Taivaslaulu

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Gummerus 2013, 281s.

Ennakkokappale

Olen koko blogiaikani ollut tarkka siitä, että bloggaan kirjoista lukemisjärjestyksessä. Nyt on pakko poiketa tavoista ja blogata viimeksi lukemastani kirjasta ennen paria muuta, sillä Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ei anna ajatuksilleni muuten rauhaa.

Vilja ja Aleksi ovat vielä nuori aviopari, mutta jo neljän lapsen vanhemmat. Yksi raskaus on mennyt kesken ja Vilja on synnyttänyt myös kuolleen vauvan. Pienten lasten vanhemmuus ja kodin hoitaminen on raskasta ja jatkuva raskaudenpelko piinaa niin Aleksia kuin Viljaakin, mutta vanhoillislestadiolaisuus kieltää kaikenlaisen ehkäisyn käytön. Kun raskaustesti jälleen kerran näyttää kahta viivaa, ennen kuin nuorimmainen on täyttänyt vuottakaan, Vilja alkaa vaipua epätoivoon.

Lestadiolaisyhteisön tavat, näkemykset, odotukset, käytännöt ja arki avautuvat Rauhalan kirjassa luontevasti ja tietynlaisella hellyydellä suurista kipupisteistä huolimatta. Koska itse olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, jossa lestadiolaisuus on voimissaan ja siten lähellä myös muiden ihmisten arkea, en osannut hätkähtää tai tyrmistyä oikein mistään. Muistan senkin perheen, johon syntyi alkuvuodesta kaksoset ja loppuvuodesta vielä yksi vauva. Ja sen, jossa lasten nimet muodostivat kuin loppusointuisen runon. Vaikka Taivaslaulu avaakin tietynlaisen tirkistysluukun lestadiolaisuuteen, en kokenut kirjaa tirkistelevänä vaan tunsin monen asian selkiytyvän. En edelleenkään hyväksy yhteisön asettamaa ehkäisykieltoa, mutta jollain tasolla ymmärrän sen. Ymmärrän myös sen mahdollisesti kaksijakoisen suhtautumisen jatkuvasti kasvavaan lapsilukuun: voimat voivat olla vähissä, mutta kuinka voisi "sortua" ehkäisyyn ja sen jälkeen aikojen lopussa kohdata Jumalan, joka haluaa tietää missä ovat ne lapset, jotka teille annettiin.

Kielellisesti Taivaslaulu on upea. Mielettömän upea. Näkökulmat vaihtelevat Viljasta Aleksiin, välillä ääneen pääsevät lapset leikkiensä kautta. Toisinaan lainataan nimetöntä blogia, jossa pohditaan uskonkysymyksiä. Olisin voinut lukea kirjan nopeasti, mutta en halunnut. Halusin pysähtyä pohtimaan asioita, sulattelemaan ajatuksia. Halusin antaa kananlihalle nousseen ihoni laskeutua tavalliseksi taas.

Tuntuu, että voisin kirjoittaa tästä kirjasta loputtomasti, mutta teidän onneksenne en ehdi. (Sisko lapsineen, äiti ja toinen pikkusisko tulevat tänään kylään ja haluan antaa kirjan heille luettavaksi. Pikkuisen pitäisi siivotakin ennen vieraiden saapumista.)

Taivaslaulu on sellainen kirja, jonka toivoisin päätyvän mahdollisimman monen lukijan käsiin.

"Minä pidän pelkistetyistä ihmisistä, jotka tekevät työt, hoitavat lapset ja uskaltavat tyytyä onneensa."