perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kotitekoisen poikabändin vaiheet

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin vaiheet
S&S 2019, 237s.

Kotitekoisen poikabändin alkeista tuttu Rene jatkaa elämästään kertomista tässä Kotitekoisen poikabändin vaiheet -kirjassa. Rene on kertojana suorasanainen, mutta ei aina aivan rehellinen - edes itselleen. Vitsinä kasatun poikabändin piti jäädä kertaluontoiseksi tapaukseksi, mutta peruskoulun jälkeiselle kesälle on sovittu niin bänditreenejä kuin salakeikkojakin. Renellä riittää pohdittavaa sekä pikkuserkku/tyttöystävä Hildassa, joka on lupaillut seksiä ennen kesäloman loppua, että veljen haudalla säännöllisesti vierailevassa kauniissa punapäässä.

Veistisen tapa kirjoittaa on edelleen letkeää. Pidän siitä, kuinka Rene kommentoi asioita lukijalle muun muassa alaviitteillä. Kuten ensimmäisessä osassa, myös tässä on melkoinen yllätyskäänne, joka pääsi hätkähdyttämään ainakin minua.

Enimmäkseen Kotitekoisen poikabändin vaiheet on kuitenkin humoristista koheltamista, vaikka suruakin käsitellään. Ehkä vähän yllättäen Renen ja Hildan suhde häiritsi minua. He ovat toki "vain" pikkuserkkuja, mutta silti.

Poikabändillä vaiheita riittää, mutta nyt Renen on aika keskittyä johonkin tärkeämpään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti