Kärpästen herra

 

William Golding: Kärpästen herra
Sovitus ja kuvitus: Aimée De Jongh
Like 2025
Suom. Jouko Ruokosenmäki

 

Kärpästen herra on yksi niistä (harvoista) klassikoista, jotka oon lukenu usiammin ku kerran. Tarina on siis tuttu ja hyväksi todettu.

Lentokone putoaa autiolle saarelle, joukko koulupoikia selviää onnettomuudesta elossa. Alkujärkytyksen jälkeen aletaan järjestää elämää sellaiseksi, että pärjätään pelastajien tuloon asti. Läheiselle kukkulalle sytytetään merkkinuotio. Pian osa pojista haluaa kuitenkin irtautua yhteisistä säännöistä. Painostavaa, pelottavaa ja surullista se meno lopulta on.

Tämä tuore sarjakuvasovitus on todella hieno! Näyttävä koko, laadukas paperi, miellyttävä piirrostyyli, taitava väritys ja siisti tekstaus. Kaikki mallillaan! Tarina kulkee sujuvasti, tunnelma välittyy jopa inhottavan hyvin.

Englanninkielisessä alkuteoksessa kaikki tekstit on lainattu suoraan Goldingin alkuperäisteoksesta, mikä sekin on hieno juttu. Unohdin tarkistaa, onko suomennoksessa käytetty jotain vanhaa käännöstä vai ei, mutta sujuvaa teksti oli joka tapauksessa.

Aloittamista vaille täydellinen - ADHD työelämässä

 

Jaana Haapaluoma-Höglund & Eva Kottonen:
Aloittamista vaille täydellinen - ADHD työelämässä
Like 2025

Viisi tähteä tälle kirjalle!

En oikein osaa edes päättää, mistä aloittaisin kaiken kehumisen. Haapaluoma-Höglund ja Kottonen ovat molemmat toimittajia, joilla on adhd-diagnoosi. Heitä kiinnosti kuulla, kuinka muut adhd-ihmiset työelämässä pärjäävät ja haastatteluiden pohjalta on koottu tämä erittäin informatiivinen kirja. Ääneen pääsevät ennen kaikkea adhd-ihmiset itse, mutta välillä annetaan puheenvuoro erilaisille asiantuntijoille. Mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö asiantuntijallakin voisi olla adhd-diagnoosia.

Työelämässä riittää haasteita varmaankin useimmilla, oli sitten nepsy tai ei. Tämän kirjan haastateltavien kertomukset olivat kerta kaikkiaan lohdullista luettavaa, sillä niin moni tuntuu saaneen muodostettua työuransa siten, ettei tyystin uuvu tai joudu maskaamaan ylettömästi.

Jos tämä kirja olisi oma eikä kirjastosta lainassa, olisin tehnyt siihen alleviivauksia ja muita merkintöjä, sillä niin monessa kohtaa tässä tuli sanoitettua itsellekin tuttuja asioita. Jokainen adhd-ihminen on piirteineen omanlaisensa, aivan kuten kaikki "normaalit" ovat keskenään erilaisia. Ei siis ole olemassa jotain valmista ohjeistusta siihen, kuinka työpaikasta voitaisiin tehdä nepsy-ystävällinen. Toisaalta moni neurokirjolla olevien työssäjaksamista edesauttava keino hyödyttäisi myös muita työntekijöitä. 

Minä sain adhd-diagnoosin kolme vuotta sitten (muistaakseni) ja jonkin verran jo ymmärrän, mitkä tekijät auttavat tai heikentävät työssäjaksamistani. Harva näistä seikoista on kuitenkaan omissa käsissäni.

Toivoisin, että tämä kirja päätyisi mahdollisimman monen työnantajan ja esihenkilön luettavaksi. Tai no, oikeastaan tämän lukemisesta olisi varmasti hyötyä ihan kaikille, jotka ovat työelämässä - tai vaikka ei olisikaan. 

Adhd tuntuu olevan edelleen huonosti tunnettu juttu. Onneksi on kirjoja, kuten tämä, jotka lisäävät tietoa.

Femokratia

 

Jessi Jokelainen: Femokratia
Suuri Kurpitsa 2024

Mun täytyy uuden lääkityksen vuoksi seurata verenpainetta. Yks ilta aattelin, että istun ja luen siinä mittausten lomassa - eli rentoudun. Mutta arvatkaa vain mihin suuntaan verenpaine menee, kun lukee suomalaisesta politiikasta naisten näkökulmasta. No väärään!

Jessi Jokelaisen esikoisalbumi Femokratia on hyvin jäsennelty, asiallisesti taustoitettu ja täynnä asiaa. Se myös pistää **tuttaan ankarasti. Nauroinkin kyllä parissa kohtaa, mutta enimmäkseen otti päähän, kun asiat on edelleen niin vinossa.

Piirrostyyli on selkeää ja huoliteltua, vaihteleva ruutujako ja tilankäyttö toimii todella hyvin. Erityiskehut tekstauksesta! Ihanan helppo lukea näin selkeää ja loogisesti sivuilla etenevää tekstiä.

Haluaisin luetuttaa tän kaikilla niillä tyypeillä, joiden mielestä tasa-arvo on menny liian pitkälle ja niillä, jotka hokee joka käänteessä että "niin mutta entäs miehet!"

Demon Copperhead

 

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead
Gummerus 2025
Suom. Antero Tiittula
Lukija: Valtteri Turunen

Demon Copperheadin otin kuunteluun puhtaasti kansikuvan perusteella. En tiennyt yhtään mistä se kertoo, enkä näköjään kansikuvaakaan turhan tarkkaan tutkinut, kun luulin tän sijoittuvan vähintään viime vuosisadan alkuun, vaikka kannessa näkyy muun muassa mankka, joita ei muinoin kauheasti käytetty.

Olipa hyvä olla väärässä! Kirjan nimihenkilö, Demon Copperhead, on mua nuorempi 😄 Hän syntyy nuorelle yksinhuoltajaäidille, joka käyttää reippaasti alkoholia ja lääkkeitäkin. Kotiolot ovat vaatimattomat, mutta Demonilla on hyvä ystävä ja tämän isovanhemmat tasapinottamassa elämää. Kunnes asiat kliksahtavat huonompaan suuntaan.

Periaatteessa tää kirja on ihan superankea. Juuri kenelläkään ei mene hyvin ja melkein kaikki on epäreilua. Silti tarina koukuttaa niin vahvasti, että kuuntelin tän kahdessa päivässä. Jos tämä ei herätä tunteita, niin ei sitte mikään.

Tuiskula

Merja Kukkola: Tuiskula - huveja kansalle
Nivala-seura ry 2024

 

 

Kun jossain joku mainitsee Tuiskulan, olen heti kärppänä kuuntelemassa, mitä siitä puhutaan ja jakamassa omia muistojani. Onkin selvää, että Merja Kukkolan Tuiskula-historiikki piti saada lukea.

Omat Tuiskula-muistoni ovat vuosilta 1994-1996. Olen niitä, jotka pääsi Tuiskulaan vasta rippikoulun jälkeen, mutta kyllä minä siellä sitten ravasinkin lähes joka lauantai parin vuoden ajan. Olin töissä Tuiskulan grillillä ja sitten lipunmyynnissä, ihan siksi että pääsin muulloin sisälle puoleen hintaan. Bändeillä oli harvoin merkitystä, DJ:llä vielä vähemmän: mulle Tuiskula oli paikka, jossa sai viettää aikaa kavereiden kanssa, tutustua uusiin ihmisiin, tanssia, maleksia ja pitää hauskaa. Ennen kaikkea se oli turvallinen ympäristö alaikäisillekin.

