Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (This Is Where I Leave You)

Karisto 2011, 466s.

Suom. J. Pekka Mäkelä

Judd Foxmanin isä on juuri kuollut ja perhe kokoontuu vainajan kotiin viettämään juutalaisen perinteen mukaista suruviikkoa. Perheenjäsenet eivät ole järin läheisiä: vanhat kaunat hiertävät sisarusten välejä eikä jatkuva yhdessäolo auta pitämään tunteita kurissa. Judd on juuri käymässä läpi avioeroa nuoruudenrakkaudestaan, menettänyt työpaikkansa ja saa kuulla ristiriitaisia tunteita herättävän uutisen.

Kirjan aihe on lupaava ja piristävän erilainen. Mutta tämän lukeminen meinasi jäädä välistä häiritsevän takakansihuomautuksen vuoksi. Parissa blogikommentissa tuskastelin sitä, että kirjan huumoria ja tilannekomiikkaa verrataan inhokkiini Woody Alleniin. Onneksi anni.M rohkaisi antamaan kirjalle tilaisuuden, edes yhden kappaleen verran. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo sivulla viisikymmentä. Heti kun onnistuin unohtamaan Allenin, sain todeta että tämähän on oikeasti hauska ja viihdyttävä. Henkilöhahmot ovat vallan mainioita!

Tätä kirjaa on helppo suositella kaikille hyvää viihdettä kaipaaville. Dialogi on ytimekästä ja nasevaa, siitä tilannekomiikasta puhumattakaan. Kirjan ovat lukeneet ainakin Päkä ja anni.M.

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää on sellainen kirja, joka on helppo kuvitella elokuvana. Siksipä oli erityisen hauskaa, että myös Isosisko luki tämän kirjan samaan aikaan. Sunnuntaina vietimmekin tehokkaan tuokion suorittamalla castingin kirjan elokuvaversioon. Ohjaaja olisi ehdottomasti joku muu kuin Woody Allen, mutta me ei huomattu keksiä, että kuka olisi sopivin. Ehdotuksia vastaanotetaan!

Roolijako olisi tämä:

Juddin roolin näyttelee ei-niin-juutalainen Martin Freeman, koska minä halusin hänet välttämättä tähän leffaan. Samanlaisella logiikalla sisko valitsi Phillipiksi Seth Rogenin, jonka onkin kyllä mainio valinta. Philin  Paulin roolissa nähdään Adrien Brody

ja Wendy-siskona Christina Applegate. Myönnetään, sisarukset ovat keskenään kovin erinäköisiä eivätkä kaikki ole kovin juutalaisen näköisiä, mutta jätetään mielikuvituksellekin vähän tilaa.

Philin vaimoa, Alicea tulkitsee Catherine O'Hara. Kate Winslet on kuin luotu Janiksi, Juddin vaimoksi.

Tilda Swinton suostutellaan Tracyn rooliin.

James Franco pääsee lihaksillaan Horryksi ja Gerard Butler saa kyseenalaisen kunnian olla Wade. Rabbi-Stondiksen rooliin kaavailimme Will Arnettia.

Perheen äiti on niin mainio, että Hilaryksi on vain yksi vaihtoehto: Jennifer Coolidge! Lindaa näyttelee Jane Lynch, edesmennyttä isää Alan Rachins.

Eerästä tiettyä naapurinsetää näyttelee upeasti ruskettunut George Hamilton. 

Ai niin, Penny meinasi unohtua. Sisko oli sitä mieltä, että tähän rooliin tulee ehdottomasti Julianne Moore, minusta taas Juliette Lewis.

Koska tässä elokuvassa on runsaasti sivurooleja mm. surutalossa vieraileville, teimme listan myös muutamista näyttelijöistä, jotka ehdottomasti haluamme vierailulle: Betty White (jolla olisi naimaton tytär), Barbra Streisand, Doris Roberts, Peter Boyle, Kelly Bishop, Jack Nicholson sekä Robin Williams.

Muffinssijuttuja

Sain Jaanalta Toisen tähden alla-blogista tämän muffinssi-tunnustuksen, kiitos! Muffinssin saajan kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja haaveittensa matkakohde.

Minä tykkään eniten punaisesta. Mutta myös oranssista ja ruskeasta. Oikeastaan kaikista lämpimistä väreistä. Vaatteissa on tosin paljon myös mustaa, se kun on helppo yhdistää melkein mihin vain. (Eikä sovi unohtaa sitä hoikentavaa vaikutusta ;) )

Lempiruokaa on sitten jo vaikempi valita. Tykkään syömisestä, eikä ruoan tarvi olla mitään erikoista: mulle maistuu. Mutta tuoreet mansikat on ehkä ihaninta, mitä on. Jos taas ihan oikeasta ruoasta puhutaan, niin uunilohi on herkullista. Tai paistettu, kylmä- tai lämminsavustettu...

Matkustelu ei kuulu intohimoihini. Olen käynyt ulkomailla viimeksi noin 8 vuotta sitten, eikä se ollut mikään positiivinen kokemus. Matkustin nimittäin yhden hyväntekeväisyysporukan mukana bussilla Pietariin. Rajan ylitys ei ollut mutkaton, vaan meidät passitettiin takaisin Suomeen kaksi tai kolme kertaa. Hotellimme, jonka piti olla juuri remontoitu ja täten hulppea, oli jäätävän kylmä ja ruoka pahaa. Vierailut lastenkodeissa ja sairaaloissa eivät tietenkään piristäneet mieltä nekään.

kuva täältä

Mutta Eremitaasi oli upea! Olisin voinut viettää siellä vaikka viikon ihaillen kaikkea sitä upeutta, mitä museo sisälleen kätkee. Leonardo da Vincin taulut sain nähdä, mutta moni muu mielenkiintoinen kohde jäi välistä. Eli matkakohteeksi valitsen Eremitaasin - sitä Pietaria en niin välittäisi tutkia. Paitsi että toki siellä olisi monta muutakin upeaa museota ja nähtävyyttä.

kuva täältä

Hauskaa olisi nähdä esimerkiksi tämä kello käynnissä. Oppaamme kertoi, että koneistoa säästetään ja kello lyö vain tiettyinä päivinä tiettyihin aikoihin.

Monessa blogissa muffinssi-kysely onkin jo suoritettu, mutta nopealla tarkistuskierroksella hoksasin kaksi, joissa sitä ei ole vielä nähty. Eli ojennan pinkin muffinssin Cathylle Humisevalle harjulle sekä Zephyrille Kirjanurkkaukseen.

Kartanossa kummittelee

Sarah Waters: Vieras Kartanossa (The Little Stranger)

Tammi 2011, 592s.

Suom. Helene Bützow

Sarah Watersin Vieras kartanossa on ollut näkyvästi esillä kirjablogeissa tänä kesänä. Kirjalla on ollut kysyntää, sillä odotin lukuvuoroani kirjaston jonossa kaksi kuukautta.Tartuin kirjaan innolla, mutta jostain syystä lukeminen on ollut viime viikkoina hirveän työlästä ja hidasta. Niinpä lukeminen kesti kohtuuttoman kauan, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että tämä oli mielestäni hyvä.

Kirjan idea on jo varmasti tullut tutuksi: Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin rapistuneeseen kartanoon.  Taloa yrittää pitää pystyssä leskiäiti aikuisten lastensa, sodassa haavoittuneen pojan ja vanhapiika-tyttärensä kanssa. Sotien jälkeinen maa elää muutosten aikaa, eikä siinä enää ole tilaa suurtilallisille. Vähitellen kartanon asukkaat alkavat kuulla ja kokea selittämättömiä asioita.

Watersin kirja on ihailtavan monipuolinen. Siinä on kummitustarinaa, ihmissudekiemuroita, ajankuvausta ja vaikka mita muutakin. Muutamissa blogeissa on moitittu kirjaa hitaasta temmosta ja kaivattu tiivistämistäs. Minä pidin kirjasta tällaisenaan. Minusta kerronnan verkkainen rytmi sopi oikein hyvin minä-kertoja Faradayn tyyliin. Toki kirjassa oli joitakin juonen kannalta tarpeettomia kohtia, esim. kuvauksia potilaskäynneistä, mutta ne tekivät tarinasta vain uskottavamman. Joskus kirjoissa kiirehditään turhan nopeasti, mutta tästä kirjasta jäi jotenkin reaaliaikainen tunnelma.

