torstai 2. huhtikuuta 2020

Syvään päähän

Kate Davies: Syvään päähän
Gummerus 2020, 418s.
Suom. Kristiina Vaara

Julia on harrastanut seksiä viimeksi kolmisen vuotta sitten ja asia ahdistaa sen verran, että kun tilaisuus seksiin tulee, Julia tarttuu siihen. Silläkin uhalla, että uusi tuttavuus haisee vähän pahalle ja asuu kämppisten kanssa nuhjuisessa asunnossa. Kun ilta päättyy Julian osalta tyydyttämättömänä, peniksen rikkomisesta syytettynä, ei seksistä jää kovin ilahduttavaa muistikuvaa. Eräissä juhlissa Juliaa lähestyy itsevarma lesbo ja jonkin aikaa asiaa pohdittuaan Julia päättää antaa lesboseksille mahdollisuuden. Ja rakkaudelle siinä sivussa.

Kate Daviesin Syvään päähän on ronskia ja riemukasta luettavaa. Mitään höttöistä hömppää tämä ei kuitenkaan ole, sillä kaiken riehakkuuden keskellä käsitellään myös vakavia asioita, kuten vallankäyttöä parisuhteessa. Mutta silti, pääasiassa Syvään päähän on nimenomaan kepeää luettavaa. Seksiä on paljon ja kuvaukset ovat suorasukaisia. Turha odottaa mitään kiertoilmauksia tai hentoisia vihjailuja, vaan lukijan on hyvä varautua vittuihin, pilluihin ja naimiseen, seksijuhliin, -keinuihin ja lukuisiin seksileluihin.

Suosikkihahmoni koko kirjassa taisi olla Julian terapeutti - terapeuttiharjoittelija tarkkaan ottaen - Nicky, joka on kenties aivan liian suorasukainen valitsemaansa ammattiin. Hän neuvoo, käskee ja ohjeistaa, arvostelee, eikä edes yritä teeskennellä kiinnostunutta tai empaattista silloin kun kärsii itse PMS-oireista.

Haluaisin suositella tätä kirjaa kaikille, mutta tajuan ettei tämä todellakaan ole kaikkien mieleen. Mutta jos haluat lukea jotakin riehakasta ja kainostelematonta, Syvään päähän on juuri sellaista.

5 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, varmasti olisi sopivaa luettavaa koronakarenteeniin. Mutta odotamme kirjastojen avautumista. - Mukavaa alkanutta huhtikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Ainakin tämä vie ajatukset kauas koronasta. :) Onneksi varauksia voi tehdä, vaikka kirjastot ovatkin kiinni. Mukavaa kevättä sinullekin, olosuhteista huolimatta!

      Poista
  2. Tämä oli minulle liian rohkea, joten jätin kesken alkusivujen jälkeen. Uskon, että lukijoita löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ymmärrän. Tämä on tosiaan sen verran roisi, ettei ihan kaikkia miellytä.

      Poista
  3. Olen aina hieman skeptinen tämän kaltaisten kirjojen kanssa, mutta jokin tässä kyllä kiinnostaa. Siksi onkin kiva lukea muiden mielipiteitä! :)

    VastaaPoista