torstai 22. kesäkuuta 2017

Lottovoittajien pöydässä

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä
Tarinoita köyhyysrajan takaa
Like 2017, 195s.
Valokuvat: Vesa Ranta

Lottovoittajien pöydässä on sellainen kirja, jonka toivoisin mahdollisimman monen lukevan, omasta tulotasostaan riippumatta. Luultavasti valtaosa sortuu ajoittain valittamaan rahojensa vähyyttä, vaikka oikeastaan tulee toimeen vähintäänkin kohtuullisesti.

Katariina Vuori on kirjoittanut silmiä avaavan teoksen köyhyydestä Suomessa: mitä se on, miltä se tuntuu ja mitä syitä köyhyyden takaa ehkä löytyy. Tutkimustiedon lisäksi Vuori on haastatellut useita köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä, niin leipäjonoissa kuin heidän kodeissaankin.

Virallista köyhyysrajaa Suomessa ei ole, mutta esimerkiksi tästä Helsingin uutisten artikkelista löytyy yksi laskentatapa. Itse kyllä kyseenalaistan nuo luvut, sillä niiden perusteella meidänkin viisihenkinen perheemme olisi edelleen köyhyysrajan alapuolella, vaikka käytännössä tämänhetkiset tulot kattavat pakolliset menot helposti. (Tietysti esimerkiksi asumiskulut ovat pääkaupunkiseudulla aivan toista luokkaa kuin täällä meillä, mutta silti.)

Vuoren haastateltavat kertovat avoimesti haastavasta arjestaan. Jatkuva kituuttelu ja yllättävien menojen pelkääminen on uuvuttavaa ja masentavaa. Köyhä ei välttämättä jaksa ajatella tulevaisuutta muutamaa kuukautta tai edes viikkoa pidemmälle, sillä mitään valoa siellä tunnelinpäässä tuskin on näkyvissä. Vesa Rannan kuvat kertovat samaa tarinaa. Sanotaan, ettei raha tuo onnea, mutta kyllä kohtuullinenkin toimeentulo vapauttaa todella paljon energiaa ja parantaa elämänlaatua.

Tämän kirjan lukeminen tekee hyvää. On tärkeää ymmärtää edes jollakin tasolla, mitä köyhyys todella voi olla, vaikka asia ei itseä koskisikaan.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Ylemmän keskiluokan perheessä kasvaneena tahdon saada enemmän tietoa nimenomaan yhteiskuntaluokista ja köyhyydestä. Laitan teoksen lukulistalle.

    VastaaPoista
  2. Tärkeä asia, ja kuten kirjoitit niin "virallista köyhyysrajaa Suomessa ei ole", Suomessa ei ole myöskään minimipalkkalakia, eli lakia joka turvaisi minimipalkan. Minimipalkka voi olla jos yleissitovalla työehtosopimuksella niin sovitaan, mutta siis on aloja, joilla ei ole minimipalkkaa. Kun menee tarpeeksi arkeen on paljon muita juttuja, joita vaan köyhät tietävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, Minimipalkan puuttuminen on (minusta) iso puute. Samoin ihmettelen noita koko ajan yleistyviä 0 tunti -sopimuksia, jotka ei takaa tiettyä työtuntimäärää eivätkä siten palkkaakaan.

      Sekin on turhauttavaa, miten jotkut eivät kerta kaikkiaan käsitä sitä, että "ei ole varaa" tarkoittaa monille kirjaimellisesti sitä, että rahaa ei yksinkertaisesti ole.

      Poista
  3. Kuten Pelastusarmeijankin tuore kampanja (jossa Tarja Halonenkin esiintyy) muistuttaa, huono onni voi kohdata kenet tahansa. Se on minusta myös tämän kirjan tärkeä sanoma. Köyhyyteen tai köyhiin ei voi suhtautua yliolkaisesti - se voi koskea ketä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, Nimenomaan! Ja kuten tästäkin kirjasta käy ilmi, köyhyyden takana voi olla sellaisia tekijöitä, joille on todella vaikea tehdä mitään. Esimerkiksi paniikkihäiriö vaikeuttaa elämää monella tasolla, eikä siitä parannuta näppärästi jollakin tietyllä pillerillä.

      Poista
  4. Kiitos Maija tärkeän kirjan esiinnostamisesta! Tämä onkin mennyt minulta ohi, mutta nyt lisään lukulistalle. Tällaisia kirjoja todella tarvitaan tässä yhä eriarvoistuvammassa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Tällaiselle on tosiaan (ja ikävä kyllä) tarvetta. Näistäkin tarinoista näkee, miten kattavakaan sosiaaliturva ei käytännössä välttämättä takaa toimeentuloa.

      Poista
  5. Tästä kirjasta en ollut kuullut aikaisemmin, mutta kirjoituksesi perusteella se vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta. Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että raha ei ehkä tuo onnea ihan konkreettisesti, mutta jos sitä on, on samalla monta huolta vähemmän, mikä varmasti lisää turvallisuuden ja onnenkin tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, Rahan tuoma turvallisuus ja tietynlainen vapaus on oikeasti iso asia, vaikka ei tietenkään sisäistä onnea takaakaan. On vain todella tekopyhää hokea "raha ei tuo onnea" ihmisille, joilla ei ole ehkä rahaa edes pakollisiin lääkkeisiin tai sairaalakäynteihin. Julkisenkaan puolen maksut eivät ole mitään pikkurahoja huonosti toimeentuleville.

      Poista