lauantai 24. helmikuuta 2018

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
1. Rakkaus, 9h 50min
2. Sairaus, 10h 31min
3. Kuolema, 10h 45min
Johnny Kniga 2013-2014,
Storyside 2017
Suom. Otto Lappalainen
Lukija: Antti L. J. Pääkkönen



Huh huh.
Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia on ollut lukulistallani ilmestymisestään asti. Kaksi ensimmäistä osaa löytyy omastakin hyllystä, mutta syystä tai toisesta lukeminen on aina lykkääntynyt. Nyt huomasin trilogian löytyvän Storytelistä ja niinhän se oli kuunneltava tiiviiseen tahtiin (miljoonat kiitokset säädettävästä kuuntelunopeudesta!) melkoisessa tunteiden myrskyssä.

Vuonna 1982 Rasmus muuttaa Tukholmaan. Viimeinkin hän voisi elää sellaisena kuin on, toivottavasti ainakin. Tukholmassa kasvanut Jehovan todistaja, Benjamin, on tunnollinen Raamatun tutkiskelija ja tekee mielellään kenttätyötä. Jotakin ratkaisevaa tapahtuu sillä hetkellä, kun Benjaminin reitille sattuu erään Paulin kotiovi. Hyvin pian Rasmuksen ja Benjaminin tiet kohtaavat, uudenlainen elämä saa alkaa.

Jonas Gardell kuvaa trilogiassaan sitä aikaa, kun Ruotsissa löydettiin ensimmäiset hiv-tartunnat ja kaikki pelkäsivät aidsia. Taudin tartuntatapoja tunnettiin huonosti: alkuun uskottiin naisten olevan sille immuuneja tai taudin tarttuvan vaihtuneesta vesilasista. Jo pelkkä homous riitti hyljeksintään ja tylyyn kohteluun, mutta aidsin myötä se nähtiin entistä tuomitsevampien silmälasien läpi.

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on fiktiivinen, mutta siinä on paljon todellisia tapahtumia ja ihmisiä.

Kuuntelin nämä kolme äänikirjoina viikon sisällä, viimeisen osan päivässä - kiitos kaksinkertaisen kuuntelunopeuden. Vaikka välillä häiriinnyin lukijan suun maiskahteluista ja etenkin kuuntelunopeuden huomioiden pitkistä tauoista, tarina kosketti syvästi. Tuntuu edelleen hirveältä ajatella, kuinka joidenkin aidsiin menehtyneiden omaiset kielsivät elämänkumppania osallistumasta hautajaisiin, jotta vainajan kunnia ei kärsisi.

En voi väittää, että ymmärtäisin miltä on tuntunut elää seksuaalivähemmistön edustajana tuohon aikaan ja tuossa asenneilmapiirissä, mutta näiden kirjojen jälkeen minulla on edes jonkinlainen aavistus asiasta. Vaikka asenteet ovat noin kolmessa vuosikymmenessä muuttuneet, parantamisen varaa on edelleen. Onneksi sentään lääketiede on onnistunut kehittämään lääkkeitä, joiden myötä hiv-tartunta ei tarkoita väistämätöntä, tuskallista kuolemaa.

--

Helmet-lukuhaaste 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

2 kommenttia:

  1. Tämä oli liikuttava ja vavahduttava lukukokemus.
    Yllättäen kirjat kuitenkin jännästi vahvistivat ennakkoluulojani homomiehistä. Luulin aikaisemmin, että väitteet homomiesten holtittomasta seksielämästä olivat joidenkin homofoobikkojen ilkeämielisiä huhupuheita. Yllättäen kirjat luettuani näyttäkin siltä, etteivät ne olekaan tuulesta temmattuja väitteitä. Huomasitko saman asian? Tuo oli mulle ainakin uusi ja jännä havainto.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne, Minulle taas jäi näistä kirjoista sellainen mielikuva, että monet viihtyivät parisuhteissaan, eivätkä kumppanin löytymisen jälkeen enää olleet muiden kanssa. Toki toisinkin käyttäytyneitä hahmoja kirjoissa oli, esimerkiksi juuri Rasmus. Toisaalta jäin miettimään sitä, että kun homouteen suhtauduttiin (ja osittain suhtaudutaan edelleen) hyvin kielteisesti ja sitä pidettiin sairautena, niin ehkä pitkäaikainen seurustelu oli jo senkin takia vaikeaa? Jos parisuhde pitäisi pitää tyystin piilossa muilta, olisi ehkä sittenkin helpompaa tyytyä ohimeneviin kohtaamisiin.

      Poista