietysti miehensäkin teoille oli oikeutuksensa hänen mielestään…) Lina on kirjan nykyajassa, vuonna 1984, jo vanha ja sairas nainen, jota saapuu haastattelemaan Erich Richter. Linalla olisi paljon kerrottavaa, mutta hän jakaa tietojaan ja ajatuksiaan hyvin valikoiden. Erichin haastatteluinnon syy ei sekään ole aivan se, jonka hän on Linalle kertonut.

Huh huh.
Kuvittelin "lukaisevani" tämän nopeasti, mutta Frau ei todellakaan ole mikään pikku suupala. Tarina on raaka ja karu. Sen voisi helposti ohittaa toteamalla jotain siitä, kuinka menneet ovat menneitä. Mutta kuten Suketus omassa bloggauksessaan toteaa, näitä tapahtumia ei saa unohtaa. Ei etenkään nyt, kun äärioikeistolaisuudesta on tulossa yhä arkipäiväisempi asia Suomessakin.

4 kommenttia:

  1. Juuri tämän ajan äärioikeistolaisuuden nousu on syy, miksi natsien hirmuteoista pitää muistuttaa. Karusti kirjoitettu tarina vei minulta jalat alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tähän tarinaan ei mikään koristeellinen liirumlaarum olisi sopinutkaan. Karu tarina vaatii karun kerronnan.

      Poista
  2. Oletko koskaan lukenut Rudolf Hössin, Auschwitzin kommendantin, muistelmat?
    Mies joka vain noudatti käskyjä miettimättä koskaan käskyjen moraalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne, En ole lukenut, mutta laitoin heti kirjastoon varauksen. Tuntuu kyllä mahdottomalta ajatukselta, etteikö _koskaan_ miettisi tekojensa moraalista puolta, vaikka toimisikin "vain" muiden käskyjen mukaan...

      Poista