Jane ja saaren kutsu

L. M. Montgomery: Jane ja saaren kutsu

(Jane of Lantern Hill, 1937)

Minerva 2013, 266s.

Suom. Sisko Ylimartimo

Jane Stuart asuu äitinsä ja isoäitinsä kanssa Torontossa, kolkossa ja ilottomassa talossa. Äiti kulkee kutsuilla ilta illan jälkeen, enemmän oman äitinsä mieliksi kuin omasta halustaan. Isoäiti on inhottava ja ankara nainen, joka moittii Janea joka käänteessä ja tuntuu nauttivan siitä. Jane on elänyt siinä uskossa, että isä on kuollut, sillä hänestä ei koskaan puhuta. Järkytys on suuri, kun Jane kuulee koulukaveriltaan isänsä olevan elossa ja vielä suurempi yllätys on isältä saapuva kirje, jossa tämä vaatii saada Janen kesäksi luokseen Prinssi Edwardin saarelle. Elämä saarella on - vastoin Janen odotuksia - ihanaa. Isä osoittautuu hurmaavaksi, leikkisäksi mieheksi, jonka kanssa elämä on yhtä seikkailua. Mutta mitä tapahtuu syksyllä, kun on palattava takaisin kaupunkiin?

Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa ihan oikea tyttökirja. Ulkona vinkui kylmä tuuli, mutta minä käänsin sille selkäni ja nautin niskaan paistavasta kevätauringosta, Prinssi Edwardin saaren kauniista maisemista ja mukavista ihmisistä. Jane on suloinen tyttö, joka ei pelkää tarttua töihin, vaikka ei olisi niitä aiemmin tehnytkään. Pidin hurjasti Janen isästä, mutta äidin selkärangattomuus ja äitinsä tahtoon alistuminen ahdisti suuresti. Vaikka Jane ja saaren kutsu onkin ennalta-arvattava ja ihmiset vähän turhankin yksipuolisia (joko hyviä tai pahoja), vastasi se odotuksiani täydellisesti. Rentoutuminen onnistui tämän kirjan avulla äärimmäisen helposti.

Hiukan täytyy moittia kirjan kantta. Kannen pieni talo ja vehreät maisemat sopivat kyllä kuvaan oikein hyvin, mutta tyttö on aivan liian nykyaikainen.

Minulta on lukematta miltei kaikki tuoreimmat Montgomery-suomennokset, mutta nyt ne houkuttelevat kovasti. Ehkäpä kesällä voisin viettää tyttökirja-aikaa niiden parissa.