Tiitiäisen tarinoita

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita

WSOY 2000 (13. painos), 79s.

Kuvitus Maija Karma

Tiitiäisen tarinoita -kirjan kansikuva on iskostunut muistiini jo lapsuudessa. En kuitenkaan muista, onko sitä minulle koskaan luettu. Nyt aloitin kirjan lukemisen Lapsuuden sadut ja seikkailut -teoksen innoittamana ja pidin näistä tarinoista oikein paljon. Alkupäässä tarinat ovat perinteisempiä, kun taas loppua kohti hulluttelu ja sanaleikittely lisääntyvät.

Kirsi Kunnaksen saduissa on ihanan veikeä meno. Ensimmäinen satu kertoo harakasta, joka löytää aarteen. Voisi kuvitella, että aarre tekisi iloiseksi ja onnelliseksi, mutta kilisevä kulkunen tekeekin harakan vanhaksi, apeaksi ja yksinäiseksi. Onneksi kulkunen katoaa ja harakka voi jatkaa entisenlaista naureskelevaa eloaan. Kunnas kertoo myös pitkäkorvaisesta pojasta, korvattomasta kanista, herra Haitulan keskiviikosta (joka on neiti Hurpulan torstai) sekä Kissa Kirjavainen Kriikunasta ja Petteristä, jonka huoneen jokaiseen nurkkaan on yön aikana ilmestynyt kirahvi.

Oma suosikkini kirjan saduista taitaa olla Pallo Pyöriäinen. Eräällä kuninkaalla oli neljäkymmentä toinen toistaan kauniimpaa tytärtä, mutta tyttärillä ei ensimmäistäkään kosijaa. Kuninkaalle alkoi tulla hätä, sillä "hänen mielestään prinsessat ovat olemassa sen takia, että menevät lopulta naimisiin, kun ensin prinssit ovat heitä kosineet ja suorittaneet urotekoja." Yksi tyttäristä keksi oivallisen tuuman, söi itsensä palloksi ja alkoi pyöriskellä pitkin puutarhaa. Pallo Pyöriäinen oli edelleen sädehtivän kaunis ja hänen punainen tukkansa häikäisi niin että ihmiset pitivät häntä auringonlaskuna. Pallo pyöriäinen ehdotti isälleen, että tämä lupaisi hänen kosijalleen myötäjäisiksi koko valtakunnan. Kun prinssejä sitten alkoi tulla, Pallo Pyöriäinen vain pyöriskeli ympäriinsä ajaen kosijat hulluiksi niin että nämä kosivatkin Pallon sisaruksia. Näin kaikki sisarukset pääsivät naimisiin ja kuningas oli tyytyväinen. Mutta Pallo Pyöriäinenkin olisi halunnut oman prinssinsä. Kuningaspa keksi lopuille kosijoille kuitenkin toinen toistaan hullumpia tehtäviä ja Pallo Pyöriäinen tylsistyi sikiuneen sulhastaan odotellessaan. Viimein Kuningas huolestui alati nukkuvasta tyttärestään ja lupasi Pallon vaimoksi sille prinssille, joka tämän saa hereille. Toiset prinssit nipistelivät tai tönivät häntä, jotkut pyörittelivät ympäri pihoja, mutta Pallo vain nukkui. Nukkui siihen asti, että eräs prinssi hoksasi suukottaa toista suljettua silmää, joka aukenikin saman tien. Toista silmää prinssi ei huomannut suukottaa auki ja niinpä Pallo Pyöriäinen eli luultavasti lopun elämäänsä yksisilmäisenä - ja sai myötäjäisinäkin vain puoli valtakuntaa, vaikka piti saada kokonainen.
Ihanan erilainen ja hullunkurinen prinsessa satu!

Kirjan viimeiset sadut luin iltasatuna nuorimmaiselle lapselle, kun meidän piti viettää yö sairaalassa. (Poika päätti jostakin syystä syödä yhden pienen legon, joka aiheutti sen verran kakomista, että vietimme yön tarkkailussa. Mitään hengenhätää ei onneksi ollut missään vaiheessa, joten selvisimme säikähdyksellä.) Tämä pienimmäinen ei ole liiemmin ollut mukana iltasatuhetkissä, mutta siinä pienellä sängyllä vierekkäin pötkötellessä hän kuunteli kyllä todella rauhallisesti ja keskittyneesti. Ehkäpä aika alkaa olla kypsä sille, että kaikki lapset kuuntelevat iltasatua yhtä aikaa.

Tiitiäisen tarinoita on mainio satukirja, jonka lyhyet tarinat sopivat (todistetusti) hyvin myös pienille ja malttamattomille kuuntelijoille. Sanaleikkien kanssa kieli voi mennä välillä solmuun, mutta se ei haittaa ollenkaan.