torstai 20. lokakuuta 2016

Näkymättömät - Tositarinoita mielikuvitusystävistä

Verna Kovanen: Näkymättömät
Vernace Production 2016, 139s.

Englannin kielinen käännös: Kasper Salonen
Noin kuusi vuotta sitten meillä puhuttiin kovasti lapsen uudesta ystävästä, Aista. Ai oli noin nelivuotias tyttö ja kuulemma tosi kiva. Hän ei koskaan käynyt meillä, mutta hänelle lähetettiin usein postia. (Yksi kirje on säilynyt kaikki nämä vuodet!) Enimmäkseen Ai oli ihan harmiton tapaus, mutta vanhempana oli välillä hankalaa suhtautua koko asiaan. Etenkin silloin, kun lapsi oli saanut kutsun Ain luokse yökylään, eikä hän voinut ymmärtää miksi ei saa mennä. Jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden, Ai oli niin paljon esillä puheissa, että pikkuveli ilmoitti hänenkin saaneen uuden ystävän, jonka nimi oli Ai Kakkonen. Yhtä huomaamatta kuin Ai saapui, hän myös katosi jonnekin. Verna Kovasen kaunis ja koskettava valokuvakirja Näkymättömät innosti muistelemaan Aita ja Ai Kakkosta yhdessä lasten kanssa.

Näkymättömät esittelee kuvin ja lasten omin sanoin kolmentoista lapsen mielikuvitusystävät. Kovanen on saanut kuvattavakseen kolmetoista ihanan persoonallista lasta, joiden mielikuvitusystävätkin ovat kukin omanlaisiaan. Lealla on ihanan pörröinen kissa, Vernerillä pikkuinen toukka, Caishalla lauma pokémoneja, Ullalla Ii-pappa ja Jenivellä teini-ikäinen rokkari Zezzee. Kovanen on selvästi voittanut lasten luottamuksen puolelleen, sillä tuskinpa mielikuvitusystäviä kenelle tahansa esiteltäisiin saati sitten heittäydyttäisiin kuvattavaksi. Lasten omat kertomukset ystävistään ovat nekin välittömiä ja suloisia.

Kirjan lopussa on lastenpsykiatri Janna Rantalan essee mielikuvitusystävistä. Tästä esseestä olisi silloin vuosia sitten ollut paljon apua! Olisi ollut helpottavaa kuulla, että mielikuvitusystäviä on hyvin monilla muillakin, eikä sellaisen ilmestyminen tarkoita että lapsen mielikuvitus olisi jotenkin liian aktiivinen tai todellisuudentaju hämärtynyt. Rantala antaa myös muutamia vinkkejä siihen, kuinka suhtautua mielikuvitusystäviin:

"Aikuinen voi puhua ystävästä ja ottaa hänet lapsen toivomalla tavalla huomioon, mutta ei lähteä johtamaan leikkiä. Emmehän nappaisi sutia taidemaalarin kädestä, vaikka teos ei ihan vastaisi omaa näkemystämme. Vanhemman tehtävä ei ole kuvitella lapsen puolesta, kaapata Näkymätöntä itselleen, vaan malttaa olla leikissä mukana vähän, ihan kuin."

Hauskana loppusilauksena kirjaan on liitetty eräänlainen mielikuvitysystävälle tarkoitettu ystäväkirja, jota lapsi voi yhdessä aikuisen kanssa täyttää.

Näkymättömät on laadukas ja taidolla tehty dokumentti aiheesta, josta ei ehkä suoranaisesti vaieta, mutta ei paljoa puhutakaan.

8 kommenttia:

  1. Oh, mielikuvitusystävät! Omani oli minua pari vuotta vanhempi tyttö, sellainen isosiskonkaltainen (olen vanhin lapsi). Hänelle piti mm. jättää tilaa auton takapenkillä. Kun sitten kasvoin tarpeeksi, mielikuvitusystävä katosi kuvioista. Olen kuulemma kertonut, että hän muutti Afrikkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, Voi tämä kirja sopisi varmasti sinulle tosi hyvin! :)
      Minulla ei koskaan ollut mielikuvitusystävää (ainakaan en muista sellaista eikä kukaan muukaan ole kertonut sellaisesta) ja tämän kirjan luettuani asia melkeinpä harmittaa.

      Poista
  2. Minkäänlaisia mielikuvitusystäviä ei ole koskaan minulla eikä lapsillani, mutta ajatus sellaisista on kiehtonut aina. Aionkin lukea tämän kirjan, joka kiinnostaa paljon. Ideana vaikuttaa hienolta, toteutuskin tuntuu olevan onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Tämä on kyllä onnistunut teos kaikin puolin. Kuvia olisin kyllä jaksanut katsoa enemmänkin, mutta ainakin kokonaisuus pysyy hyvin hallussa "niukemmalla" kuvamäärällä.

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen kirja, tämä on pakko hankkia luettavaksi. Minulla oli oma mielikuvitusystävä aikoinaan, aika vanhaksi asti itse asiassa, ja pikkuveljelläni samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, Tätä on varmasti erilaista lukea, jos on omia kokemuksia mielikuvitusystävistä :)

      Poista
  4. Juuri tutkailin tätä kirjaa kirjakaupassa. Onpa kiva lukea siitä täältä blogistasi. Meillä myös on seikkaillut parikin mielikuvituskaveria, mutta nykyään ne ilmestyvät paikalle enää todella, todella harvoin. Minulla itselläni ei ollut pienenä mielikuvituskavereita, mutta hauskojahan ne ovat - kunhan eivät yllytä tekemään tuhmuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, Tuossa kirjan lopussa olevassa esseessä puhuttiin myös siitä, miten mielikuvitusystävä voi toisinaan yllyttää tuhmuuksiin tai tehdä niitä itse ja opastettiin aikuista suhtautumaan asiaan siten, ettei tee mielikuvitusystävästä pelkkää syntipukkia ja ilkimystä.

      Uskon että pitäisit tästä!

      Poista