Vaikka tähän kirjaan ei ole mahdutettu kovin montaa "kummituskohtausta", minua pelotti enemmän kuin aikoihin! Kehuista huolimatta Vieras kartanossa oli parempi kuin odotin. 

Watersia on luettu ahkerasti, tässä muutama linkki:
Karoliina
Kirsi
Susa
Ahmu
Norkku
Liisa
Sanna

Tämä kirja sopii myös lukuisiin haasteisiin:
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iso-Britannia
Totally British: Gothic Fiction & Stiff Upper Lip
Satun minihaaste 4/11, 500+

Lukusuunnitelmia

Kun lukeminen takkuilee edelleen eikä mikään kirja tunnu edistyvän, olen keskittynyt suunnittelemaan lukemisiani. Ei sillä, että välttämättä onnistuisin suunnitelmissani pysymään, mutta ainahan voi yrittää.

Erilaisia houkuttelevia lukuhaasteita on menossa vaikka kuinka paljon ja itsekin olen muutamaan haasteeseen tarttunut. Kaunokirjallinen maailmanvalloitus saa luvan edetä omalla painollaan, mutta Lurun Taitelijaelämää-haaste sekä Satun Minihaaste (500+) jonkin verran "pakottavat" lukemaan tiettyjä kirjoja.

Kovasti olen ajatellut, etten ota uusia haasteita ennen kuin entiset on suoritettu, mutta Kirjavan kammarin Karoliinan Totally British on monipuolisuudessaan vastustamaton. Niinpä olen pari päivää tutkinut omia kirjahyllyjäni sillä silmällä, että mitäs täältä voisikaan lukea TB-haasteeseen. Alakategorioitahan on 16, joista voi suorittaa yhden tai useamman oman valintansa mukaan. Yksi tämän haasteen parhaista puolista on se, että siihen voi sisällyttää jo aiemmin tänä vuonna lukemiaan kirjoja, eli ihan nollilta ei tarvitse aloittaa. En ole aiemmin tarttunut tähän haasteeseen, koska oma vuosirytmini on edelleen kouluvuoden mukainen. Sisäinen kalenterini on siis vahvasti sitä mieltä, että vuosi vaihtuu syksyllä, joten lukemisen kanssa tulisi liian kiire. Nyt kun seinäkalenteri todisti minulle, että vuotta on jäljellä vielä melkein 5 kuukautta, tajuan lopulta että ehtiihän tässä halutessaan vielä vaikka mitä.

Näillä näkymin ajattelin suorittaa osiot Modern Men Writers, British Chick Lit, Children's Britain, Gothic Fiction ja Stiff Upper Lip. Ehkä myös Multicultural Britain, mutta harkitsen vielä vähän lisää.

Lukupäiväkirjasta ongin haasteeseen seuraavat, jo luetut kirjat:

Mary Norton: Lentävä sänky (Children's Britain)

Nick Hornby: Juliet riisuttuna (Modern Men Writers)
Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi (Modern Men Writers)
David Nicholls: Sinä päivänä (Modern Men Writers)

Kate Morton: Paluu Rivertoniin (Stiff Upper Lip)

Chris Cleave: Little Been tarina (Multicultural Britain, mikäli rohkenen ottaa tämän kategorian mukaan)

Modernit miehet olisivat siis jo kasassa. Lisäksi haluaisin lukea ainakin P.G. Wodehousea, Roald Dahlia ja Mary Shelleyn Frankensteinin. Sarah Watersin Vieras kartanossa on lukuvuorossa juuri nyt. (Kirja ei ole huono, vaikka lukeminen hidasta onkin.)