Tuiskula - Huveja kansalle on kiinnostava, mutta rakenteellisesti takkuinen teos. Alkuun muistellaan Tuiskulan huippuvuosia liki sadan sivun verran, sitten hypätäänkin ajassa taaksepäin 1920-luvulle ja lähdetään seuraamaan Tuiskulan syntyaikoja. Tuiskulasta ja Tuiskumajasta puhutaan sujuvasti rinnakkain, vaikka olivat kaksi ihan erillistä paikkaa. (Kartta olisi muuten ollut hyvä lisä! Kyllä paikallinen osaa sijoitella ainakin useimmat kirjassa mainitut paikat kohilleen, mutta ulkopaikkakuntalaisille ja nuoremmille sukupolville ei Mari-baarikaan sano yhtään mitään.) Ehdin jo turhautua siihen, että Metallican keikka mainittiin useaan kertaan, mutta vain virkkeellä tai kahdella. Lopulta laajempia keikkakuvauksia tuli vastaan kirjan viime metreillä.

Kirjaan on koottu muistoja ja kokemuksia haastatteluilla, sekä kirjoittajan sukulaisilta ja ystäviltä. Olisin halunnut tietää, miten haastatellut on valittu. Avoin haastattelukutsu jossakin?

Ai niin, Kukkola kirjoittaa, että Tuiskulan takahuoneeseen pääseminen vaati vaivannäköä. Ei vaatinut silloin 90-luvulla! 😄 Ovet oli harvoin lukossa ja monet kerrat me vain lompsittiin peremmälle. Siellä syötiin voileipiä, jututettiin bändejä ja roudareita ja kerättiin nimmareita. 

Hienoa, että Tuiskulasta on nyt kirjoitettu kirja! Laajuutta ja ajallista tasapuolisuutta olisin kaivannut enemmän. Harmillisen paljon oli tekstiin jäänyt kirjoitusvirheitä, mutta sattuuhan näitä.

Taskupainos

 

Katja Kallio: Taskupainos
Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava 2025

 

Kävi sillä lailla jännästi, että meinasin palauttaa Anna-Leena Härkösestä kertovan Taskupainoksen lukemattomana kirjastoon, mutta sitte vahingossa luinkin siitä kaksi kolmannesta yhessä illassa!

Katja Kallio on kirjoittanut ystävänsä muistelmat minä-muodossa ja ainakin näin Härköstä tuntemattomalle teksti menee ihan täydestä: aivan kuin Härkönen istuisi samassa pöydässä ja kertoilisi juttujaan.

Jutut pomppivat välillä sinne tänne, kuten muistellessa usein käy. Kokonaisuus toimii hyvin ja on tosiaan harvinaisen vetävää tekstiä. Härkönen kertoo elämästään avoimesti, mutta ei jää kuvaamaan ikäviäkään tapauksia yksityiskohtaisesti.

Pidin tästä paljon. Tyylikäs ja napakka toteutus.

 

Tytöt tytöt tytöt

 

Ilona Ahti & Daniela Hakulinen: Tytöt tytöt tytöt
Tammi 2025
Lukija: Minka Kuustonen

En ole nähny Tytöt tytöt tytöt -elokuvaa, mutta esittelytekstin mukaan tämä kirja menee askeleen syvemmälle hahmoihin ja tapahtumiin. Kirjan lyhyydestä huolimatta henkilöhahmot tosiaan ovat ihan kokonaisen tuntuisia: on luonnetta, ajatuksia, arkisia juttuja ja vähän isompia asioita.

Kertojina vaihtelee Mimmi, Rönkkö ja Emma, kolme lukiota käyvää nuorta. Mimmi on ärhäkkä ja omapäinen, Rönkkö haaveilee edes joskus tuntevansa perhosia vatsassa ja himoa yms., Emma taas treenaa päämäärätietoisesti kaunoluistelua. Mimmi ja Rönkkö työskentelevät smoothie-baarissa ja siellä Mimmi tutustuu Emmaan. 

Rönkköön olisin halunnut syventyä enemmänkin, mutta hän jää harmillisesti Mimmin ja Emman varjoon. Rönkkö on kiinnostava hahmo ja hänen tuskittelunsa seksin ja/tai tunteiden kanssa ansaitsisi kirjallisuudessa enemmänkin näkyvyyttä. 

Ystävyyttä, perhekuvioita, ihastumisia ja ihastumisen kaipuuta. Kompakti ja nopealla temmolla etenevä tarina, jonka kuuntelin ihan huomaamatta yhellä kertaa.