Oikukkaat puutarhat

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat
(Fresh Complaint, 2017)
Otava 2019, 296s.
Suom. Arto Schroderus

Luin Jeffrey Eugenideksen (Eugenidesin?) Oikukkaat puutarhat kahdessa osassa. Kirjassa on kymmenen novellia, jotka ihastuttavat lievällä ankeudellaan. Näillä ihmisillä menee aika kehnosti tai ainakin arkisen tylsästi.

Ensin lukeminen sujui loistavasti. Nautin kirjailijan luomista tarinoista ja Arto Schroderuksen taitavasta käännöksestä. Hetken jo kuvittelin selättäneeni lukujumini, mutta sitten vuoroon tuli novelli Oikkujen puutarha, joka vaikutti puuduttavan tylsältä. En aio kertoa, mikä novellissa tylsistytti mutta aivan lopussa selvisikin sellainen seikka, jonka jälkeen teki mieli aloittaa koko tarina uudestaan uusin silmin. Loput kirjasta tulikin hotkaistua huomattavasti nopeampaan tahtiin.

Näissä novelleissa kärsitään rahahuolista ja rajusta vatsataudista; tehdään syrjähyppy, jonka seuraukset ovat odottamattomat; toimitaan arveluttavasti työelämässä ja väistämättä kohdataan seuraukset. Oikukkaat puutarhat ei siis tarjoa mitään hyvänmielen luettavaa, mutta ajattelemisen aiheita kyllä.

Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen

Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen
Into 2019, 277s.

Risto Isomäen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen osoittautui koukuttavaksi ja jos ei aivan rauhoittavaksi niin ainakin toivoa herättäväksi kirjaksi. Tässä teoksessa Isomäki lähestyy ilmastonmuutosta edistäviä ongelmia ratkaisukeskeisesti. Moniin ongelmakohtiin on Isomäen näkemyksen mukaan jo olemassa tai ainakin hyvää vauhtia kehitteillä teknologiaa ja suhteellisen helposti hyödynnettävää tietoa.

Isomäki käsittelee muun muassa vaateteollisuutta ilmastoystävällisempien vaatekuitujen kannalta, sähköautoja, ekologisempaa ruoantuotantoa ja ruokavaliota, sähköntuotantoa, puurakentamista sekä kehitysapua. Isomäen kirjoitustyyli on miellyttävää. Tekstiä on helppo lukea sen jutustelevan sävyn vuoksi, vaikka tiedon määrä onkin suuri. Lukijaystävällisyyttä lisää sekin, ettei lähdeviitteitä ole merkitty suoraan tekstiin. Toki tässä tavassa voi nähdä myös puutteensa, sillä jonkin yksittäisen faktan tarkistaminen pelkän lukukohtaisen lähdeluettelon pohjalta on luonnollisesti työlästä. Lisäksi lukijan on pysyteltävä skarppina etteivät faktat ja kirjoittajan omat teoriat sekoitu keskenään. Isomäen pohdinnat ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia ja ainakin teoriatasolla varsin vakuuttavia.

Suuren tietomäärän omaksuminen on vaikeaa - ainakin minulle - joten parhaiten pysyin kärryillä kirjan alkupuolen asioissa, loppua kohti alkoi vaivata hienoinen tietoähky.

Tartuin tähän kirjaan toivoen saavani vinkkejä siihen, mitä itse voisin tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. No, ihan sellaisia konsteja kirjassa ei toki tarjottu, mutta tämän luettuani oloni ei ole ilmastonmuutosta ajatellen aivan niin epätoivoinen kuin aiemmin. Paljon on tehtävissä, eikä vielä ole aivan liian myöhäistä.

Kuolon kultaiset kiehkurat

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
(The Golden Tresses of the Dead, 2019)
Bazar 2019, 363s.
Suom. Maija Heikinheimo

Lukujumi jatkuu, joten blogikin hiljeni kesäksi. Nyt kun säät ovat jälleen kalseat, saan toivottavasti heräteltyä lukuhaluja ja vähitellen tämän bloginkin.

Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja on aiemmin toiminut loistavana lukujumin purkajana. Sarjan kymmenenneltä osalta odotinkin paljon, selvästi liikoja.

Bishop's Laceyn kylässä vietetään Flavian Ophelia-siskon ja Dieterin häitä. Juhlat ovat päättyä karusti, kun morsian löytää hääkakusta sormen, mutta neuvokkaan Flavian ja uskollisen Doggerin avulla juhlat voivat jatkua. Sormen arvoitus on kuitenkin ratkaistava, eikä tälläkään kertaa selvitä ilman ruumiita.

En enää edes muista, kuinka monta viikkoa Kuolon kultaisten kiehkuroiden lukemiseen meni, mutta selvästi liian monta. Juonenkäänteitä kyllä riitti ja ne jopa kiinnostivat, mutta en silti pystynyt keskittymään lukemiseen kuin muutaman sivun kerrallaan, mikä luonnollisesti teki lukukokemuksesta hajanaisen ja jopa sekavan. En muuten ole edes aivan varma, miten se irtosormi kakkuun päätyi...

Vaikka oma lukukokemus olikin rikkonainen, juoni oli selvästi mukavan sokkeloinen ja toisenlaisessa tilanteessa olisin taatusti nauttinut erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pohtimisesta. Kovin uskottavaksi en kyllä tätä mysteeriä kokenut, mutta eipä realismi välttämättä kiinnostavuutta lisäisikään.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot

Noora Kunnas: Salmanterin Terttu ja minimerirosvot
Otava 2019, 143s.
Kuvitus: Teemu Juhani

Mikon ja Lillin vanhemmat lähtevät työmatkalle, eikä lapsille löydy muuta hoitajaa kuin isän jähmeä Jim-veli. Jim ei pidä lapsista, eikä juuri mistään muustakaan, mutta onneksi naapurissa asuu touhukas Salmanterin Terttu, johon lapset tutustuvat. Ankeuden tilalle putkahtaakin kunnon seikkailu!

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot oli oivallinen iltasatukirja. Luvut ovat melko lyhyitä, joten oli helppo lukea kunakin iltana lukijalle ja kuulijoille sopiva pätkä. Kerronta on sulavaa ja seikkailu hauskan pöhkö, joten viihtymisongelmia ei tullut. Erityiskunniamaininnan ansaitsee Teemu Juhanin uskomattoman hieno kuvitus!

---

Blogissani on ollut viime aikoina epätavallisen hiljaista ja näyttää siltä, että kesälomailu blogin osalta jatkuu. Viime vuonna sain nauttia mahtavasta lukuflow'sta, mutta kesän kynnyksellä iskikin sitten pahin lukujumi vuosiin. Mutta kyllä tämä tästä taas normalisoituu! Ihania kesäpäiviä kaikille!

Sotaleski

Enni Mustonen: Sotaleski
Otava 2019, 16h 46min.
Lukija: Erja Manto

Enni Mustosen uusimmasta Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjasta blogatessa on turha pelätä juonipaljastuksia, sillä johan tuo oleellisin käy ilmi kirjan nimestä.

Kirsti Erikssonin puoliso, Iivo, on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan Kannakselle. Sotaan valmistaudutaan, vaikka kaikki eivät sen tuloon uskokaan. Iivo haaveilee tulevaisuudesta lapsuudenmaisemissa, mutta Kirsti ei näe tulevaisuutta yhtä valoisana.

Tulee sota, ja kohta toinenkin.

Kuuntelin Sotalesken äänikirjana ja Erja Manto oli tälläkin kertaa loistava lukija. Jalka nousi kepeästi tätä kuunnellessa, vaikka tarinaan keskittymistä häiritsikin se, kun koko ajan mietti missä vaiheessa Iivo kuolee.

Sarja ilmeisesti jatkuu, mutta saapa nähdä onko seuraavan kirjan päähenkilö vielä Kirsti vai joko valta vaihtuu Vienalle.

