Gustav Björkstrand: Maria Åkerblom - Elämän ja kuoleman lähettiläs (Maria Åkerblom. Sändebudet med makt över liv och död)
Schildts 2011, 314s.
Käsikirjoituksesta suomentanut Mirja Huovila
Maria Åkerblom oli vielä nuori tyttö, kun hän aloitti toimintansa unissasaarnaajana vuonna 1917. Hän piti puheensa yleensä sängyssään maaten, kädet kohotettuina. Åkerblom tuntui tietävän läsnäolijoiden salaisuudet ja ajatukset ja hän ennusti tulevia tapahtumia. Alussa Åkerblom julisti Uudenmaan seurakunnissa, mutta siirtyi hiukan myöhemmin Pohjanmaalle, Kokkolan seudulle. Pohjanmaan ruotsinkielisten keskuudessa Åkerblom saavutti melko nopeasti suosiota ja keräsi ympärilleen lukuisia kannattajia (Åkerblomilaisia), jotka olivat valmiit tekemään kaiken, mitä Åkerblom pyysi: varkauksia, petoksia, pahoinpitelyitä, vääriä valoja ja löytyypä listalta vielä murhayrityskin. Åkerblomin talossa, "Palatsissa", oli lukuisia salakäytäviä ja piilopaikkoja, joihin pystyi paeta poliisia.
Ei siis ole ihme, että Åkerblom ja osa kannattajista oli useita kertoja syytettynä oikeudessa ja usein tuomittuinakin. Åkerblom ei kohtaloonsa helpolla alistunut, vaan pakeni niin Kokkolan poliisivankilasta kuin Hämeenlinnan naistenvankilastakin. Kerran Åkerblom myös hyppäsi liikkuvasta junasta kesken vankikuljetuksen Vaasasta Kokkolaan.
Pohjanmaalla Åkerblom ei saanut esiintyä seurakunnissa sen jälkeen, kun hän eräässä kokouksessa kielloista huolimatta oli noussut saarnastuoliin puhumaan. Åkerblom jatkoi toimintaansa mm. rukoushuoneella, mutta piti myös pienempiä kokouksia yömyöhään omassa kodissaan. Åkerblomin toiminta herätti pahennusta paitsi kirkon piirissä myös kaupunkilaisten keskuudessa. Monin keinoin Åkerblomia yritettiin "savustaa" pois kaupungista ja vuonna -23 Åkerblom kannattajineen muutti eteläsuomeen.
Åkerblomin ja kannattajien asunto, Toivolan huvila Meilahdessa.
kuva täältä
Åkerblom piti laumaansa tiukasti otteessaan:
"Sosiaalinen kontrolli oli tiukka. Kannattajat eivät saaneet olla tekemisissä laumaan kuulumattomien kanssa. Kielto ei koskenut vain työtovereita vaan myös perheenjäseniä ja muita sukulaisia. --- Radion hartauksia ei saanut kuunnella, eikä kaupungin muissa hengellisissä kokouksissa tai jumalanpalveluksissa saanut käydä."
Toisinaan Åkerblom myös päätti, mikä nimi kannattajien lapsille piti antaa.
Heinäkuussa -27 Maria Åkerblom tuomittiin väärästä valasta ja yllytyksestä murhaan 13 vuodeksi vankeuteen. Vapauduttuaan viimeisen tuomionsa jälkeen vuonna -33 Åkerblom aika pian jätti saarnaamisen ja ryhtyi liikenaiseksi ja koirankasvattajaksi. Tosin Åkerblomin rehellisyydessä olisi vieläkin ollut parantamisen varaa: hänet suljettiin koiranäyttelyistä, koska hän turvautui vilppiin voittaakseen.
Lahkolaisista osa palasi takaisin kotiseudulleen, osa aloitti uuden elämän etelä-suomessa.
