Haamu keskipäivän auringossa

Sid Fleischman: Haamu keskipäivän auringossa

(The Ghost in the Noonday Sun, 1965)

WSOY 1966, 142s.

Suom. Eeva Heikkinen

Haamu keskipäivän auringossa on yksi oman lapsuuteni suosikeista. Kotona (siellä lapsuuden-) kirjahyllyjä plaratessa tämä osui eteeni ja lasten kanssa neuvoteltuani päätettiin lainata ja lukea se iltasatuna. Toki merirosvoseikkailua sopivampiakin iltasatuja olisi olemassa, mutta ei niitä söpöjä satuja kukaan aina jaksa. (Minä tosi harvoin.)

Oliver Finch odottaa malttamattomasti isäänsä palaavaksi meriltä, sillä Oliverin 12. syntymäpäivä on käsillä. Isä on ollut reissulla jo kauan, joten ikävä on ehtinyt tulla. Oliver asuu tätinsä luona tämän majatalossa, auttelee tätiään ja välttelee tynnyrintekijän oppipojaksi joutumista. Oliver haluaa merille, kuten isänsä.

Eräänä päivänä majataloon astuu karunoloinen kapteeni Scratch. Tämä sattuu kuulemaan Oliverin syntyneen keskiyön lyöntien kajahdellessa, tilaa Katy-tädiltä kattilallisen keittoa laivalleen ja pyytää Oliverin sitä toimittamaan. Mutta kun Oliver astuu laivaan, hänet teljetään kajuuttaan ja laiva lasketaan vesille. Pian Oliver tajuaa olevansa merirosvojen vankina, matkalla syrjäiselle saarelle etsimään aarretta. Aarretta, jota vartioi Herrasmies-Jackin haamu, jonka vain keskiyön hetkellä syntynyt voi nähdä.

Meno kirjassa on aika hurjaa. Merirosvot ovat todella julmia ja itsekkäitä, kuten asiaan kuuluu. Epäsuosioon joutuneita tovereita kävelytetään lankulla mereen, viedään pienelle luodolle odottamaan kuolemaa, uhataan kurkun katkaisemisella, narun jatkoksi joutumisella ja millä milloinkin. Minua hirvitti, mutta en sensuroinut. Poikia ei edes jännittänyt, vaan sain yhtenä iltana kuulla raivokkaan vastalauseiden ryöpyn, koska: "Äiti, mikset sä ikinä lue mitään jännittävää? Me ei aina jakseta kuunnella jotain tylsiä, missä ei tapahdu mitään!" Ehkäpä merenkulkusanasto sotki lasten ajatuksia sen verran, ettei niihin merirosvojen kauheuksiin ehtinyt kiinnittää huomiota.

Lapset eivät suuresti ihastuneet Haamuun keskipäivän auringossa, mutta minä pidin siitä edelleen. Tämä kirja on minulle esineenäkin rakas: kirjaston poistomyynnistä ostettu ja luettu niin monesti, että sivuja on vaikea kääntää niiden reunojen pehmentymisen takia.