Astrid Lindgren: Satuja 285s. (Sagorna, Wsoy 1987 (6. painos) suom. L.Aro, Kaarina Helakisa, Laila Järvinen, Kristiina Kivivuori, Kerttu Piskonen ja Kristiina Rikman)
Satuja on nimensä mukaisesti kokoelma Astrid Lindgrenin tarinoita. Osa saduista (esim. Punasilmäinen lohikäärme) on julkaista kuvakirjoina, osa on vain katkelmia pidemmistä kertomuksista (Katto-Kassinen, Mio, poikani Mio sekä Veljeni Leijonamieli). Alkupuolella sadut ovat leppoisia ja herttaisia, juuri sopivia pienillekin lapsille. Loppupuolella taas liikutaan synkänpuoleisissa maisemissa Veljeni Leijonamielen ja huutolaislasten kanssa.
Parasta Satuja-kirjassa on se, että siitä löytyy yksi parhaista Astrid Lindgrenin tarinoista, nimittäin Pekka Peukaloinen. Siinä Pertti joutuu viettämään päivät yksin kotonaan isän ja äidin ollessa töissä. Aika käy pitkäksi väistämättä, mutta eräänä päivänä Pertti kuulee sänkynsä alta sipsutusta. Ääntä ei aiheuta hiiri, vaan peukalon kokoinen poika, Pekka Peukaloinen, joka on juuri muuttanut rotankoloon. Oviaukko on Pertin sängyn alla ja ovenpielessä nököttää naula, jota oikein käyttämällä Perttikin muuttuu pieneksi. Pertti ja Pekka viettävät mukavia päiviä Pekan uutta asuntoa siivotessa ja sisustaessa, eikä Pertillä enää ole lainkaan tylsää vanhempien poissa ollessa.
Edelleen pidän Pekka Peukaloisesta, vaikka en oikein tiedäkään, mikä siinä niin kovasti vetoaa minuun. Ehkä se, että lapsesta on kivaa kuvitella olevansa aivan pikkuruinen tai pikkuruisen silmissä jättiläinen.
Noin puoliväliin asti luin tätä iltasatuna lapsille. Isompi poikani on kuitenkin sen ikäinen, että hän miettii paljon kuolemaa ja suree hurjasti sitä, että kaikki joskus kuolevat. Niinpä luin loppupuolen itsekseni ja se oli kyllä hyvä ratkaisu, sen verran surumielisiä ja synkkiä juttuja ne olivatkin.
---------
Minulla meinaa olla tällä hetkellä lukemisen suhteen takkuista. Aloitan kirjan toisensa jälkeen, mutta mikään ei tunnu vievän tarpeeksi mukanaan. Olen plarannut kustantamojen sivuilla syyskuvastoja ja tehnyt kirjastoon varauksia niin monta, etten tajua, missä välissä ehdin kaiken lukea. Jotenkin tämä elokuun alkaminenkin ahdistaa. Eihän nyt vielä syksy ole, mutta ihan yhtäkkiä meri muistuttaa olemassaolostaan muuttamalla tuulen jäätäväksi heti kun sieltä päin tuulee. Olen vahvasti kesäihminen: nautin helteistä ja luonnon vihreydestä, valosta ja siitä ettei tarvitse pukea montaa kerrosta vaatteita. Vaikka syksyn lähestyminen ahdistaakin, niin pakko silti myöntää että kesä on ollut mahtava: kuuma ja pitkä, sateita tuskin lainkaan! Ehkä tuo lukeminenkin jossain vaiheessa taas alkaa sujua.
Meilläkin on tuo ihana kokoelma! Meillä luettiin myös niitä surullisempia tarinoita lapsille (4 ja 6v.) mutta juteltiin jos joku jäi miettyttämään ja korostettiin, että on satua. Mioa ja Leijonamieltä en kyllä lue lapsille vielä pitkään aikaan
VastaaPoistaTuo Pekka Peukaloinen on hauska tarina, meillä on ollut se kuvakirjanakin lainassa.
Maria, minäkin olen koittanut puhumalla käydä läpi lasten kanssa heitä vaivaavia juttuja. Kuolema on vain sellainen, ettei sitä voi satuna kuitata :/ Muistan itsekin olleeni kuoleman suhteen tosi ahdistunut ennen kouluikää, eikä siihen pelkoon auttaneet järkipuheet.
VastaaPoistaYllättävän vaikeaa on ollut keksiä sellaista satukirjaa, jota jaksaisi itse lukea ääneen ja joka olisi sisällöltään tarpeeksi kepeä lapsille. Pienempi tosin esitti jämäkän toiveen, että meidän pitäisi lukea uudestaan Nikkejä :) Siihen en kuitenkaan suostunut.
Kesä on ollut ihana. Ihanin ehkä koskaan <3!
VastaaPoistaMeillä luettiin aamusaduksi juuri tänään Pekka Peukaloista. Se on poikiemme yksi lempisaduista, ja itsekin se on mukava lukea aina ja aina vaan. Pojat muistavat upean rottavuokraisännän myös kesäiseltä Junibackenin reissulta :-).
Minä jotenkin vieroksun lyhennettyjä satuja, vaikka vartsinkin pikkuväelle ne ovatkin tosi kivoja. Olen ehkä tässä asiassa turhan nipo... ;-)
Paula, En minäkään ole mikään lyhennelmien ystävä. Aikuisten kirjallisuudessa lyhennelmät kummastuttavat toki enemmän - mikä ihme niiden pointti on? Aina jos huomaa jonkun kirjan olevan lyhennetty laitos, tulee vähän sama fiilis kuin lukisi valittujen palojen koottuja :/ Mieluummin sadut ja aikuistenkin lukemiset sen mittaisena millaisiksi kirjailija ne tarkoitti, kiitos :)
VastaaPoistaPakko kommentoida. Mulla tuli kyyneleet silmiin, kun näin tämän postauksen. Jostain muistini syövereistä iskeytyi kuva mieleeni, jossa äitini lukee juuri tätä kirjaa minulle sänkyni vieressä! Olen ehkä max. 5-vuotias? voiko niin kaukaa muistaa mitään? Muistan että lumouduin tuosta kannesta. En niinkään muista satuja, mutta kansikuvaa katselin ja ihailin paljon.
VastaaPoistaIhana tunnepurkaus! Seuraavan kerran menenkin suoraan vanhempien vintille ja kaivan tämän kirjan esiin. Siinä on niiiiiiiin paljon muistoja ja tunteita! :)
Gammur, Oi, mulla menee kylmät väreet! Ihanaa, että tällä postauksella oli muistojaherättävä vaikutus :) Toivottavasti kirja löytyy vielä vintiltä. Jos ei, niin kirjastosta ainakin.
VastaaPoistaNostalgisia lukuhetkiä! :)