Viikkoja, kuukausia

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia

WSOY 2006, 184s.

Viikkoja, kuukausia tarttui käteeni kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä vähän vahingossa. Nimi oli jäänyt jostain mieleen, samoin tunne siitä, että tämä on koskettava kirja. Kuvittelin pitkään lukevani pariskunnan kirjoittamaa fiktiivistä tarinaa, olihan kirja luokiteltu kirjastossa kaunokirjallisuuden puolelle. Vasta hiukan ennen kirjan loppua minulle selvisi, että kirja perustuu Lundánien omaan tarinaan. Ja sitten ei itkua pidätellyt enää mikään.

Akista on juuri otettu kodin kuistilla valokuvia lehtijuttua varten, kun kameran salamavalo tuntuu jäävän elämään silmiin. Aki päättelee migreenikohtauksen - elämänsä ensimmäisen - olevan tulossa ja vetäytyy sänkyyn lepäämään. Kipu yltyy sietämättömäksi ja lopulta sairaalaan on pakko mennä. Kortisoni auttaa ja Aki olisi valmis lähtemään kotiin, mutta lääkärit haluavat vielä varmistaa joitakin asioita. Kyse ei ollutkaan migreenista, vaan aviokasvaimesta, joka myöhemmin selviää pahanlaatuiseksi.

Alusta asti on selvää, että parantumisen mahdollisuus on hirvittävän pieni. Kirjassa vuorottelevat Akin ja hänen vaimonsa Minnan päiväkirjamerkinnät. Millaisia tunteita joutuu käymään läpi omaa kuolemaansa odottava perheenisä ja miltä tuntuu seurata vierestä miehen lähestyvää kuolemaa? Milloin pitäisi kertoa lapsille ja miten? Miten ehtisi tekemään kaiken tärkeän, kun ei tiedä, kuinka paljon aikaa on jäljellä? Mistä tietää, mikä on sitä tärkeintä?

Ihailen tapaa, jolla Lundánit avaavat tuntojaan sairauden edetessä, ne kun eivät aina ole niitä kaikista hellimpiä. Viikkoja, kuukausia oli lukukokemuksena koskettava ja äärimmäisen surullinen, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.