Muodonmuutos

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö 414s. (The Danish Girl, Otava, 2000, suom. Markkku Päkkilä)

30 päivää kirjoja -haasteen yhteydessä haastoin itseni lukemaan vuosia hyllyssä kököttäneen Tanskalaisen tytön. Kirja on todellisen tarinan innoittama fiktiivinen kertomus Einar Wegeneristä, jolle tehtiin tiettävästi Euroopan ensimmäinen sukupuolenvaihdosleikkaus 1930-1931.

Jo lapsena Einar tuntee olevansa erilainen kuin muut pojat. Kerran isä yllättää Einarin äitinsä vaatekaapilta ja saa melkoisen läksytyksen epäsoveliaasta käytöksestään. Aikuisena Einar ryhtyy taidemaalariksi ja opettaa Kuninkaallisessa taideakatemiassa, missä hän tutustuu myös tulevaan vaimoonsa Gretaan.

Einar on mieheksi poikkeuksellisen kaunis, siro ja hauras. Avioliitto Gretan kanssa on onnellinen, vaikkakaan ei järin intohimoinen. Eräänä päivänä Greta, taidemaalari kuten miehensäkin, pyytää Einaria pukeutumaan hameeseen ja naisten kenkiin, jotta hän voisi viimeistellä keskeneräisen muotokuvan. Einar on vastahakoinen, mutta huomaa yllätyksekseen viihtyvänsä naisten vaatteissa tavattoman hyvin. Vaimonsa rohkaisemana Einar alkaa silloin tällöin esiintyä Lilinä, ujona nuorena naisena, joka esitellään muille ihmisille Einarin serkkuna.

Aluksi Lili viipyy paikalla muutaman tunnin, mutta vähitellen "vierailut" pitenevät. Vuonna -29 Einar ja Greta muuttavat Pariisiin, missä Einar voi vapautuneemmin esiintyä Lilinä. Lili ei maalaa tauluja, mutta on mielellään mallina Gretalle. Pariisissa Einarille selviää, ettei hän voi jatkaa elämäänsä kahtena henkilönä vaan hänen on valittava Einarin ja Lilin välillä. Päätöksentekoon hän antaa itselleen aikaa vuoden.

Einar kärsii ajoittain selittämättömistä verenvuodoista, jotka kestävät muutamasta päivistä viikkoihin. Greta patistaa Einaria useiden lääkärien puheille, mutta mitään vikaa Einarista ei löydetä. Eräs lääkäri on selvillä Einarin mieltymyksestä esiintyä Lilinä ja yrittää "parantaa" hänet röntgensäteillä. Viimein Greta löytää saksalaisen tohtori Bolkin, joka tuntuu ymmärtävän Einarin ongelman täysin. Bolk on vakuuttunut siitä, että hän voi tehdä Einarista naisen.

Pitkän harkinnan jälkeen Einar lähtee Bolkin pitämälle naisten klinikalle Saksaan vuonna -30. Valtaosa klinikan potilaista on raskaana olevia nuoria naimattomia naisia. Einarille tehdään sarja leikkauksia, joista toipuminen on hidasta ja kivuliasta. Einar on kuitenkin helpottunut ja onnellinen: hän on viimeinkin Lili Elbe myös virallisissa papereissa, eikä Einaria enää ole.

Greta ja Lili muuttavat takaisin Tanskaan, vanhaan asuntoonsa. Heille myönnetään avioero ennätysajassa, vaikka normaalisti avioeroa ei voi saada alle vuodessa. Greta haluaisi elämän jatkuvan ennallaan, mutta Lili haluaa elää viimeinkin naisena: seurustella, mennä naimisiin ja tulla äidiksi. Lili on jo tutustunut ja rakastunut Henrikiin, joka on kosinut Liliä ja pyytänyt tätä muuttamaan kanssaan Yhdysvaltoihin. Ennen muuttoa Lili haluaa käydä läpi vielä yhden leikkauksen, kohdunsiirron. Greta vastustaa viimeistä leikkausta, mutta Lilin mieli ei muutu. Gretan ja Lilin tiet eroavat, Lili palaa Saksaan ja Greta aloittelee miltei vastahakoisesti uutta elämää toisen miehen kanssa.

Kirjassa ei kerrota suoraan, kuinka Lilin kävi. Viimeisen leikkauksen jälkeen "Hän oli ajelehtinut tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla jo kuusi viikkoa" ja kivut olivat sietämättömät. Vahingossa Lili kuulee käytävästä keskustelun, josta käy ilmi että leikkaushaava on tulehtunut eikä tilanne näytä kovin hyvältä.

Tämä kirja herätti paljon ajatuksia. Ehkä eniten jäin miettimään sitä, miten vaivattomasti Greta ja muutama muu Einarin halusta olla nainen tietävä henkilö hyväksyivät asian. Lili otetaan vastaan maailman luonnollisimpana asiana ja todetaan vain, että Einar on aina ollut vähän erilainen. Väkisinkin tulee mietittyä, kuinka itse tuntisin ja toimisin vastaavassa tilanteessa. En varmaankaan aivan kivuttomasti.

Ebershoff huomauttaa kirjan lopussa, että "Lukijan ei kannata etsiä tästä kirjasta elämäkerrallisia tietoja Einar Wegeneristä", joten ensi töikseni kirjan luettuani suuntasin internetiin etsimään faktoja Wegeneristä. Paljoa en löytänyt, mutta sen verran kuitenkin, että Lily kuoli pian kohdunsiirtoleikkauksen jälkeen komplikaatioihin.

Kirjallisessa mielessä Tansakalainen tyttö ei ole mestariteos. Tarina oli kuitenkin sen verran erilainen, että antaisin kirjalle kouluarvosanan 8.

Tanskalaisesta tytöstä on muuten tekeillä (tai ainakin suunnitteilla) myös elokuva, jonka pääosaa (Einar/Lili) esittää Nicole Kidman.

Tällä kirjalla osallistun kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen: Tanska.

EDIT: Tanskalainen tyttö sopii myös Taiteilijaelämää-haasteeseen

501 Great Writers

501 Great Writers (toim. Julian Patrick) on yksi niistä kirjoista, joita lainaan melko säännöllisesti kirjastosta ja joiden parissa vierähtää tovi jos toinenkin. Minusta on mielenkiintoista laskea, kuinka monen kirjailijan tuotoksiin olen tutustunut (37), kuinka monta naista listalle mahtuu (noin 75) ja kenen kirjoja en varmasti vastaisuudessakaan lue (esim. Platonin).

Tämä kirja on vuodelta 2008, joten ihan uusimpia huippunimiä listalta ei löydy. Ikinähän ei muiden tekemät "paremmuuslistat" ole tismalleen samanlaisia, kuin mihin itse päätyisi, mutta muutamaa nimeä jäin kipeästi kaipaamaan. Minne olivat jääneet P.G. Wodehouse, Louisa May Alcott, L.M. Montgomery ja John Irving?

Tahtoisin mielelläni tutustua myös samojen tekijöiden kokoamaan 1001 books you must read before you die teokseen, mutta sitä ei meidän kirjastosta löydy ja yli 30e on minulle liian iso raha yhdestä kirjasta maksettavaksi.

Yksi suomalainenkin oli muuten kirjaan päässyt, Eino Leino nimittäin!

EDIT:
Niin tosiaan, näköjään unohdin kokonaan kertoa kirjan rakenteesta.
Nimensä mukaisesti kirja esittelee 501 kirjailijaa, joiden teoksiin kannattaa tutustua. Tai kuten Alkusanoissa John Sutherland kirjasta sanoo: "It does not tell you what to read, but it opens the way to intelligent reading."

Jokaisesta kirjailijasta kerrotaan lyhyesti henkilötiedot ja kirjallisuustyyli ja genre. Miltei kaikista kirjailijoista on ainakin pieni potretti, jonka alla mainitaan merkittävimmät (tai tunnetuimmat) teokset. Jo näillä mainituilla "pikatiedoilla" tästä kirjasta saa paljon irti, mutta toki kirjailijoista kerrotaan myös vähän enemmän. Paino sanalla vähän, sillä suurimman osan elämää ja kirjallista uraa kuvataan alle A5-kokoisen sivun verran.

Aivan kirjan alusta löytyy aakkosellinen hakemisto kirjassa esiteltävistä kirjailijoista. Esittelyjärjestys on kronologinen kirjailijoiden syntymävuoden mukaan alkaen Homeroksesta ja päättyen Chimamanda Adichieen.

Fantasiaa

Cornelia Funke: Reckless - kiveen kadonnut 297s. (Reckless - Steinernes Fleisch, Otava 2011, suom. Marja Kyrö)

Pitkästä aikaa tuli luettua fantasiaa. Siis ihan sellaista, joka sijoittuu fantasiamaailmaan. Olen lukenut Cornelia Funkelta aiemmin Rosvoruhtinaan ja ainakin yhden osan Mustemaailma-trilogiasta ja todennut hänet taitavaksi kertojaksi. Tämä kirja olisi tosin jäänyt lukematta, jos olisin jaksanut lukea takakannen tekstin loppuun ja huomannut sanat "uuden sarjan vahva avaus". En tiedä miksi, mutta viime aikoina uusien sarjojen aloittaminen on tuntunut jotenkin tuskastuttavalta. Ikään kuin yhden osan lukemalla sitoutuisin lukemaan kaikki tulevatkin.

Reckless - kiveen kadonnut toimii vallan mainiosti myös itsenäisenä teoksena, mikä nyt taitaa olla jossain määrin ominaista sarjojen avauskirjoille. Jacob Reckless on löytänyt isänsä työhuoneen peilin kautta Peilimaailman, jossa hän viettää paljon aikaa aarteita etsien. Eräänä päivänä Jacobin pikkuveli Will tulee löytäneeksi saman kulkuväylän ja joutuu vaikeuksiin. Jacon etsii veljelleen pelastusta yhdessä Ketun ja Willin tyttöystävän Claran kanssa viehättävällä tavalla sadunomaisessa maailmassa, joka tosin on myös julma ja sotaisa.

Pidin tämän kirjan tunnelmasta ja helppolukuisuudesta. Peilimaailma kuhisee kääpiöitä, goyleja, haltioita ja muita taruhahmoja, mutta minua sykähdytti eniten pienessä sivuroolissa vilahtanut räätäli. Räätälit vaanivat saalista metsissä, kliksuttelevat saksikättään ja tökkivät naskalikädellään. Uhrinsa nahasta räätäli ompelee itselleen vaatteet. Räätäli vaikutti sen verran omaperäiseltä hahmolta, että inhosta huolimatta ilahduin. Kerrankin jotain muuta kuin peikkoja ja noitia.

Haastavin kohta kirjassa oli, kun matkalaiset pysähtyvät juomaan eräästä taikavoimaisesta lammesta:
"Vesi oli hiukan maan makuista mutta raikasta, ja Jacon huomasi linnut vasta heidän juotuaan. Kaksi kuollutta kiurua, jotka lepäsivät likistyneinä toisiinsa märkien kivien välissä. -- siitä tuo nimi: Kiuruvesi."
Minun yksioikeisessa päässäni aloin heti pohtia, missä päin Suomea on Kiuruvesi ja loppujenkin kiuruvesimainintojen kohdalla ajattelin aina ensin paikkakuntaa ja vasta sitten kirjassa tarkoitettua vettä.

