Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä (Le Rouge vous va si bien, 2007, 118s.)
Aarre (Trésor, 2008, 106s.)
Wsoy 2009 ja 2011
Suom. Saara Pääkkönen
Lucie Durbianon sarjakuvat Punainen pukee teitä ja Aarre lähtivät kirjastosta mukaani kansiensa perusteella. Piirustustyyli näytti kivalta ja se tuntui riittävältä syyltä lukea molemmat kirjat.
Aloitin Durbianon ensimmäisestä albumista, Punainen pukee teitä, joka sisältää seitsemän lyhyttä, omalaatuista rakkauskertomusta. Rakkaus ei katso ikää, aikaa eikä paikkaa, vaan näissä novellien tapaan toimivissa tarinoissa Punahilkka voi rakastua suteen, etana kaunista naista esittävään patsaaseen tai Ihmemaan Liisa kiireiseen kaniin (joka ilman omantunnontuskia antaa Liisan merirosvoille vastineeksi omasta mielitietystään). Durbiano kuvaa mainiosti myös renessanssiajan miesparia sekä villin lännen kipeää kolmiodraamaa. Latautuneita, rohkeita tarinoita.
Aarre taas on melko heppoinen aarteenetsintäseikkailu, jonka kunnianhimoinen juoni ei toimi näin lyhyessä tarinassa. Aarteessa olisi ollut aineksia tasokkaaseen tarinaan, mutta nyt sisältö on lähinnä pintaraapaisuja toisensa perään. Aarretta enemmän huomiota saa professori Alamaron nuori ja naiivi tyträ, Christine. Mutkikas juonikuvio olisi mielestäni vaatinut (ja ansainnutkin) hallitumman tarinoinnin ja tämän vuoksi huomattavasti enemmän sivuja.
Molemmat sarjakuvat olivat kepeää luettavaa, mutta Punainen pukee teitä jää varmasti mieleen paljon pitemmäksi aikaa kuin seuraajansa, Aarre.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti