lauantai 10. helmikuuta 2018

Lucky Luke: Arizona

Morris: Arizona ja Lucky Luke vastaan Sätkä-Sam
(Lucky Luke: Arizona, 1951)
Egmont Kustannus 2017, 41s.
Suom. Mirka Ulanto

Lucky Lukea olen lukenut todennäköisesti jo ennen kuin opin oikeasti lukemaan. Vanhat albumit onkin tullut luettua kymmeniä kertoja ja tarinat muistuvat mieleen viimeistään parin sivun jälkeen.

Arizona on ensimmäinen Lucky Luke -seikkailu. Tämä albumi julkaistiin viime vuonna uudella suomennoksella ja ensimmäistä kertaa alkuperäisessä muodossaan. Tarinoiden Arizona ja Sätkä-Sam lisäksi tämä painos pitää sisällään kahden sivun mittaisen nimettömän lyhyttarinan.

Nimitarinassa kaksi rosvoa ryöstää kultalastissa olleet vankkurit ja kukapa muukaan ryntäisi apuun kuin Lucky Luke. Tarina etenee hyvin vauhdikkaasti ja mutkittelematta, tappelusta toiseen. Morrisin piirrostyyli on hyvin erilainen kuin millaiseksi se myöhemmin muotoutui. Kaikki hahmot, Lucky Luke mukaanlukien, ovat hyvin sarjakuvamaisia pyöreine ja pelkistettyine muotoineen. Toimintapainotteisen kerronnan huumori ammentaa lähinnä koheltamisesta.

Sätkä-Samissa piirrostyyli on jo muuttunut hivenen rouheammaksi. Tällä kertaa Lucky Luken jahtaama pahantekijä, Sätkä-Sam, pakenee Meksikon rajan yli. Edelleen sekä huumori että juoni keskittyvät toiminnan runsauteen, mutta lopputulos on ihan kelpo.

Pitäisikin joskus lukea Lucky Luke -albumit aikajärjestyksessä, jotta voisi seurata hahmon ulkomuodon kehitystä ja yrittää huomata, missä vaiheessa lopullinen ulkonäkö on saavutettu.

2 kommenttia:

  1. Minulla on luullakseni divarista ostama vanha painos, näissä on minusta jotain hienoa, rosoista huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, Olisihan se outoa, jos Lucky Luke olisi näyttänyt alusta asti ihan samalta. :) Tämä oli oikein kiva albumi.

      Poista