Mikäli pitää fantasiasta ja kaipaa jotakin kevyttä ja nopeaa välilukemista, niin Reckless ei ole mikään huono vaihtoehto.

Saaristosta maailmanvalloitukseen

Astrid Lindgren: Saariston lapset 235s. (Vi på Saltkråkan, WSOY, 13. painos 2004, suom. Laila Järvinen)

Saariston lapset ovat minulle aiemmin tuttuja ainoastaan tv:n puolelta, enkä ole varma olenkin yhtään jaksoa katsonut kokonaan. Aloin lukea tätä lapsille iltasatuna, mutta neljän illan jälkeen luovutin. Odotin Saariston lapsilta samanlaista leppoisaa kepeyttä kuin Melukylän lapsissa on, mutta tämä olikin yllättävän raskassoutuinen kirja. Ainakin ääneenluettavaksi koin tämän aivan liian... niin, raskaaksi.

Yksinhuoltajaisä Melker Melkerson vuokraa kesäksi talon saaresta, Saltkråkanista. Isän lisäksi perheeseen kuuluvat Malin, Johan, Niklas ja Pelle. Malinin osa perheen ainoana naispuolisena henkilönä ja lapsista vanhimpana ei ole helpoimmasta päästä, sillä hän kantaa suuren vastuun niin kodinhoidosta kuin pikkuveljistäänkin. Melker on vähän haihattelevainen ja epäkäytännöllinen mies, joka tuntuu keskittyvän lähinnä haaveiluun.

No, lapset (siis ne pojat) viettävät ihania kesäpäiviä saarella uusien ystäviensä kanssa. Sattuu ja tapahtuu kaikenlaista: rakennetaan piilomaja, ostetaan kani, hoidetaan hyljettä jne. Malin kokee ensirakkauden huumaa ja kaikki on ah, niin kovin idyllistä.

Ihan kiva kirja, mutta ei Lindgrenin parhaimmistoa minun mielestäni.

--------

Sinisen linnan kirjastossa on meneillään mukava keskustelu kirjablogeissa kiertävistä haasteista. Kerroin siellä ujostelevani haasteisiin osallistumista, koska olen blogimaailmassa vielä niin uusi tulokas. Ihanan kannustavien kommenttien rohkaisemana aloitan monen  muun kanssa Lumikin ideoiman kaunokirjallisen maailmanvalloituksen.

Pääsääntöisesti tulee luettua kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Amerikkaan tai Iso-Britanniaan. Ainakin nyt tuntuu siltä, että en lähde rytinällä lukutottumuksia muuttamaan, vaan luen niitä kirjoja jotka muutenkin kiinnostavat. Mutta ehkäpä uusien maiden valloittamisen mahdollisuus rohkaisee tarttumaan toisinaan myös niihin kirjoihin, jotka muuten jäisivät mukavuusalueen ulkopuolelle.

Valloitukseni aloitan Saariston lapsilla, ruksi ruutuun Ruotsi. :)

Kirjallista kauhua

Stephen King: Full Dark, No Stars 340s. (Hodder & Stoughton, 2010)

Iltapäivälehdestä luin jokin aika sitten pikku-uutisen, jossa kerrottiin Stephen Kingiltä ilmestyvän uuden kirjan piakkoin. Tästä innostuneena tulin tarkistaneeksi kirjaston King-tarjonnan ja kas, siellä hyllyssä minua odotti tämä suomentamaton novellikokoelma Full Dark, No Stars.

Kirja koostuu neljästä novellista, joita yhdistää kosto. Ensimmäinen novelli, 1922, on erään miehen kirje, jossa hän tunnustaa vaimonsa murhan. Nautin Kingin kerronnasta paljon, etenkin tässä ensimmäisessä tarinassa. Tosin olen näköjään tottunut lukemaan yksinkertaisempaa englantia, sillä tämän kanssa piti turvautua sanakirjan apuun monta kertaa.

"Big Driver" novellin pääosassa on kirjailijatar Tess, joka on kutsuttu erään kirjakerhon luennoijaksi. Kotimatka saa kuitenkin ruman käänteen, kun Tessin auton rengas puhkeaa tiellä lojuvien naulaisten puunkappaleiden vuoksi. Big Driver oli piinaava ja raaka, kammottavalla tavalla realistinen.

Kolmannessa tarinassa (Fair Extension) parantumatonta syöpää sairastava Harry Streeter löytää pienen liikkeen, jossa myydään "pidennyksiä" asiakkaan tarpeisiin: laina-ajan pidennyksiä, hiustenpidennyksiä, enemmän asuntolainaa tai vaikka peniksen pidennyksiä. Streeter voi saada jatkoaikaa elämälleen, mutta mikä olisi hinta?

"A Good Marriage" taas on muistutus siitä, ettei toista ihmistä voi tuntea läpikotaisin. Ei edes yli 20 vuotta kestäneen hyvän avioliiton jälkeen. Darcy Anderson viettää rauhallista koti-iltaa miehensä ollessa työmatkalla, kun kaukosäätimen hiipuvat patterit käynnistävät tapahtumasarjan, joka mullistaa koko Darcyn elämän.

Kirjan lopussa on lyhyt jälkikirjoitus, jossa Stephen King kertoo hiukan kunkin novellin taustoista. Nämä "ideapaljastukset" ovat minusta aina yhtä mielenkiintoisia.

Kokonaisuudessaan Full Dark, No Stars oli laadukas kirja. Vajavainen kielitaito kieltämättä söi vähän hohtoa, mutta hyvä kertoja pitää otteessaan vähän tyhmemmänkin lukijan. :)

Lankakaupan tyttö ja kaikki sen kaverit.