Minä tartuin tähän kirjaan ainakin kahdesta syystä. Historia on mielenkiintoista ja paikallishistoria vielä mielenkiintoisempaa. On jännittävää ajatella, että tässä ihan lähellä on tapahtunut jotakin näin omituista. Toisaalta minua kiinnostaa uskonnollinen puoli: kuinka tällainen "hurahtaminen" on mahdollista? Mikä saa tavalliset ihmiset antautumaan täysin toisen käskyvallan alle uskonnon nimissä? Kirjoittaja toteaa kirjan lopussa, että tämän kaltaisten liikkeiden analysointi on tärkeää myös siksi, että "huomattaisiin, ettei uskonnollisuus takaa millään tavalla, että kaikki siihen liittyvä kestäisi kriittistä eettistä tarkastelua."
En ymmärrä lahkolaisuutta tämän kirjan jälkeen yhtään paremmin. Tai no, tavallaan kyllä. Luultavasti tarpeeksi karismaattinen ja manipuloiva ihminen pystyy pyörittelemään ihmisiä ympärillään halunsa mukaan yhtä hyvin uskonnon kuin poliittisen näkemyksen nimissä.
Maria Åkerblom - Elämän ja kuoleman lähettiläs oli mielenkiintoinen teos. Kirjan lopussa tuli aika paljon toistoa, mutta pidin siitä, että Björkstrand kertoi myös kirjantekoprosessista. Björkstrand on väitellyt tohtoriksi kirkkohistoriasta vuonn 1976, aiheenaan åkerblomilaisuus. Väitöskirjaansa varten Björkstrand yritti useaan kertaan tavata itsensä Maria Åkerblomin saadakseen kuulla hänen kantansa tapahtumiin, mutta Åkerblom kieltäytyi. Hän ei suostunut keskustelemaan aiheesta edes puhelimessa.
En oikein osaa suositella tätä kenellekään, mutta minusta tämä oli hyvä.
No aika karmivan tuntuinen kirja. Kyllä se on todellakin erikoista, miten Åkerblom on saanut ihmismassoja pauloihinsa - ihan puistattaa.
VastaaPoistaÄäripään asiat eivät mielestäni ikinä ole hyväksi, missään.
Varmasti kuitenkin sellainen kirja, jonka voisi lukea, mutta ei välttämättä ihan ensimmäinen valinta. Oli mukavaa lukea tämä kirjoitus tuosta kummallisesta naisesta. Kiitos! :)
Käy vierailemassa blogissani - tervetuloa!
Leinikki
Leinikki, tervetuloa blogiini! :)
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä siinä, etteivät ääripäät ole hyväksi missään asiassa. Kohtuus kaikessa.
Arvaa, mikä minusta oli pelottavampaa kuin Åkerblom ja hänen kannattajansa? Kirjan loppupuolella Björkstrand mainitsee myös muita uskonlahkoja ja järkytyin kun selvisi, että vastaavaa toimintaa on Suomessakin edelleen. Eräs liike (heinoslaisuus) on asettunut Kaarinaan ja ryhmän jäsenet kokoontuvat säännöllisesti rukoilemaan Suomen, Ruotsin ja Norjan puolesta. Suora lainaus kirjasta: "Liikkeellä ei ole yhteyksiä ulkomaailmaan. Suhteet sukulaisiin ja ystäviin on katkaistu, naimisiin saa mennä vain liikkeeseen kuuluvan kanssa, säännöt varsinkin naisten pukeutumisesta ovat tiukat, ja jos jollekin jäsenelle tulee eriäviä näkemyksiä, ne yritetään korjata ajamalla hänestä riivaajia. Heinosta [ryhmän johtajaa] sanotaan herran profeetaksi, eikä häntä saa arvostella mitenkään. Hirvittävä tuomio kohtaa sitä, joka "kivittää" Herran profeettaa."
Uskomatonta.
Muistankin nyt että olen lukenut joskus jutun Åkerblomista. Aika äärimmäinen ihminen tosiaan. Se, että nuo ovat tapahtuneet sata vuotta sitten jotenkin helpottaa sietämistä, mutta sitten tosiaan muistaa että sama mylly pyörii kaiken aikaa. Ei riitä ymmärrys, tai sanotaanko että ei riitä hyväksyntä.
VastaaPoista