Ellen T.

Annukka Mäkijärvi (kuvitus),
Hanna-Reetta Schreck & Iida Turpeinen:
Ellen T.
Teos 2019, 91s.

Ellen T. on todella kaunis sarjakuva Ellen Thesleffin työurasta. Toki yksityiselämästäkin kerrotaan, mutta pääpaino on työssä. Kirjassa seurataan Thesleffin elämää ensin Pariisissa, sitten Firenzessä ja lopulta Ruoveden Murolessa.

Annukka Mäkijärven piirustustyyli on ihastuttavaa. Kuvituksessa on hentoa kepeyttä, mutta myös elinvoimaisuutta ja energiaa sekä vahvoja tunnelmia. Minusta Ellen T. on kuin sisarteos Reetta Niemensivun Maalarisiskoille, sillä ajat, paikat ja jopa henkilöt ovat osin samoja.

En tunne suomalaista taidehistoriaa juuri lainkaan, yksittäisten taiteilijoiden elämiä vielä vähemmän, mutta Ellen T. jätti sellaisen jäljen, että tästä naisesta haluaisin lukea enemmänkin.

Tärkeitä tietoja eläinvauvoista

Maja Säfström: Tärkeitä tietoja eläimistä
Nemo 2019, 109s.
Suom. Nina Tarvainen

Maja Säfströmin herttainen Tärkeitä tietoja eläimistä on saanut jatkoa Tärkeitä tietoja eläinvauvoista -kirjan verran. Tyyli on edellisestä kirjasta tuttu: isoja mustavalkoisia kuvia, tekstä määrällisesti vähän mutta tietoa runsaasti.

Jostakin syystä kuvittelin, että eläinvauvoista puhuttaessa tieto olisi hellyttävää ja suloista. Päällimmäisenä minulla jäi kuitenkin mieleen aika ankeita faktoja, kuten jättiläiskalmareiden tarina. Ne saavat poikasia vain kerran elämässään. Naaras ripustaa noin tuhat munaa luolan kattoon ja jää vahtimaan niitä kuukausien tai jopa vuosien ajaksi ruoatta. Kun munat sitten kuoriutuvat, äiti auttaa vauvansa ulos luolasta viimeisillä voimillaan ja kuolee sitten. Karua on myös se, että hietahait voivat kantaa useita vauvoja, mutta niitä kuitenkin syntyy yksi - tai kaksi jos kohtujakin on kaksi - sillä haisisarukset syövät toisiaan kohdussa, kunnes vain vahvin on jäljellä.

Kirja on joka tapauksessa todella kiinnostava ja lapsetkin lukivat sen suurella mielenkiinnolla. Kyllä tästä myös söpöjä juttuja löytyy, joten tuskin kukaan tätä lukiessa suuremmin ahdistuu.

Kivaa luettavaa lapsille

Malin Klingenberg: Irene ja setelisieppo
S&S 2019, 131s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Patrik ja superseniorit -sarjan toisessa osassa Haba-Tero kumppaneineen päättää ryöstää pankin. Aivan oma-aloitteisesta rikoksesta ei ole kyse, vaan eräs suuremman luokan pahis, Vihtori Tyr, patistaa rosvojoukon näyttävämpien keikkojen pariin. Irene, Haba-Teron älykäs mutta ilkeä tytär, haluaisi osallistua pankkikeikkaan, mutta isä ei haluaisi kuulla puhuttavankaan moisesta. Toisaalla Patrik juhlii supersenioriystäviensä kanssa uusia kerhotiloja ja eräitä synttäreitäkin.

Irene ja setelisieppo on oikein kiva ja selkeä seikkailutarina. Runsaan kuvituksen, ison tekstin ja väljän taiton ansiosta tätä kirjaa on helppo suositella jo eka- ja tokaluokkalaisille, joilta sujuu pitkienkin tarinoiden lukeminen.

Pidän siitä, kuinka kirjan pahikset eivät ole liian pelottavia pienellekään lukijalle. Samaten ilahduin siitä, että Irene sai enemmän tilaa ja mahdollisuuden paljastaa itsestään uusiakin puolia.

------------------------------------------------------

Jo Witek & Christine Roussey: Pieni sydämeni
Nemo 2019, 24s.

Tunnetaitokirjoille on paljon kysyntää, myös tällaisille aivan pienille lukijoille suunnatuille kirjoille. Pieni sydämeni on ensinnäkin todella söpö. Toisekseen kirjan keskellä oleva, loppua kohti pienenevä sydämenmuotoinen aukko kiinnostaa lapsia automaattisesti. Bonuksena mainittakoon paksuhkot sivut, joten kirja ei aivan herkästi vaurioidu malttamattomankaan sivujenkääntelijän käsissä.

Pieneenkin sydämeen mahtuu monenlaisia tunteita, joista jokainen saa tässä kirjassa oman värinsä. Joskus pelottaa tai suututtaa, joskus olo on lempeä tai iloinen, joskus ihan vain harmittaa ilman syytä.

Minä luin tämän 7-, 11- ja 13-vuotiaille ja ihan hyvin upposi kaikkiin.

------------------------------------------------------

Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen: Kuuttoman yön jättiläinen
Nemo 2019, 88s.
Kuvitus: Masahide Fukasawa
Suom. Mayu Saaritsa

Mestarietsivä Peppunen uppoaa loistavasti pieruhuumorin ystäviin. Kirjan nimitarinassa tyhjästä ilmestyvä jättiläinen piinaa kaupunkia ja varastaa viattomilta ohikulkijoilta hienoja koruja. Lyhyemmässä seikkailussa taas etsitään kahvilaan tärkeän rasian unohtanutta asiakasta.

Tarinat ovat ihan hauskoja, mutta enemmän (ainakin omia) lapsia viihdyttävät hoksottimia vaativat etsimis- ja päättelytehtävät. Joka tapauksessa oivallista luettavaa jo ekaluokkalaisille ja nuoremmillekin.

------------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja öinen seikkailu
Aurinko Kustannus 2019, 128s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu ja öinen seikkailu kulkeutui kirjastosta kotiin kirjan päähenkilön nimen perusteella. Se on nimittäin sama kuin kuopuksemme lempinimi. 

Kisun äiti on supersankari, jolla on kissamaisia supervoimia. Myös Kisu haluaisi olla supersankari, mutta oikeastaan hän ei halua liikkua ulkona pimeällä. Eräänä iltana Kisun äidin lähdettyä jo työhönsä, ikkunalle ilmaantuu apua tarvitseva kissa. Yllätyksekseen Kisu ymmärtää kissan puhetta ja tuota pikaa hän onkin jo selvittämässä kaupungin kellotornista kantautuvan pelottavan äänen arvoitusta.

Kirja on lähes kauttaaltaan kuvitettu ja fontti on suurta, joten se sopii erittäin hyvin luettavaksi myös pitempiä tarinoita lukemaan opetteleville. Tarina on kaikin puolin sympaattinen ja herttainenkin, eikä lainkaan liian jännittävä.

------------------------------------------------------

Matt Haig: Totuuskeiju
Aula & Co 2019, 119s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Matt Haigin joulukirjat ovat olleet mieluisia sekä minulle että lapsille. Totuuskeijun ostin kirjamessuilta tuliaisiksi ja nopeasti (ja mielellään!) jokainen tämän lukikin.

Totuuskeiju on siis keiju, joka voi puhua ainoastaan totta. Jos yhtään pysähtyy pohtimaan vaikka omia puheitaan, sitä huomaa päivän aikana turvautuvansa ainakin pieneen asioiden kaunisteluun tai valkoisiin valheisiin, jos nyt ei ihan suoranaisia valheita laskettelisikaan. Pelkän toden puhuminen voi olla yllättävänkin hankala piirre, sillä useimmat eivät halua oikeasti kuulla totuuksia, vaan juuri niitä kaunisteltuja tai pehmennettyjä mielipiteitä.

Totuuskeiju kertookin siitä, kuinka Totuuskeiju joutuu hankaluuksiin totuuksia puhuessaan. Loppu on kuitenkin onnellinen, joten tämä sopii hyvin pienemmillekin kuulijoille.

Kirja nojaa vahvasti Mouldin kuvitukseen, sillä tekstiä on muihin joulukirjoihin verrattuna hyvin vähän. Sanoisin tätä eräänlaiseksi spin off -kirjaksi. Söpö kirja!

Kolme on parillinen luku

Nic Stone: Kolme on parillinen luku
WSOY 2019, 315s.
Suom. Peikko Pitkänen

Coop ja Jupiter ovat olleet parhaat ystävät lapsesta saakka. Heidän erittäin läheiset välinsä ovat täysin luonnollinen asia nuorten lisäksi sekä Jupiterin isille että Coopin äidille. Pari pientä haastetta Coopin ja Jupiterin väleissä kuitenkin on. Coop on nimittäin syvästi ihastunut Jupiteriin, joka taas on avoimesti lesbo. Lisää solmuja suhteisiin tuo Rae, koulun uusi oppilas, joka ystävystyy Coopin ja Jupiterin kanssa. Alkuun kaikki menee hyvin, mutta kun Rae alkaa tuntea vetoa sekä Jupiteria että Coopia kohtaan, alkaa soppa olla kunnolla sekaisin.

Tarina etenee kolmen minä-kertojan voimin. Ensin äänessä on Coop, sitten Rae ja lopuksi Jupiter. Sinänsä kirjan idea voi kuulostaa tökeröltä, mutta minusta kokonaisuus on kuitenkin onnistunut. Tarinan idea ei suinkaan ole ristiin rastiin ihastumisissa, vaan se pääpointti on huomattavasti isommassa asiassa.

Kolme on parillinen luku on koukuttava kirja. Peikko Pitkäsen suomennos on todella sujuva ja jokaisen kertojan oma ääni erottuu selvästi. Pidin Coopista ja Jupiterista paljon, Rae jäi pikkuisen tylsemmäksi hahmoksi. Tämä sopisi hyvin ainakin 9.-luokkalaisten ja sitä vanhempien lukulistalle.

Valas

Janne Toriseva: Valas
Arktinen Banaani, Basam Books & Zum Teufel 2019, 208s.

Otetaan tähän alkuun hengityksentasauspaussi.
Janne Torisevan Valas, sarjakuvaversio Herman Melvillen Moby Dickistä, on niin huikean hieno teos, että jos ei tämä tee vaikutusta niin ei sitten mikään.

En ole lukenut Moby Dickiä tai nähnyt siitä tehtyä elokuvaa, mutta toki tarinan perusidea oli entuudestaan tuttu: eräällä merikapteenilla on päähänpinttymä valkoisen valaan pyydystämisestä ja valasta jahdatessa koko miehistö joutuu hengenvaaraan. Hahmoista muistin nimet Ishmael ja Ahab, niin ja sen Moby Dickin tietysti myös.

Aivan ensimmäiseksi vaikutuksen teki Torisevan piirustustyyli. Tässä on varmalla, mutta rennonnäköisellä otteella onnistuttu kuvaamaan laivalastillinen miehistön jäseniä siten, että jokainen on selvästi tunnistettavissa. Värimaailma on hillitty ja tehostevärien käyttö toimii todella hyvin.

En olisi uskonut, että tarina valaanpyyntireissusta voisi olla näin koukuttava ja jopa hätkähdyttävä. Lukiessa sai välillä naurahdella, välillä järkyttyä ja tyrmistyä, lopuksi olikin pakko hiljentyä. Taidokasta kerrontaa alusta loppuun. Valaassa on kaikki kohdallaan, aivan upeaa työtä!

Pumpkin Heads

Rainbow Rowell: Pumpkin Heads
First Second 2019, 211s.
Kuvitus: Faith Erin Hicks

Deja ja Josiah ovat työskennelleet muutamana syksynä eräällä kurpitsatilalla. Tämä halloween on kuitenkin erilainen kuin aiemmat, sillä se on todennäköisesti viimeinen: molemmat ovat lähdössä opiskelemaan toisaalle. Dejan kannustamana Josiah aikoo viimeinkin kertoa toffee-tytölle ihastuksestaan - tähän mennessä hän on tyytynyt ihailemaan tyttöä etäältä.

Ilta ei kuitenkaan tahdo edetä suunnitelmien mukaan, kun pienet vastoinkäymiset seuraavat toistaan. Illan mittaan tulee puhuttua myös sellaisista asioista, joita ainakaan Josiah ei ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi.

Pumpkin Heads on aika herttainen tarina ystävyydestä ja siitä, miten eri tavoin asiat voi nähdä. Tekstiä on varsin vähän ja kuvat vievätkin tarinaa eteenpäin paljolti omin voimin. Kurpitsapaikan maalaisromanttinen karnevaalitunnelma on houkutteleva: tuollaisessa paikassa olisi hauska käydä itsekin.

Faith Erin Hicksin kuvitus on ensiluokkaista. Pidän myös kirjan värityksestä todella paljon. Ei tämä miksikään ikisuosikiksi noussut, mutta oikein kiva sarjakuva kuitenkin.

Kultaisen kellon arvoitus

Jørn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus
(CLUE - Maltesergåten, 2012)
Otava 2019, 143s.
Suom. Sanna Manninen

Jørn Lier Horstin Clue-sarjan toisessa osassa, Kultaisen kellon arvoitus, kolme ystävystä ja yksi koira ajautuvat keskelle vaarallista seikkailua. Cecilia, Leo ja Une uskovat, että eräs vankikarkuri majailee läheisellä, hylätyllä maatilalla. Samaan aikaan Cecilian isän omistamaan hotelliin ilmaantuu toinen toistaan epäilyttävämpiä vieraita. Jotenkin tapaukseen tuntuu liittyvän vuosia sitten Oslossa tehty kultasepän liikkeen ryöstö, jonka saalis on jäänyt kadoksiin. Lisää mietittävää tuo Cecilian kadonneen äidin päiväkirjan löytyminen.

Kultaisen kellon arvoitus on varsin tasokas seikkailujännäri, joka sopii ainakin alakoulun 4.-6. -luokkalaisille. Teksti kulkee jouhevasti, eikä pitkiä suvantoja ehdi tapahtumien välille kehittyä. Jännitystä riittää aivan ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja loppukohtauksissa saa jännittää jo oikein kunnolla.

En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta aika hyvin tämä kirja toimi myös itsenäisenä teoksena. Ehkä silti olisi parempi aloittaa lukeminen Salamanterin arvoituksesta.

Donald Trumpin kauneimmat runot

Rob Sears: Donald Trumpin kauneimmat runot
(The Beautiful Poetry of Donald Trump, 2017)
Aula & Co 2019, 138s.
Suom. Pekka Tuomisto

En tiedä, kirjoittaako Donald Trump runoja, mutta hänen sanomisistaan sellaisia voi kyllä koota. Rob Sears on kasannut muun muassa Trumpin twiiteistä, haastatteluista ja puheista kokoelman runoja, joille voi nauraa ainakin siihen saakka, että tulee lukeneeksi, missä yhteydessä Trump on minkäkin lausahduksen sanonut.

Teos on taitettu siten, että aukeaman oikeanpuoleisella sivulla on runo viitteineen ja vasemmalta löytyvät kyseisen runon viitteet. Oman mielenrauhani vuoksi en seuraa tämän miehen puheita hirveän tarkasti, mutta totta kai olin tietoinen siitä, että melkoisia sammakoita hän suustaan tai näppikseltään päästelee. Tästä tiedosta huolimatta järkytyin useammin kuin kerran siitä, miten törkeitä ja älyttömiä lausahduksia näihin runoihin on löytynyt.

