maanantai 19. helmikuuta 2018

Suurin kaikista

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista
(Störst av allt)
Johnny Kniga 2017, 12h 22min
Suom. Tarja Lipponen
Lukija: Outi Vuoriranta



Malin Persson Gioliton Suurin kaikista päätyi lukulistalleni työkaverin suosituksesta. Lainasin kirjastosta perinteisen paperikirjan, mutta fontti oli kovin pientä ja taitto muutenkin sen verran tiivistä, että väsähdin jo muutaman sivun jälkeen. Mutta ei hätää, onneksi on Storytel! Muutama pieni klikkaus ja kas vain, voin lepuuttaa omia silmiä ja kuunnella kuinka joku tarkkanäköisempi lukee minulle koko pitkän kirjan.

Kirja alkaa tilanteesta, jossa kaikki muut luokkahuoneessa olijat ovat kuolleet, paitsi täysin vahingoittumaton Maja. Yhdeksän kuukautta myöhemmin alkaa oikeudenkäynti, jossa Majaa syytetään kouluammuskelun suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Maja, oikeudenkäynnin aikaan 19-vuotias nuori, on kirjan kertoja. Sen sijaan, että Maja heti alkuun toteaisi onko hän syyllinen vai ei, hän alkaa kerrata koulusurmia edeltäneiden vuosien tapahtumia aina surmapäivään saakka.

Jännite pysyy yllä aika hyvin, vaikka ajoittain kyllä tuli sellainen olo, että pientä tiivistämisen varaa olisi ollut. Säädin kuuntelunopeutta vähitellen nopeammaksi (aina 1,75 -kertaiseksi), että en pääsisi pitkästymään. Luen aika vähän rikoskirjallisuutta ja vielä vähemmän oikeussalidraamoja, mutta Suurin kaikista on kyllä toimiva yhdistelmä molempia.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti