Peter Bichsel: Lastentarinoita
(Kindergeschichten, 1969)
Otava 1982, 69s.
Suom. Markku Mannila
Tänä vuonna minulla on vakaa aikomus lukea enemmän kirjoja omista kuin kirjaston hyllyistä. Lastentarinoita alkoi kuitenkin kiinnostaa kovasti Jennin ja Satun arvioiden jälkeen, eikä minulla ollut sitä omana, joten turvauduin kirjastoon. (Samalla reissulla lainasin 11 muuta mielenkiintoista kirjaa, mutta ei puhuta niistä. Ainakana vielä.)
Lastentarinoita sisältää 7 lyhyttä kertomusta, joista ainakin osan voisi lukea myös lapsille. Tarinoiden aiheet ovat erikoisia, omalaatuisia. Yksi tarina kertoo miehestä, jolla on ilmiömäinen muisti. Hän opettelee ulkoa juna-aikataulut ja viettää päivänsä asemalla voidakseen hyödyntää tietojaan. Keksijä taas on vetäytynyt omiin oloihinsa tekemään tärkeän keksinnön. Kun keksintö on valmis, muu maailma onkin kehittynyt huimasti eteenpäin. Mies palaa takaisin yksinäisyyteen ja keksii kaiken, jo keksityn, uudelleen.
Lastentarinoita oli yllättävä kirja. Pidin kertomuksista, mutta en osannut odottaa niiden aiheuttamaa alakuloa. Vaikka en voi väittää tarinoita suorastaan synkiksi, niin välillä kävi mielessä, että Puolen hehtaarin metsän Ihaa voisi kirjoittaa jotain tällaista... Jollakin kieroutuneella tavalla tämä oli kuitenkin erittäin sopivaa luettavaa tähän hetkeen. Lastentarinoille kävi kuten Nooa Notkoniityllekin: luin sen juuri oikeaan aikaan.
Suosittelen häikäilemättä kaikkien lukulistalle: vaikka et pitäisikään niin tähän kirjaan ei ainakaan paljon tuntia kauempaa aikaa kulu.
Jipii! Eipä voisi lukutoukan aamu paremmin alkaa, kun löysin ensin sinun arviosi ja sitten Satun, se oli mennyt multa ohi.
VastaaPoistaSuuri ja innokas jipii myös sille, että olette pitäneet kirjoista kumpikin. Huomaan, että Lastentarinoita on jo asettunut minulla niiden harvojen tärkeiden lempikirjojen joukkoon, joista pitämättämyys pahoittaisi mieleni. Siis saavathan kaikki olla omaa mieltään, mutta silti... ymmärtänet. Lastentarinoissa on jotain suurta viisautta, kun se sopii kaikenikäisille, mutta olen varma, että tarinat aukeavat aivan eri tavoin lapsille ja aikuisille. Tai ainakin toivon, etteivät lapset tunne tuota alakuloa kirjaa lukiessaan, aikuinen taas aistii surullisen totuuden kertomusten takana.
Onneksi Lastentarinoita löytyy kirjastosta, kun muuten sitä on vaikea saada hyppysiinsä. Pitäisi selvittää, onko B:ltä suomennettu muuta, mutta epäilen.
Jenni, olisi oikeasti kiehtovaa lukea jokin näistä lapsille ja kuulla sitten heidän ajatuksiaan :) (Minä vain kerkesin jo palauttaa Lastentarinat kirjastoon, joten en pääse enää testaamaan omilla lapsilla.)
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä, tämä ei varmasti olisi päässyt lukulistalle ilman sinua! :)
Joo, tästä nousee jo hyvin blogisavuja...
VastaaPoistaTuolla Jennin kirjoituksen kommenteissa minä ja MariMaalla mainitsimme että Pöytä on pöytä on ollut joskus ala-asteen äikänkirjassa, ja molemmille oli jäänyt hyvin mieleen mutta ilmeisesti vähän eri sävyillä, Mari mainitsi kokeneensa sen ahdistavana ja minulle taas se oli kiinnostava ajatusleikki että sanojen merkitykset eivät olekaan sidottuja ja miksi pöydän nimi onkaan pöytä...
hdcanis, Luulen, että olisin itsekin lapsena ihastunut tuohon sanoilla leikittelyyn. Ainakin muistan, että alle kouluikäisenä saatoin toistella jotakin sanaa niin kauan, että se alkoi kuulostaa tyhmältä. Sitten hihittelin aikani ja yritin ei-niin-kovin-pitkäjänteisesti ymmärtää, MIKSI vaikkapa pupu on juuri pupu.
VastaaPoistaMinä olen kertonut tämän jo joka toisessa blogissa, mutta i-ha-na musiikinopettajani Tapio Kukkula suositteli tätä kirjaa, kun olin yläasteella tai lukiossa, ja silloin sen luinkin. Kirja oli mielestäni ainutkertainen, mutta lukemisesta on tosiaan jo aikaa, enkä muista siitä enää paljon. Ehkä luen tämän uudelleen nyt, kun juuri lanseerasin blogissani Ikkunat auki Eurooppaan -haasteenkin. Sveitsistä ei ole kai suomennettu niin hirveästi, eikä kielitaitoni oikein riitä alkukielisiinkään (no, englanniksi lienee käännetty enemmän).
VastaaPoistaKiitos arviosta!
Karoliina, Voi lue ihmeessä uudelleen! Olisi kiva kuulla, koetko tarinat nyt eri tavalla kuin viimeksi :)
VastaaPoistaNo tämä täytyykin hakea, muistan tuon tarinan missä mies keksi asioille nimiä, lukiossa siitä keskusteltiin (voi kun tulikin ikävä ihanaa äikän maikkaa)...
VastaaPoistaTiina, Ajatella, että joku voi olla yhtä aikaa huippu ja silti pelottava! Niin ja vaativa myös. Ja hauska. :)
VastaaPoista