Kuolema kiitospäivänä

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
(Julkaistu suomeksi aiemmin nimellä Naivistin kuolema, 2008
Still Life, 2005)
Bazar 2019, 364s.
Suom. Raimo Salminen

Kuolema kiitospäivänä ilmestyy 4.6.2019!

Säästelin tämän kirjan aloittamista minilomalle, joka oli oikeasti kolmen päivän lähiopintojakso. Mutta koska sain olla yöt kotikotona, tiesin että lukemiselle löytyisi aikaa. Lukeminen sujuikin todella hyvin niin kauan, kuin olin reissussa, mutta omaan kotiin palattua lukeminen töksähti pahemman kerran. Liikaa kotitöitä, aikataulumuutoksia, muistettavaa ja muuttuvia osatekijöitä; aivan liian vähän aikaa rauhassa lukemiselle.

Kuolema kiitospäivänä sijoittuu Three Pinesin pikkukylään Kanadaan. Kylä on kaikin puolin sympaattinen ja ihmiset näyttävät tuntevan toisensa läpikotaisin. Mutta kun yksi kyläläisistä löydetään metsästä kuolleena ja poliisin tutkimukset viittaavat paikalliseen tekijään, alkavat kulissit tutista.

Siinä vaiheessa kun lukeminen vielä luisti, viihdyin Three Pinesissa loistavasti. Ihastuin muutamaan hahmoon ja pidin dialogista sekä juonen kehittelystä. Mutta sitten kun töksähti, mikään ei toiminut. tuntui että tarina vain venyy ja vanuu, eikä etene yhtään. Jännite katosi, eikä minua enää oikein edes kiinnostanut löytää syyllistä. Tiedostan kyllä, että kirja kärsii nyt ihan epäreilusti huonosta lukuhetkestä ja se harmittaa.

Odotin sympaattista, lempeää dekkaria. Tavallaan juuri sellaisen luin, mutta takkuilun takia jälkimaku on harmillisen laahaava. Syksyllä ilmestyvän jatko-osan, Kylmän kosketus, voisin kyllä lukea - ja toivon että lukufiilis olisi merkittävästi parempi kuin tämän avausosan kohdalla.

Jättikurlun arvoitus

Reetta Niemelä: Jättikurlun arvoitus
Lasten Keskus 2019, 52s.
Kuvitus: Kati Kirkkopelto

Meidän perheen nuorimmainen oppi syksyllä lukemaan ja hän onkin ahkerasti käyttänyt uutta taitoaan. Kirjastosta on kannettu runsaasti luettavaa ja omat hyllyt käyty läpi kiinnostavaa luettavaa etsiessä. Lapsi lukee jo sujuvasti, pitkiäkin kirjoja, joten aivan niissä helppolukuisimmissa ei ole riittävästi haastetta.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Kati Kirkkopellon kuvittama Jättikurlun arvoitus oli lapsen mielestä oikein kiva kirja. Sivuja on viitisenkymmentä ja tekstiä ihan reippaasti, samoin kuin kuvia. Pisimmät sanat on tavutettu, mikä tuotti meidän eskarille vaikeuksia (jostain syystä tavuviivat vaikeuttavat hänen lukemistaan), mutta itse muistan tavuviivojen olleen suuri apu lukemista opetellessa.

Tarina on herttainen ja sellainen, jonka opetusta toivoisi aikuistenkin kertaavan. Vilskeen kylän viereisestä metsästä kuuluu kummallista kurlutusta. Asukkaat uskovat, että metsässä piileskelee jättikurlu, valtava muinaiseläin. Toiset haluaisivat karkottaa mahdollisen jättikurlun, toiset aidata koko metsän pitääkseen jättikurlun siellä missä tämä on ennenkin ollut. Pikkirii ja Rymyjätti alkavat tutkia jättikurlun arvoitusta, jossa riittääkin setvimistä.

Minäkin luin Jättikurlun arvoituksen ja olihan tämä oikein kiva. Kuvitus on lempeää, teksti asiaan kuuluvasti helposti luettavaa. Ehdottomasti sopivaa luettavaa kaikille lukutaitoisille!