lauantai 29. helmikuuta 2020

Aavikon eläimet suuressa kaupungissa

Katalina Brause: Aavikon eläimet suuressa kaupungissa
Aurinko Kustannus 2019, 139s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Wiebke Rauers

Aavikkokettu, dromedaari, kameleontti ja termiitti eivät ehkä kuulosta sellaiselta porukalta, joka yleensä viihtyisi yhdessä, mutta Finnek, Dumdidum, Sandiago ja Timmy ovat hyviä ystäviä. Niin hyviä, että he asuvat yhdessä hylätyssä termiittikeossa. Eräänä päivänä Dumdidum näkee lehdessä punaisen sateenvarjon kuvan ja lähtee siltä seisomalta kaupunkiin sateenvarjoa etsimään. Kun kolme muuta kaverusta huomaa yhden puuttumisen, lähtevät he tietysti tätä etsimään. Kaupungissa he tutustuvat Briossiin, pieneen kenguruhiireen ja kun Dumdidumkin on jo löytynyt, päättävät he hieman katsella ympärilleen ja osallistua suureen autokilpailuun.

Aavikon eläimet suuressa kaupungissa on todella söpösti kuvitettu kirja. Kuvia on runsaasti ja ne elävöittävät tekstiä miellyttävällä tavalla. Teksti on isohkoa ja väljästi taitettua, joten sivumäärästään huolimatta tämä kirja sopii mainiosti jo pienellekin lukijalle.

Näiden eläinystävysten uusia seikkailuja pääsee lukemaan jo toukokuussa, kun sarjan toinen osa, Aavikon eläimet villillä virralla, ilmestyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti