Sivut

maanantai 29. elokuuta 2022

Kayn poppakonstit

61883168
Adam Kay: Kayn poppakonstit
Art House 2022, 405s.
Kuvitus: Henry Paker
Suom. Ari Jaatinen

 

Kayn poppakonstit on hauskinta, mitä olen lukenut aikoihin!
Kay on koonnut yksiin kansiin lääketieteen historian, joskaan yhteen kirjaan ei luonnollisesti mahdu kuin pieni osa kaikesta siitä, mitä kaikkea (hullua) vuosituhansien aikana on keksitty ja kokeiltu.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään esimerkiksi aivoja, ruoansulatusta, keuhkoja, luita ja genetiikkaa. Jokaisen luvun lopusta löytyy tulevaisuutta ennustavan robotin näkemyksiä, no, lääketieteen tulevaisuudesta kyseisellä saralla, sekä jokin mielenkiintoinen entisaikojen hoito-ohje tms. Esimerkiksi jos olet ihastunut johonkuhun jonka toivoisit ihastuvan sinuun, kirjasta löytyy ohje siihen, miten näppärästi tämä tapahtuu. Tarvitset vain ihastuksesi kakkaa, vähän tulta ja sen jälkeen pitäisi vielä päästä puhaltamaan poltetusta kakasta tehty jauhe sen ihastuksen naamalle.

Kay kyllä käsittelee asioita sinänsä vakavasti, mutta kuitenkin runsaalla huumorilla höystettynä. Henry Pakerin kuvitus on aivan loistava huumorintäydentäjä ja asioiden havainnollistaja. Hihittelin ja naurahtelin tätä lukiessa aika paljon, mutta vielä enemmän kertoilin kenelle tahansa lähellä olevalle henkilölle jännittäviä faktoja, joista juuri luin "eräästä lääketieteen kirjasta".

Kayn poppakonstit sopii kaikenikäisille lääketieteestä, historiasta ja varsinkin lääketieteen historiasta kiinnostuneille lukijoille.

maanantai 22. elokuuta 2022

Viikinkien aarre

Viikinkien aarre
Tapani Bagge: Viikinkien aarre
Karisto 2022, 135s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

 

Tapani Baggen Apassit-sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Tällä kertaa Heikki huomaa sattumalta kallioon hakattuja riimukirjoitusmerkkejä. Veneretkellään hän näkee myös ihan oikean viikinkilaivan! Riimukirjoituksen tulkkausapua pyydetään professorilta, joka kuitenkin katoaa salaperäisesti pian sen jälkeen, kun aarteeseen viittaava teksti on saatu käännettyä. Apassit lähtevät tutkimaan tarkemmin riimujen löytöpaikkaa ja ovat jälleen kerran keskellä hurjaa seikkailua.

Tämä 1900-luvun alkuun sijoittuva seikkailusarja on aivan mahtava. Olen kehunut Carlos da Cruzin kuvitusta jokaisen kirjan kohdalla ja teen saman jälleen: tarinaa loistavasti tukeva ja eteenpäin kuljettava nelivärikuvitus on huikeaa ihasteltavaa! Kun vielä Bagge onnistuu kerta toisensa jälkeen kehittämään sopivan jännittävän ja vauhdikkaan seikkailun, ei lopputulosta voi kuin ihastella.

Sarja sopii mainiosti alakouluikäisille lukijoille ja viihdyttää onnistuneesti myös aikuista lukijaa. :)

tiistai 9. elokuuta 2022

Summer spirit

Elizabeth Holleville: Summer Spirit
Nobrow 2020, 254s.

 

Summer spirit kertoo Louisesta, joka viettää serkkujensa kanssa kesää isoäidin luona. Serkut ovat sen verran vanhempia, ettei heitä enää kiinnosta hiekkalinnojen rakentelu tai pelien pelaaminen vaan rannalla loikoilu ja ihmissuhdekiemurat. Eräänä päivänä Louise näkee kummituksen, isoäidin nuorena kuolleen isosiskon. Louisesta ja Lisasta tulee ystäviä ja he viettävät paljon aikaa yhdessä. Mutta kun Louisen loma alkaa lähentyä loppua, Lisa alkaa vihjailla tälle epämiellyttäviä asioita.

Luin Summer spiritin yhdeltä istumalta. Sen pelkistetty piirrostyyli viehätti minua, samoin kerronnan selkeys. Tunnelma muokkaantuu alun iloisesta kesätunnelmasta isoäidin muistiongelmian kautta ahdistaviksi Lisan muuttuessa uhkaavaksi. 

Olen lukenut viimepäivinä pinon sarjakuvia, ja tämä on niistä ehdottomasti paras.

lauantai 6. elokuuta 2022

Kaikki on kemiaa

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa
Tammi 2022, 421s.
Suom. Mari Hallivuori

 

Bonnie Garmusin Kaikki on kemiaa meinasi jäädä minulta lukematta, sillä typerästi tuomitsin sen kannen perusteella aivan liian hömppäiseksi viimeaikaiseen lukumakuuni. Onneksi isosisko kuunteli sen äänikirjana ja suositteli minullekin ja onneksi se tosiaan löytyi jo omasta hyllystä.

Elizabeth Zott on taitava kemisti ja yksinhuoltajaäiti, joka on päätynyt kokkausohjelman juontajaksi. Heti kirjan alussa peruutellaan vuosikymmen taaksepäin ja saadaan seurata, kuinka Elizabeth tähän tilanteeseen on päätynyt. 1960-luvulla naisen asema ei ollut helppo, ei myöskään tieteen kentällä. Elizabethin on vaikeaa, jopa mahdotonta saada tunnustusta työlleen. Hän rakastuu, mutta ei halua avioitua.

Oikeastaan en halua avata kirjan sisältöä tämän enempää. Todettakoon tärkeimpänä se, että Elizabeth on kerta kaikkiaan ihanan omaääninen, jämäkkä ja sosiaalisesti hurmaavan suorasukainen tapaus.

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Kiltin tytön murhaopas

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
Karisto 2022, 418s.
Suom. Leena Ojalatva

 

Kiltin tytön murhaopas on ollut lukulistallani jo kauan ja ilahduin, kun se ilmestyi suomeksi. Vielä enemmän ilahduin siitä, miten hyvä kirja tämä olikaan. 

Pippa Fiz-Amobi valitsee kouluprojektinsa aiheeksi viisi vuotta aiemmin kotipaikkakunnallaan tapahtuneen murhan. Tuolloin Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andien ja teki muutamaa päivää myöhemmin itsemurhan. Tapaus on ratkaistu, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Paitsi Pippa. Hän päättää selvittää kouluprojektinsa varjolla, mitä Andien katoamisiltana todella tapahtui.

Holly Jackson on kutonut kiehtovan kiemuraisen tapauksen, joka vie nopeasti mukanaan ja pitää lujasti otteessaan. Ainoaksi haasteeksi koin kirjan paikoin ärsyttävän pienen fontin, joka näin juuri ensimmäiset moniteholasit saaneelle oli oikeasti haastavaa luettavaa. Toisaalta kirjassa hyödynnetään ylipäätään erilaisia tekstityylejä/fontteja, miellekarttaa ja esimerkiksi erään kalenterin aukeama on kuvattu nimenomaan kalenterin aukeamana. Siis kuvana.

Sinänsä teinitytön omapäinen murhatutkimus ei ole hirveän realistinen, mutta ihan sama. Ylipäätään se, että kyseessä on nuorille/nuorille aikuisille suunnattu kirja, ei näy  oikeastaan missään muussa kuin päähenkilöiden iässä. Tämä sopiikin aivan hyvin myös varttuneemmille lukijoille. Varsinkin, jos näön kanssa ei ole isompia ongelmia. ;)