Silmäniloa

Anu Kabur, Anu Pink, Mai Meriste: Meite muhu mustrid 400s. (Saara kirjastus, 2010)

Joskus kirjastosta löytää sattumalta todella kiehtovia kirjoja ihailtavaksi. Yksi sellainen on Meite muhu mustrid, joka on laadukas ja kattava tietopaketti Viron Muhu-saaren käsityöperinteen historiasta. Isokokoinen (A3) ja runsaasti kuvitettu kirja on upea. Voin vain kuvitella, miten paljon tästä saa irti jos osaa viroa.

Kielitaidottomana on vaikea sanoa, kuinka perusteellisesti käsitöiden historiasta kerrotaan, mutta jos tekstin määrästä voi jotakin päätellä niin sanoisin että sopivasti. Kuvia on tosiaan paljon ja erityisen kutkuttavia ovat vanhat mustavalkokuvat naisista ja perheistä, sillä useimmissa kuvissa naisilla on kutimet käsissä. Ihailtavaa tehokkuutta!

Jo kirjan kannesta voi päätellä, että muhulainen käsityöperinne on värikästä ja taidokasta. Erilaisia neule-, virkkaus- ja kirjontaohjeita onkin paljon ja vaikka en kansallispuvusta haaveilekaan, käsillätekemisen inspiraatiolta on vaikea välttyä.

kuva täältä

Erityisesti ihastuin kirjan loppupuolella olevaan tossunteko-ohjeeseen: työvaihe kerrallaan, selkein kuvin esiteltynä tossujen (muhu pätid) teko näyttää sen verran helpolta että aloin jo pohtia, löytyisikö jostakin minun jalkani kokoista lestiä...

Tällainen käsityöperinnettä esittelevä teos on mielestäni kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja arvokas. Olisipa mahtavaa, jos vastaavia teoksia koottaisiin myös suomalaisesta käsityöperinteestä. Erityisesti minua kiinnostaisi perehtyä karjalan alueen käsitöihin, etenkin kirjontatöihin.

Astrid Lindgrenin Satuja

Astrid Lindgren: Satuja 285s. (Sagorna, Wsoy 1987 (6. painos) suom. L.Aro, Kaarina Helakisa, Laila Järvinen, Kristiina Kivivuori, Kerttu Piskonen ja Kristiina Rikman)

Satuja on nimensä mukaisesti kokoelma Astrid Lindgrenin tarinoita. Osa saduista (esim. Punasilmäinen lohikäärme) on julkaista kuvakirjoina, osa on vain katkelmia pidemmistä kertomuksista (Katto-Kassinen, Mio, poikani Mio sekä Veljeni Leijonamieli). Alkupuolella sadut ovat leppoisia ja herttaisia, juuri sopivia pienillekin lapsille. Loppupuolella taas liikutaan synkänpuoleisissa maisemissa Veljeni Leijonamielen ja huutolaislasten kanssa.

Parasta Satuja-kirjassa on se, että siitä löytyy yksi parhaista Astrid Lindgrenin tarinoista, nimittäin Pekka Peukaloinen. Siinä Pertti joutuu viettämään päivät yksin kotonaan isän ja äidin ollessa töissä. Aika käy pitkäksi väistämättä, mutta eräänä päivänä Pertti kuulee sänkynsä alta sipsutusta. Ääntä ei aiheuta hiiri, vaan peukalon kokoinen poika, Pekka Peukaloinen, joka on juuri muuttanut rotankoloon. Oviaukko on Pertin sängyn alla ja ovenpielessä nököttää naula, jota oikein käyttämällä Perttikin muuttuu pieneksi. Pertti ja Pekka viettävät mukavia päiviä Pekan uutta asuntoa siivotessa ja sisustaessa, eikä Pertillä enää ole lainkaan tylsää vanhempien poissa ollessa.

Edelleen pidän Pekka Peukaloisesta, vaikka en oikein tiedäkään, mikä siinä niin kovasti vetoaa minuun. Ehkä se, että lapsesta on kivaa kuvitella olevansa aivan pikkuruinen tai pikkuruisen silmissä jättiläinen.

