Metsäjätti (minikirja)

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Otava (MiKi) 2013, 482s.

Nousiaisen Metsäjätti oli näkyvästi esillä kirjablogeissa toissavuonna. Kirjoituksista jäi mieleen runsaat kehut ja siksipä kirja pääsi luettavien listalle. Aivan äskettäin Otava lanseerasi uuden kirjaformaatin, Mikin eli minikirjan, johon halusin myös tutustua. Löinkin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla lukemalla hyvän kirjan uudessa muodossa.

Ensin muutama sananen tästä uudesta formaatista. Ennakkoasenteeni pohjautui pitkälti tähän Karoliinan minikirjaesittelyyn ja jännitin kovasti, kuinka läpikuultavia kirjan sivut mahtavat olla. Noin muuten olin lähinnä lapsekkaan innostunut. Ja vaikka se kirjan pieni koko oli tehty selväksi, niin yllätyinpä silti. Nämä ovat (silmämääräisesti arvioiden) vain hitusen suurempia kuin C-kasetit, eli todella pieniä. Sivujen läpikuultavuus ei ollut häiritsevää, kirja pysyi todella helposti auki ja sivujen kääntäminenkin oli yllättävän näppärää. (Tosin minulla on pitkä kokemus virsikirjojen käsittelystä, kuten blogini profiilikuvastakin näkee. Kädessäni on siinä tosiaan virsikirja, koska leikimme juuri siskon ja serkkujen kanssa pyhäkoulua. Synttäreilläni, jos oikein muistan.) Ihastuin tähän formaattiin niin paljon, että ehdin jo päässäni kuvitella, miten ihanan pieneen tilaan nykyinen kirjakaaokseni mahtuisi, jos kaikki kirjat saisi näin pieninä. Ainoat moitteet tulevat siitä, että tätäkään kirjaa ei kannata lukea hötkyvä lapsi sylissä, sillä silloin ei saa keskittyä, vaikka kirja näpeissä pysyisikin.

Ja sitten kirjan sisältöön. Pasi Kauppi on yksi monikansallisen Metsäjätti-yhtiön isoista herroista. Yksi yhtiön tehtaista sijaitsee Pasin lapsuudenmaisemissa, Törmälässä, ja työllistää siellä merkittävän osan asukkaista. Mutta koska nykymaailmaa pyörittää pääasiassa raha ja suurimmat mahdolliset voitot, Pasi lähetetään viran puolesta Törmälään maksimoimaan tehtaan tuotto. Eli käytännössä irtisanomaan väkeä. Paluu Törmälään ei ole Pasille henkisesti helppo, sillä se muistuttaa vähemmän onnellisista vuosista. Muutamia iloisia asioita elämään sentään mahtuu, kuten ensimmäisen lapsen odotus sekä uudelleen lämpenevät välit nuoruudenystävään, Janneen.

Periaatteessa Metsäjätti on ahdistava kirja. Ahdistava siksi, että YT-neuvottelut ja "ei-kannattavien" tehtaiden alasajo ovat liian totta. Pasin pomo on niin äärimmäisen vieraantunut rivikansalaisten arjesta, että pahaa tekee. Törmäläkään ei ole mikään onnela, vaan täynnä muistoja juopoista ja vielä juopommista isistä, ankeudesta ja elämän epäreiluudesta.

Mutta kuitenkin Nousiainen onnistuu muistelemaan 80-lukua niin elävästi ja nostalgisesti, että sydäntä lämmittää. Myös henkilöhahmoista löytyi monta helmeä, joista erityisesti Janne asenteineen rauhoitti.

Olen lukenut Nousiaiselta aiemmin Vadelmavenepakolaisen, josta en juurikaan tykännyt. Tai tykkäsin alkupuoliskosta, mutta sitten meno yltyi niin rankaksi, että en enää viihtynyt. Maaninkavaara on lukematta, mutta mikäli se on enemmän Metsäjätin kuin Vadelmavenepakolaisen kaltainen, niin aion senkin joskus lukea.