Vuonna 85

Ilpo Rantanen: Vuonna 85 - Manserockin lyhyt oppimäärä

Siltala 2012, 287s.

Vuonna 85 minä olin 6-vuotias ja armoton Dingo-fani. Kummitäti avusti kasettien kopioimisessa, eli asetti kaksi mankkaa kaiuttimet vastakkain enon vinttikamariin ja paimensi minut mahdollisimman hiljaa alakertaan, ettei kasetille tulisi ylimääräistä kolinaa. Mummu auttoi kartuttamaan lehtileikekasaa, josta sisko ja serkku lukivat ääneen pätkiä - minä kun en osannut vielä lukea. Sen sijaan osasin kirjoittaa DINGO ja NEUMANN Tenavakerhosta saaduilla leimasimilla kamarin seinään. No, koska Dingo on Porista, on luonnollista ettei bändi saa palstatilaa manserockista kertovassa kirjassa muutamaa sivulausetta enempää. Manserockin (tosin en tätä termiä ole tottunut käyttämään) löysin vasta myöhemmin, tarkemmin sanoen c-kasetin muodossa pannuhuoneesta. Pelastin tuon enon hylkäämän kasetin ja hyvä niin, sillä Juice Leskisen Dokumentti on edelleen mielestäni hyvä levy. Jossakin vaiheessa tutuksi tuli myös Kaurismäen veljesten ensimmäinen pitkä elokuva, musiikkidokumentti Saimaa-ilmiö. Ja kukapa voisi käsi sydämellä väittää, ettei koskaan missään ole kuullut yhtään Popedan biisiä tai hoilannut Eppu Normaalin hittejä?

Ilpo Rantanen on onnistunut kokoamaan yksiin kansiin ja melkeinpä vaatimattomaan sivumäärään rutkasti asiaa. Yli 30 haastattelun pohjalta koottu kirja on helposti lähestyttävä ja vaivatonta luettavaa. Haastateltavien joukossa on tuon ajan suosituimpia artisteja (mm. Pate Mustajärvi, Eppu Normaali) ja taustavaikuttajia (mm. Mika Sundqvist ja Epe Helenius). Ehkä eniten lukemisen helppouteen vaikutti se, että useimmat käsitellyt artistit ja bändit olivat minulle ennestään tuttuja edes jollakin tasolla. Lisäksi manserockin tekijät ovat verkostoituneet keskenään sen verran tehokkaasti, että vaikka paljon sattuu ja tapahtuu, henkilökaarti tulee melko äkkiä tutuksi. Nimensä mukaisesti kirjassa keskitytään vuoteen 1985, mutta on vain luonnollista, että myös muusikoiden aiempia ja hiukan myöhempiäkin vaiheita käydään läpi. Omat kappaleensa kirjasta ovat saaneet myös Tampereen Työväen Teatterin Vuonna 85 -musikaali sekä ilmeisesti ensi vuoden alussa ilmestyvä, Timo Koivusalon ohjaama saman niminen elokuva.

Tämän kirjan luettuani toivoisin Rantasen kasaavan manserockista (tai suomirockista yleisemmin) laajemmankin oppimäärän mukaisen opuksen. Sellaista odotellessa taidan hakeutua kirjastoon, etsiä käsiini muutaman bändikirjan ja sivistää itseäni hiukan lisää.

Laadukkaana bonuksena kirjan mukana tulee CD-levy, joka sisältää parin luultavasti kaikille tutun hitin lisäksi hiukan tuntemattomampaa, mutta laadukasta manserockia. Myönnän tosin, että kun Moogetmoogsin Kolmen minuutin muna on soinut päässä lähes taukoamatta noin viikon, niin kaipaisin jo vaihtelua.

Vuonna 85 on viihdyttänyt myös Lumiomenan Katjaa, tästä sinne, klik.

PS: Minulla oli onni kasvaa paikkakunnalla, jonka urheiluseura järjesti kouluvuoden aikana viikoittain "nuorisomenot". Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että urheiluseuran tiloissa oli sekä disco että joku esiintyjä. Ikärajaa ei ollut, mutta meidän perheessä pidettiin kiinni siitä, että rimpsalle pääsi vasta rippikoulun jälkeen. Nivalan Tuiskulan kultakausi taisi olla 80-luvulla (lavalla käväisi mm. Metallica) eikä toimintaa ole ollut enää vuosiin muutamia yksittäisiä tapahtumia lukuunottamatta, mutta vielä 90-luvun lopullakin päästiin nauttimaan nimekkäistä esiintyjistä.
Yritin kuumeisesti kaivaa tämän postauksen kuvitukseksi valokuvia Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan keikoilta, mutta surukseni en niitä löytänyt. :(