Muumipapan urotyöt

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

(Muminpappans bravader, 1950)

WSOY 2010, 158s.

Suom. Päivi Kivelä ja Laila Järvinen

- Kyllä minä olin aika poika nuoruudessani, hän sanoi itsekseen. - Enkä ole nytkään huonoimpia, hän lisäsi ja polkaisi iloisena maata.

Muumipapan urotyöt jätti jälkeensä leveän hymyn ja onnellisen olon. En olisi malttanut mennä nukkumaan illalla, kun Urotöitä oli enää muutama kappale jäljellä, mutta silmät eivät jaksaneet pysyä auki.

Eräänä kesänä, Muumipeikon ollessa vielä pieni, Muumipappa sairastui flunssaan. Kurkkukivun ollessa pahimmillaan Muumipappa katsoo aiheelliseksi kutsua luokseen Muumipeikon, Nipsun ja Nuuskamuikkusen ja muistuttaa näitä siitä, että he ovat saaneet elää elämänsä aidon seikkailijan kanssa. Kun kukaan lapsista tai edes Muumimamma ei muista, kuinka merenvahasta tehty raitiovaunu on päätynyt Muumipapalle, Pappa tuskastuu. Raitiovaunu on hänelle tärkeä esine, eikä sen tarinan soisi painuvaan unholaan jos kävisi niin huonosti, että Pappa kuolisi flunssaan. Muumimamman kehotuksesta Muumipappa alkaa kirjoittaa muistelmiaan, joita hän sitten lukee ääneen luvun kerrallaan.

Ja kyllähän Muumipappa on ehtinyt seikkailla! Ankeasta lastenkodista karattuaan hän on seilannut merellä, pelastanut Hemuli-tädin Mörön kynsistä, rakentanut talon, kohdannut kummituksen ja tietysti pelastanut myös Muumimamman.

Alkuasetelma nauratti kovasti, sillä auttamatta Muumipapan sairastaminen kuulostaa kovin tutulta. Ehkä moni tunteekin tuon kavalan man flun, hirmuisen taudin, jonka rankkuudesta naisilla ei ole minkäänlaista käsitystä. En ole lukenut Urotöitä aiemmin, mutta moni kohtaus oli hieman muunneltuna tullut vastaan muumisarjakuvissa. Pidin myös siitä, kuinka Pappa sensuroi muistelmistaan arveluttavat seikkailut (kuten matkan hattivattien kanssa) ja kuittasi osan lasten kysymyksistä kommentilla viiva-viiva-viiva.

Mainio kirja!