Kate Jacobs: Lankakaupan tyttö 462s. (Knit Two, Gummerus 2009, Suom. Päivi Pouttu-Delière)

Adoptiomatka ja Tiikeriäidin taitselulaulu olivat sen verran tunteikasta luettavaa kumpikin omalla tavallaan, että halusin välissä lueskella jotakin kevyttä. Lankakaupan tyttö on jatkoa Pienelle lankakaupalle, jota pidin ihan sympaattisena kirjana. Lankakaupan tytössä seurataan perjantai-illan neulontapiirin naisten elämää, mutta käsityöt ja itse lankakauppakin ovat hyvin pienessä roolissa.

Lankakaupan perustajan tytär on jo 18-vuotias nuori nainen, joka yrittää selvittää haluaako hän jatkaa lankakaupan pitäjänä vai tehdä kenties jotain muuta. Anita tahtoo saada selville tyhjien postikorttien lähettäjän olinpaikan ennen avioitumistaan Martyn kanssa, Darwinin elämässä tapahtuu mullistavia asioita ja Peri jatkaa laukkujensa suunnittelua.

Onhan näitä henkilöhahmoja paljon enemmänkin ja osan kohdalla tuntui siltä, että ne olivat mukana vain muodon vuoksi. Kerronta oli vähän turhan laveaa ja loppu oli hassusti tyssähtävä. Vähän kuin kirjailijalla olisi tullut kiire käsikirjoituksen kanssa ja joku olisi hokenut niskan takana "Wrap it up!".

Sen verran höttöinen ja jaaritteleva tämä kirja oli, että en voi väittää nauttineeni lukemisesta. Odotin koko ajan, missä vaiheessa kiinnostuisin kirjan tapahtumista, mutta sellaista ei päässyt tapahtumaan. En odottanut kirjalta paljoakaan, mutta tämä oli silti sen verran pettymys, etten osaa edes moittia tätä kunnolla!

(Mutta sen osaan sanoa, että inhoan sanontaa "tulla puuntakaa"! Mieluummin asiat voivat yllättää tai olla odottamattomia...)

Viimeinen Nikke

Goscinny & Sempé: Nikke palaa lomilta 307s. (Histoires inédites du Petit Nicolas (luvut 1-5), suom. Anna-Maija Viitanen, Wsoy 2005)

Nyt voin huokaista helpotuksesta ja todeta että kaikki Nikke kirjat on viimeinkin saatu luettua. Edelleenkin rakastan Nikkeä, mutta oli tämä silti melkoinen urakka. Odotan jo tätä iltaa, kun saan lukea lapsille jotain ihan muuta.

Tähän Nikke kirjaan mahtui jälleen monen kirjava valikoima tapahtumia Niken elämästä. Vanhemmat käyvät tutustumassa kouluun, Niken isä rakentaa vanhoista pahvilaatikoista linnakkeen, juhlitaan Klokun syntymäpäiviä ja avustetaan Klokun perhettä muutossa. Naapurin herra Bledurt jatkaa Niken isän härnäämistä, äiti pakkaa useaan otteeseen laukkunsa matkustaakseen takaisin äitinsä luo ja Nikke saa melkein alkaa kylpeä yksin kuten isot pojat.

Jos joku ei ole tutustunut Nikkeen, suosittelen lämpimästi sarjan viittä ensimmäistä osaa. No, oikeastaan kaikki muut paitsi viimeinen (Paljon onnea, Nikke!) ovat laadukkaita ja viihdyttäviä kirjoja. Nikke on hyvä esimerkki kirjasta, joka vetoaa lapsiin mutta viihdyttää myös aikuisia. Tällä hetkellä Niken seikkailuja voi seurata myös lauantaisin telkkarista, mutta minusta kirjat ovat huomattavan paljon parempia.

Paljain käsin

Essi Tammimaa: Paljain käsin 346s. (Gummerus 2011)

Minusta tällä kirjalla on todella kaunis kansi. Sisältö on kaukana kauniista, mutta ihan hyvä. Paljain käsin kertoo pääasiassa kolmesta siskoksesta, mutta myös heidän äidistään ja tämän äidistä ja mummosta. Vaikeat äiti-suhteet tuntuvat periytyvän sukupolvesta toiseen, eikä se sisaruuskaan aina ihan helppoa ole.

En ollut juuri nyt parhaassa vireessä tämän kaltaiselle arkirealistiselle kuvaukselle, mutta tulipahan luettua. Eniten häiritsi Tammimaan käyttämä kieli, jota kai uudiskieleksi voi sanoa. "Televisio luo häileitä hänen kasvoilleen", "[ovi] kirahtaa" ja "sänky natkuu". Osa sanoista sai minut kompastelemaan lukemisessa niin, ettei lukukokemus jäänyt liian miellyttävänä mieleen. Jotenkin se kielellä leikittely meni välillä yli: minä tykkään enemmän suoraviivaisesta ja selkeäsanaisesta kerronnasta.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Laura,  Karoliina ja Zephyr.

Murrr!

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu 243s. (Battle Hymn of the Tiger Mother, Siltala, 2011 Suom. Auri Paajanen ja Susanna Tuomi-Giddings)

Amy Chua on toisen polven amerikankiinalainen. Hän on naimisissa juutalaismiehen kanssa ja heillä on kaksi tytärtä, Sophia ja Lulu. Amy on päättänyt kasvattaa lapsensa kiinalaisten oppien mukaan, vaikka se toisinaan tarkoittaa sitä, että omat toimintamallit täytyy pitää ystäviltä ja kollegoilta salassa. Sophia ja Lulu eivät saaneet esimerkiksi "Kutsua leikkikavereita kotiin, katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä, valita itse harrastuksiaan, tuoda kotiin kymppiä huonompia arvosanoja, jäädä kakkoseksi missään muussa aineessa kuin liikunnassa ja ilmaisutaidossa".

Chua kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti, luultavasti myös rehellisesti. Silti hänen äänensä kuulostaa paikoin hyvin puolustelevalta. Uskon, että kirja on tarkoitettukin provosoivaksi ("Hän ei saisi harrastaa tyhjänpäiväisyyksiä, kuten "askartelua", tai sellaisia vaarallisia hullutuksia kuin esimerkiksi rumpujen soitto, josta on vain lyhyt askel huumeiden käyttäjäksi"), mutta tätä oli kamalaa lukea. Teki mieli tehdä vihaisia alleviivauksia punakynällä, ravistella Chuan lapatossumaista miestä ja välillä heittää koko kirja pois. (Mutta ei, jokin vimma pakotti lukemaan tämän hyvin nopeasti.)

Kerran Sophia tuli toiseksi kertolaskun nopeuskokeessa, minkä vuoksi äiti teetti hänellä viikon ajan 20 harjoituskoetta, joissa jokaisessa oli 100 tehtävää. Aikaa otettiin sekuntikellolla, mutta tämän jälkeen Sophia voitti aina.

Hirveän vaikeaa löytää sanoja kuvaamaan tuntemuksia juuri nyt!
Jossain määrin olen Chuan kanssa samaa mieltä siinä, että "länsimainen" kasvatusmalli on aika lepsu. Kyllä lapsilta saa ja kuuluukin vaatia vaikkapa hyvää käytöstä ja vanhempien kunnioittamista. Mutta täytyy lasta ja lapsuuttakin kunnioittaa.

Pitkä odotus

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka 238s. (Tammi, 2011)

Nappasin Adoptiomatkan mukaan kirjastosta ohimennen, takakantta lukematta. Kotona istahdin sohvalle, avasin kannen ja pian huomasin lukeneeni Annan ja hänen puolisonsa adoptioprosessista melkein 80 sivua.

Anna ja hänen miehensä ovat käyneet läpi hedelmällisyyshoidot, jotka eivät ole tuottaneet tulosta. Maaliskuussa 2005 he aloittavat adoptioneuvonnan, jonka perusteella virkailija lopulta päättää, ovatko he soveltuvia adoptiovanhemmiksi. Anna ja hänen miehensä joutuvat pukemaan sanoiksi niin elämänkatsomuksensa (max. 3000 merkkiä) kuin sen, miksi he haluavat lapsen. Sellaisia asioita, joita raskaanaolevilta ei neuvolassa kysellä. Heidän täytyy ottaa valokuvia Kiinan viranomaisille, mutta mitkä tahansa kuvat eivät käy. Sisälläkin täytyy olla kengät, edustava täytyy olla. Kuten Sinisen kirjaston Maria, minuakin hymyilytti, kun normaalisti kalsareissa mökillä viihtyvä mies kuvataan kauluspaidassa terassilla kahvittelemassa.

Kirja on koottu Pihlajaniemen Adoptiomatka-blogin merkinnöistä, tosin ymmärsin, että mukana on myös jonkin verran aiemmin julkaisematonta materiaalia. Päiväkirjamaiset merkinnät ovat lyhyitä ja rehellisiä. Tunteiden laajuus on valtava, odottamisaika tuskastuttavan pitkä.

Tätä lukiessa välillä itkin, välillä hymyilin leveästi. Ja opin paljon sekä adoptioprosessista että siitä, mitä kaikkea adoptiolastaodottavat vanhemmat voivat tuntea. Toivon, että en käytä ilmaisua "oma lapsi" synonyymina biologiselle lapselle tai kehota odottajaa nauttimaan vapaudestaan nyt kun vielä voi.

Adoptiomatkasta ovat Marian lisäksi kirjoittaneet ainakin Tata ja Sanna.

Valehtelua, valehtelua

Rudolf Erich Raspe: Paroni von Münchhausenin seikkailut 284s. ( The Surprising Adventures of Baron Munchausen, Karisto 1981, Suom. Rauni Kanerva)

Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen oli saksalainen vapaaherra, joka eli 1720-1797. Hänellä oli tapana kertoilla toinen toistaan uskomattomampia tarinoita metsästys- ja sotaretkistään.

Paroni von Münchhausenin keromukset ovat luultavasti kaikille jollakin tavalla tuttuja. Milloin hän pyydystää tusinan hanhia köyden ja silavanpalan avulla, milloin ratsastaa hevosen puolikkaalla tai lentää tykinkuulalla. Kirja on koottu Paronin illanistujaisissa kertomista tarinoista, enkä voi olla miettimättä, miltä olisi tuntunut istua samassa pöydässä kuuntelemassa juttuja, joita kivenkovaan väitetään todeksi. (Luulen, että en olisi viihtynyt.)

Kirjana Paroni von Münchhausen oli nopeaa ja helppoa luettavaa, vaikka en minä tätä kauhean hyväksi voi kehua.

Paistetut vihreät tomaatit

Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe 394s. (Random House, 1987)

Edellisen postauksen Top10 -listaan jätin tilaa yhdelle kirjalle. Onneksi, koska Paistetut vihreät tomaatit nousi heti yhdeksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut.

Keski-ikäinen Evelyn tutustuu vainhainkodin oleskeluhuoneessa 86-vuotiaaseen Ninny Threadgoodeen, joka alkaa kertoa Evelynille elämäntarinaansa. Samalla Ninny kertoo tarinan Idgiestä ja Ruthista, kahdesta uskomattomasta naisesta pienessä Whistle Stopin kylässä Alabamassa.

Kirjan rakenne on jossain määrin haastava. Siinä seurataan välillä Evelynin elämää kulahtaneen avioliiton ja alkavien vaihdevuosien keskellä, välillä Idgien ja Ruthin elämää vuosikymmenien takaisessa Whistle Stopissa. Toisinaan kertojana on Ninny, toisinaan seurataan Ruthin tai Idgien elämää sivustakatsojana ja välillä ääneen pääsee joku muu. Oman värinsä kirjaan tuo Dot Weems, Whistle Stopin postinhoitaja, viikottaisine uutiskatsauksineen. Vaikka kertojia ja aikakausia on paljon, tarina vie mukanaan. Kieli on upeaa, murteet ja aksentit erottuvat hyvin ja se tarina - tai tarinat - on vertaansa vailla!

Idgie on lapsesta asti omapäinen poikatyttö, joka viihtyy paremmin poikien kuin tyttöjen seurassa. Tärkeintä Idgielle on isoveli Buddy, joka puolestaan rakastaa pikkusiskoaan valtavasti. Idgien elämä saa uuden suunnan, kun kaunis ja ystävällinen Ruth Jamison viettää yhden kesän Idgien kotona. Idgie rakastuu Ruthiin välittömästi ja kesän kuluessa myös Ruth rakastuu Idgieen. Tämä naistenvälinen suhde on kuitenkin kuvattu hyvin vähäeleisesti ja siihen viitataan useimmiten ystävyytenä, vaikka molemmin puolinen rakkaus tuodaan myös selkeästi esiin.  

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka käsikirjoituksen kirjailija on tehnyt yhdessä Carol Sobieskin kanssa. Pääosissa ovat Kathy Bates ja Jessica Tandy (Evelyn ja Ninny) sekä Mary Stuart Masterson ja Mary-Louise Parker (Idgie ja Ruth). Kirja ja elokuva eroavat toisistaan jonkin verran. Oikeastaan aika paljon, mutta molemmat ovat upeita. Elokuva on kirjaa huomattavasti kronologisempi ja selkeämpi.

Suosittelen sekä kirjaa että elokuvaa kaikille hyvien tarinoiden ystäville. Etenkin elokuvaa koskien annan nenäliinavaroituksen.

Noin 10 parasta

Anni.m oota, mä luen tän eka loppuun -blogista haastoi minut mukaan laatimaan top10-listaa niin kirjojen kuin kosmetiikankin saralla. Kivaa ja haastavaa yrittää valita vain 10 kirjaa ja käytännössä mahdotonta listata kosmetiikkaa!

Kirjojen kanssa meinasin ensin rajata vaihtoehdot omien hyllyjen antimiin, mutta sitten muistin pari mahdottoman hyvää kirjaston kirjaa. Eli Maijan suosikkikirjat kautta aikojen ovat epämääräisessä järjestyksessä seuraavat:

1. Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla
    Harva kirja pystyy tekemään vaikutuksen niin monella tavalla kuin tämä.

2. John Irving: Garpin maailma
    Monikerroksinen, hauska ja itkettävä kirja. Ehkäpä Irvingin paras.

3. Stephen King: Velho (Musta torni IV)
    Jos tämä pitäisi yrittää kategorioida, niin tämä on rakkaustarina.

4. Kathryn Stockett: Piiat
    Paras uutuus aikoihin.

5. Mary Ann Shaffer, Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
    Harvinaisen hyvä lukuromaani.

6. Niccolo Ammaniti: Minä en pelkää
    Yksi niistä harvoista kirjoista, joista on tehty onnistunut filmatisointi.

7. Maeve Binchy: Ei aina käy niin
    Halusin listaan yhden Binchyn kirjan, koska pidän hänen tavastaan kuvailla arkea ja ihmissuhteita.

8. Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
    Tällaisia kirjoja toivoisin olevan enemmän.

9. Roald Dahl: Matilda
    Yksi parhaista lastenkirjoista ikinä! Sopii mainiosti myös aikuisten luettavaksi.

10.
     Tämän viimeisen listapaikan säästän tällä hetkellä kesken olevalle kirjalle, jonka tiedän kuuluvan listalle.En kuitenkaan vielä kerro, mistä kirjasta on kyse :)

Olisihan tähän top10-listalle ollut tulijoita vaikka kuinka paljon, mutta mennään nyt näillä.

Kosmetiikka aiheutti melkein harmaita hiuksia! En ole oppinut meikkaamaan arkisin ja juhliinkin laitan pääasiassa vain ripsiväriä, koska kaikki muut meikit tekevät oloni vaivaantuneeksi. Joten kosmetiikkapuolen top10 listastani kehkeytyy tällainen:

1. Ripsiväri
    Merkillä ei ole väliä, yritän ostaa uuden edes muutaman vuoden välein.

Ehkä vielä jonain päivänä opin ehostamisen jalon taidon. Viimeksi kun yritin laittautua nätiksi, tuhraantui silmien rajausyrityksiin melkein tunti. Siinä vaiheessa kun kaveri tuli hakemaan, olin pessyt kaiken muun paitsi ripsivärin pois ja silmät punoittivat jouluisesti. Ei järin hehkeää. :)

Laitan tämän haasteen eteenpäin kaikille niille, joilla tämä on tekemättä ja jotka haluavat ottaa haasteen vastaan!