Noin puoliväliin asti luin tätä iltasatuna lapsille. Isompi poikani on kuitenkin sen ikäinen, että hän miettii paljon kuolemaa ja suree hurjasti sitä, että kaikki joskus kuolevat. Niinpä luin loppupuolen itsekseni ja se oli kyllä hyvä ratkaisu, sen verran surumielisiä ja synkkiä juttuja ne olivatkin.

---------

Minulla meinaa olla tällä hetkellä lukemisen suhteen takkuista. Aloitan kirjan toisensa jälkeen, mutta mikään ei tunnu vievän tarpeeksi mukanaan. Olen plarannut kustantamojen sivuilla syyskuvastoja ja tehnyt kirjastoon varauksia niin monta, etten tajua, missä välissä ehdin kaiken lukea. Jotenkin tämä elokuun alkaminenkin ahdistaa. Eihän nyt vielä syksy ole, mutta ihan yhtäkkiä meri muistuttaa olemassaolostaan muuttamalla tuulen jäätäväksi heti kun sieltä päin tuulee. Olen vahvasti kesäihminen: nautin helteistä ja luonnon vihreydestä, valosta ja siitä ettei tarvitse pukea montaa kerrosta vaatteita. Vaikka syksyn lähestyminen ahdistaakin, niin pakko silti myöntää että kesä on ollut mahtava: kuuma ja pitkä, sateita tuskin lainkaan! Ehkä tuo lukeminenkin jossain vaiheessa taas alkaa sujua.

Teinikirja ja uusia haasteita

Maggie Stiefvater: Forever 493s. (Scholastic Inc, 2011)

Forever on jatkoa kirjoille Shiver (Väristys) ja Linger (Häivähdys), joissa seurataan Gracen ja Samin elämää ja alkavaa suhdetta. Nuorten seurustelu ei suinkaan käy aivan mutkattomasti, kun toinen (Sam) muuttuu kylmän tultua ihmissudeksi. Hyvää ei tee sekään, että siinä vaiheessa kun Sam ei enää muutu sudeksi, Grace muuttuu.

Niin, onhan näitä teinikirjoja ihmisen ja vampyyrin/ihmissuden välisestä rakkaudesta kirjoitettu ja luettu jo pilvin pimein, eikä todellakaan aina järin onnistuneesti. Aiemmista osista pidin aivan valtavasti. Niissä on paljon samanlaista vahvaa tunnelatausta kuin Stephenie Meyerin Houkutuksessa, mutta myös sopivasti jännitystä ja toimintaa. Odotin tätä viimeistä osaa innolla yli vuoden ja aloin lukea ihan täpinöissäni. Jokin tässä nyt vain jäi vajaaksi.

Kirja alkaa vauhdikkaasti ja jatkaa siitä mihin Häivähdys loppuu. Juonta en lähde kuvailemaan, mutta kerron, että tähän kirjaan ei juurikaan niitä suuria tunteita mahtunut. Toimintaa kyllä oli sitäkin enemmän, melkein liikaa. Forever muistuttaa liikaa toimintaelokuvan viimeistä kolmannesta, joka pursuaa säntäilyä ja häsläämistä.

Stiefvater on hyvä kertoja, jonka kieli on helppoa olematta lapsellista (tai teinimäistä). Forever on hyvä kirja, joka kuitenkin oli minulle iso pettymys suurten odotusten jälkeen. Lukeminenkin oli pettymyksen vuoksi hidasta.

Foreverillä valloitan Yhdysvallat.

No, toivottavasti onnistun seuraavaksi valitsemaan jotain parempaa luettavaa. Kirjastosta olen kantanut kotiin vaikka mitä kivaa, muun muassa Rakel Liehun Helenen, jolla aion osallistua Lurun Taiteilijaelämää-haasteeseen. Pikkuhiljaa alkaa tulla kiire saada luettua myös joku +500 sivuinen kirja Satun Minihaasteeseen. Kiire siksi, että olen yleensä lukijana sellainen nautiskelija, joka lukee vain hiukan nopeammin mielessään kuin ääneen.