tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tähtisilmä

Kai Ekholm: Tähtisilmä
Atena 2016, 205s.

Ryhdyin taltuttamaan lukutahmeutta Kai Ekholmin Tähtisilmällä, joka on itsenäinen jatko-osa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava -teokselle. Mies oli tämän lukenut ennen minua ja kehui kelpo kirjaksi, eivätkä kehut mitenkään tuulesta temmattuja olleetkaan.

Kaljun ja Kiharan etsivätoimistolla on mennyt joskus paremminkin: asiakkaita ei ole liiemmin näkynyt, joten Kalju on ryhtynyt sivutoimiseksi taksinkuljettajaksi. Etsivän töitäkin parivaljakko pääsee kuitenkin tekemään, kun heidät pyydetään poliisin avuksi tutkimaan vuonna 1995 Suomenlinnassa tapahtunutta joukkoitsemurhaa, joka paljastuikin surmaksi. Kuka ja miksi surmasi kaksilapsisen perheen ja isoisän? Mitä tekemistä tapahtuman kanssa on laitoshoidossa olevalla, puhumattomalla mutta lähes pakonomaisesti piirtävällä Arnolla - vai onko mitään?

Tähtisilmä osoittautui oivaksi lukufiiliksen parantajaksi. En viehättynyt tästä aivan yhtä paljon kuin edellisestä osasta, mutta nautin lukemisesta. Ekholm sanailee hersyvästi ja päähenkilöt ovat kerta kaikkiaan mainioita. Kalju tosin jää aika lailla Kiharan varjoon, mutta sekään ei haitannut, pääasia että jännite pysyi yllä ja juoni kulki jouhevasti.

2 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin Kaljusta ja Kiharasta todella paljon, joten toivon että Tähtisilmänkin parissa viihdyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Mua hykerryttää eniten Reinikka :D Hän on melkoinen persoonallisuus!
      Mikäli tykkäsit aiemmasta osasta, viihdyt ihan varmasti tämänkin kanssa. Tykkään Ekholmin sanailusta ja kerrontatyylistä.

      Poista