Little Bee

Chris Cleave: Little Been tarina 369s. (The Other Hand, Gummerus 2011, Suom. Irmeli Ruuska)

Jos jotakin kirjaa on blogimaailmassa hehkutettu niin Little Been tarinaa. Koska kirjan takaliepeessä pyydetään, ettei juonesta kerrottaisi liikoja etukäteen, en oikeastaan tiennyt, mitä tarinalta odottaa. Tiesin, että kirja kertoo Nigerialaisen Little Been ja valkoihoisen Sarahin tarinat. Mutta sitä en tiennyt, millä aikakaudella liikutaan, joten olin varautunut väärään vuosisataan.

Mitähän tästä voisi sanoa paljastamatta juonta?

Ehkä paljon kertoo se, että luin tämän päivässä vaikka olen hidas lukija. (Tosin olin mummulassa ilman lapsia, eikä kukaan keskeyttänyt välillä, joten sain todellakin uppoutua tarinaan. En usko, että kotioloissa olisin suoriutunut yhtä nopeasti.) Tarina ei jätä rauhaan vaan voin luvata, että Little Bee on ajatuksissasi jonkin aikaa.

Haluaisin linkittää tähän kaikkien muiden ylistävät arviot kirjasta, mutta blogger ei halua tehdä niin tänään...

Sinä päivänä

David Nicholls: Sinä päivänä 505s. (One Day, Otava 2011, suom. Sauli Santikko)

Siitä asti, kun luin tästä kirjasta Eevan Kaikki mitä rakastin blogissa olen haaveillut tämän lukemisesta. Ensin lainasin englanninkielisen pokkarin, kun en halunnut odottaa suomennosta, mutta siinä oli niin hentoinen painojälki ja pieni fontti, ettei minun vanhat ja rasittuneet silmäni halunneet moiseen tekstiin kohdistua. Voi sitä ilon päivää, kun kännykkä piipitti viestin saapuneeksi ja sain hakea laatulukemista kirjastosta!

Sinä päivänä on sellainen kirja, josta on vaikea sanoa, mitä ajattelee. Se on todella hyvä, pitää otteessaan niin ettei meinaa malttaa syödä, samaistuminen on helppoa ja se herättää tunteita. Monenlaisia tunteita.

Dexter ja Emma viettävät valmistujaisjuhliensa jälkeisen yön yhdessä. Parikymppiset nuoret koettavat pohtia, millaisia he ja heidän elämänsä ovat 20 vuoden kuluttua, kaukaisessa - oi, niin kaukaisessa - tulevaisuudessa. Heidän edesottamuksiaan seurataan vuoden välein, mikä voi kuulostaa töksähtelevältä ja katkonaiselta, mutta Nichollsilta moinen kerronta sujuu vaivattomasti.

Vuodet vierivät, ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Muuta en oikein osaa tai halua sanoa, koska tämä kirja tuntuu jotenkin niin isolta. Jos ihan etsimällä etsitään jotakin moittimista, niin etukannen liepessä kerrotaan, että kirjasta on tekeillä elokuva. Ei se elokuva tosin ole huono asia, vaan se että Emman roolissa on Anne Hathaway, yksi inhokkinäyttelijöistäni.

Moni muukin on lukenut Sinä päivänän (ikävää kun kirjan niemä on hankala taivuttaa :) ), nopealla haulla löysin tosin vain kolme arvostelua: Anni.m , Kirjapeto ja Susa  Kannattaa lukea sekä arvostelut että itse kirja.

Agassin elämää

Andre Agassi 511s. (Open. An Autobiography, Otava 2011, suom. Pekka Tuomisto)

Minä en ole koskaan ollut kovin ahkera penkkiurheilija. Formuloita tosin seurasin niin kauan kuin Matti Kyllönen niitä juonsi ja MM-jääkiekosta katson tunnollisesti Suomen pelit. Mutta tennistä en kestä. Pelaajat ähkii ja puhkii ja pisteitä lasketaan jollakin käsittämättömällä logiikalla. Ei lainkaan minun juttuni. (Vaikka ravit on vielä vähemmän minua. Jos olisi pakko seurata jompaa kumpaa, niin mieluummin tennistä kiitos.)

Muissa blogeissa Andre Agassin elämäkertaa on kuitenkin kehuttu muun muassa siitä syystä, että se on hyvä kirja myös ei-tennistä-tuntevan näkökulmasta. Ja sitä tämä tosiaan oli. Agassi kertoo elämästään avoimen ja rehellisen tuntuisesti. Itselle jäi sellainen olo, että tässäpä vasta vilpitön mies.

Agassin lapsuus tuntuu ankealta armottomien tennis-sulkeisten takia. Kun perhe etsii uutta kotia, isä astelee suoraan takapihalle mittanauha kädessään ja selvittää, mahtuisiko sinne tenniskenttä. Vain sillä on merkitystä. Andre Agassi vihaa tennistä, mutta isä on päättänyt tehdä nuorimmaisestaan ammattilaisen, joka tienaa pelaamalla isot rahat.

Kirja oli melko rankka, mutta kiistatta hyvä. Onneksi otteluista kerrottiin niin lyhyesti ja selvästi, että minäkin pysyin vauhdissa mukana :) Yksi parhaista puolista tässä elämäkerrassa oli se, että vaikka tenniksellä luonnollisesti oli suuri rooli niin pääosassa oli kuitenkin Andre Agassi.

Loma ohi

Vietin lasten kanssa kolme yötä mummulassa lomalla. Käytiin Papan kanssa ongella, hoidettiin kissaa ja koiraa ja leikattiin nurmikkoa. Kaikkea leppoista.