Haluaisin sanoa Donald Trumpin kauneimmat runot -kirjaa hauskaksi, mutta eihän tämä sellainen lopulta ole. Ainakaan pelkästään. Kirjan ulkonäkö on joka tapauksessa harvinaisen onnistunut.

Päiväkirjaklubi

Eeva Vekki & Risto K. Järvinen:
Päiväkirjaklubi
Nemo 2019, 365s.

Päiväkirjaklubi on kirja, joka saa lukijan kihertämään ja/tai ulvomaan naurusta, häpeämään kirjoittajien puolesta ja uskottelemaan itselleen, että oli muka nuorena jotenkin kypsempi/älykkäämpi/vähemmän nolo kuin tähän kirjaan päiväkirjaotteitaan luovuttaneet henkilöt.

En ole koskaan osallistunut Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestettyyn Päiväkirjaklubiin, mutta olen katsonut Mortified Nation -dokumentin, joten idea oli tuttu: luetaan yleisölle päiväkirjamerkintöjä. Mitä nolompia, sen parempi.

Homma toimii tosiaan näin kirjanakin vallan hyvin. Tosin kirjan loppuun sijoitettu runoliite oli pikkuisen liikaa: yksittäiset runot päiväkirjamerkintöjen seassa olisi ollut paljon mielekkäämpää luettavaa.

Minun oli tarkoitus liittää tähän bloggaukseen otteita omista teinivuosien päiväkirjoista, mutta ei herranen aika, ei minusta olekaan siihen! Könysin kyllä (täyteen ahdetun) ullakon perimmäiseen nurkkaan ja kaivoin esille yhdeksännen luokan päiväkirjan. Kuvittelin, että noista ajoista olisi jo riittävän kauan ja pystyisin ihan vain nauramaan itselleni, mutta näköjään 25 vuotta on tämmöiseen aivan liian lyhyt aika.

Koska jo omien päiväkirjojen lukeminen ihan itsekseen aiheutti kohtuuttoman tunnereaktion, nostan kuvitteellista hattuani todella korkealle kaikille päiväkirjansa julkiseen lukuun avanneille ihmisille. *nost*

Silkkiapinan nauru

Annika Sandelin: Silkkiapinan nauru
(Silkesapans skratt, 2019)
Teos 2019, 40s.
Suom. Maarit Halmesarka
Kuvitus: Linda Bondestam

Silkkiapinan nauru on kirja surusta.

Tapiiri ja silkkiapina ovat parhaat ystävät. He tekevät yhdessä monenlaisia asioita ja nauttivat toistensa seurasta suunnattomasti. Vuosien ajan kaikki sujuu ihanasti, mutta sitten silkkiapina sairastuu ja kuolee. Tapiiri ei voi käsittää, että joku voi noin vain lakata olemasta. Hänet valtaa pohjaton ikävä ja suru. Yhdessä muiden ystävien kanssa tapiiri voi muistella silkkiapinaa ja hetkittäin suru hieman helpottaa.

Tällaista kirjaa olisin tarvinnut jo silloin, kun lapset ensimmäisiä kertoja pohtivat kuolemaa. Silkkiapinan nauru käsittelee kuolemaa ja läheisten surua kauniisti mutta kaunistelematta: suru voi tuntua ylitsepääsemättömältä eikä se mene hetkessä ohi. Tässä kirjassa jätetään suuremmin pohtimatta, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten se sopii aivan yhtä hyvin kaikille, elämänkatsomukseen ja uskontoon katsomatta.

Olen onnellinen, että työkaveri tätä kirjaa suositteli, sillä olisi ollut suuri harmi, jos en olisi tullut tätä lukeneeksi. Silkkiapinan nauru on koskettava ja kipeän kaunis tarina, ihan kaiken ikäisille.