Loman jälkeen yksi tylsimmistä askareista on kassien purkaminen. Paitsi uusien kirjahankintojen osalta. Niitä jaksaisi pyöritellä käsissään uudestaan ja uudestaan ja mieluiten vaikka lukea pätkiä sieltä täältä. :)



Hisham Matar: In the Country of Men

Helen Dunmore: House of Orphans

Frances Itani: Deafening

 



Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

Peter Blauner: Kutsumaton vieras

Kaari Utrio: Eevan tyttäret

Maeve Binchy: Taverna tähtien alla

John Irving: Ystäväni Owen Meany

Jälleen kerran kaikki kirjat ovat kirpputorilta/kierrätyksestä. Kulutin yhteensä 4€.



Mutta tämä se vasta mieltä lämmittääkin: nopeasti laskien neljä metriä lisää hyllytilaa kirjoille! Vielä en ehtinyt järjestellä kirjoja kunnolla paikoilleen, mutta edes muutama kirja pääsi lopultakin kunniallisesti hyllyyn vietettyään tähän astisen taipaleensa survottuna sinne tänne.

Yhden kirjankin sain mummulassa luettua, mutta siitä lisää huomenna. Nyt täytyy kiiruhtaa auttamaan kavereita muutossa.

Eno opettaa

Petri Tamminen: Enon opetukset 205s. (Otava, 2006)

"Eno pyysi minua ajattelemaan Kolumbusta ja Vasco da Gamaa ja kysyi olinko koskaan miettinyt, miksi aikuiset miehet olivat lähteneet niin kauas, minkä takia? Sanoin etten ollut tullut sitä miettineeksi. Eno katsoi minua murheellisen näköisenä ja ihmetteli, kuinka minä en tätäkään ymmärtänyt, eikö jokainen avioliitossa elävä mies arvannut mitä Kolumbuksilla oli kotona huudettu.
- Että sinäkin saatanan paska aina vaan sohvalla makoilet etkä koskaan kuuntele kun sulle puhutaan. Ja Kolumbus siihen että vittu nyt lähti."

Takakannessa kirjaa kuvataan näin: "Lakonisen huumorin ja tilannekomiikan mestarin elämää suurempi ja hauskempi romaani kasvammisen tiestä." Alussa kirja olikin varsin viihdyttävä ja hauska, mieskin jo hermostui, kun luin vähän väliä jonkun tosi hauskan pätkän ääneen. Mutta kummasti kirja yhtäkkiä muuttui ankeaksi tarinaksi alkoholismista. En voinut olla ajattelematta Kaurismäen elokuvia, joita syvästi inhoan mm. siksi että niissä kaikki on niin synkkää ja ankeaa. Ja entäs ne enon opetukset? No aika vähiin jäivät. Tai sitten minä olen niitä, joille kaikki pitää vääntää rautalangasta, lihavoida ja alleviivata neonkeltaisella huomiokynällä, ettei mitään tärkeää mene ohi.

Tamminen on joka tapauksessa lahjakkaan oloinen kirjailija. Jos joku osaa suositella häneltä jotakin pirteämpää luettavaa, niin mielelläni lukisin.

Mielipahaa

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja 130s. (WSOY, 2010)

Kylläpä kesti kauan saada Mielensäpahoittaja kirjastosta lainaan - tasan niin kauan, että viimein älysin sen varata. Mitään negatiivista en ole tästä kirjasta kuullut, enkä kyllä ihmettele kritiikin puutetta sillä kyllä tämä vain oli mainio!

"Minun nuoruudessani kylillä oli aina yksi taikka kolme pölöpäätä ja niille keksittiin joku aputyö ja annettiin lautanen eteen. Semmonen mielenterveyshoito on heti halpaa ja hyvää. Yksi niistä oppi lukemaankin, Nisu-Hanski."

Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen mies, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin ja ilmaisee itseään niin kuin vain vanha mies voi. Vaikea uskoa, että kirjailija itse on vielä sangen nuori. Muutaman kerran kyllä hätkähdin, että minä kyllä ihan tosissani ajattelen noin tai näin, mutta onneksi sitä osaa nauraa omalle omituisuudelleenkin.

Tästä kirjasta tuli oikein hyvä mieli ja kerronnan tyylissä oli jotain samaa kuin Markus Kajon teksteissä.

Lucian

Isabel Abedi: Lucian 568s. (Lucian, Otava 2010)

Näin tämän kirjan vilaukselta jossakin kirjakaupan mainoksessa viime syksynä. Ihastuin kanteen, josta tulee vahvasti mieleen Twilight-sarja. Ehkäpä tämän mielleyhtymän vuoksi ajattelin pitäväni Lucianista.

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Rebecasta, jonka arki tuntuu menevän sekaisin kun hän tapaa Lucianin. Jokin Lucianissa vetää Rebeccaa puoleensa vastustamattomasti. Pian käy ilmi, ettei Lucian muista mitään itsestään ja jotain muutakin erikoista hänessä on. Takakannessa todetaan, että "Rebecan ja Lucianin taianomainen tarina vetoaa rakkaudennälkäisiin yli ikärajojen." Minua tämä ei vakuuttanut.

Abedin tyyli on mutkatonta. Varsinkin alkupuolella kirjaa minua tosin häiritsi nuorten väkisin väännetty "nuorekas" puhetyyli: ""Becky, minulla on tref-fiiit", hän lirkutti. "Dimo pyysi minua ensi lauantaina lef-faaaan. Hän lähetti teksta-riiin, uskotko?"" Onneksi tilanne normalisoitui aika pian. Tarina on ihan okei, mutta jokin tässä tökki. Kirjan loputtua jäi sellainen olo, kuin muutamia kappaleita olisi jäänyt välistä pois. Ihan kuin kirjailija olisi editoinut teostaan niin moneen kertaan, ettei enää ollut tietoinen siitä, mitkä osat kirjaa jäivät ja mitkä eivät. Vaikea selittää, mutta vähän köykäinen jälkimaku tästä jäi.