Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
(The Weed that Strings the Hangman's Bag, 2010)
Bazar 2014, 383
Suom. Laura Beck
Luin keväällä Flavia de Luce-sarjan ensimmäisen osan, Piiraan maku makea, josta pidin erittäin paljon. Oli heti selvää, että luen myös jatko-osat, joista ensimmäinen onkin jo ilmestynyt suomeksi.
Kuolema ei ole lasten leikkiä on monella tapaa yhtä kiehtova kuin edeltäjänsä. 11-vuotias Flavia on edelleen omalaatuinen, kemiasta kiinnostunut tyttö, jolla on tapana kuljeksia ympäri Bishop's Laceyn kylää ja tehdä tarkkoja havaintoja kaikesta näkemästään. Kiertävän nukketeatterin auto hajoaa hautausmaan kohdalla ja kirkkoherra innostuu järjestämään kaksi nukketeatteriesitystä seurakuntatalolle. Ensimmäinen esitys sujuu upeasti, mutta toinen show päättyy nukkemestarin kuolemaan. Flavia alkaa tutkia tapausta ja jälleen kerran hän on poliiseja nokkelampi tiedonkerääjä ja ongelmanratkaisija.
Lukeminen oli tälläkin kertaa erittäin jouhevaa ja viihdyttävää. Bradleyn luoma pikkukylä asukkaineen on kenties kokoonsa nähden epäilyttävän täynnä vaiettuja salaisuuksia ja Flavian nokkeluus epäuskottavaa, mutta mitäpä tuosta. Tarina käynnistyy oikeastaan hyvin hitaasti, mutta minä pidin kirjan alustakin.
Suomennos on pääosin hyvin onnistunut, siitä kertoo jo sulava luettavuuskin. Mutta pakko on erikseen mainita muusta tekstistä silmille mätkähtävä lause: "Ei tarvinnut kuin vilkaista häntä ollakseen varma, ettei makeup ollut koskaan liannut noita kalpeita hillerinkasvoja". Harmillista, että tällainen virhe on jäänyt huomaamatta.
Kuolema ei ole lasten leikkiä tarjosi leppoisia lukuhetkiä ja sopivan kiemuraisen mysteerin lukijan pohdittavaksi. Jatkolta odotan ehkä eniten keskittymistä Flavian kotiin, Buckshawn kartanoon, sillä olen varma että tuo rapistuva rakennus uhkaa romahtaa jo kätkettyjen salaisuuksien painosta.
11-vuotiaat ovat jo hyvinkin nokkelia ja tietäviä, varsinkin tällainen huippuälykäs Flavia.
VastaaPoistaTämän aion lukea, kunhan se saapuu kirjastosta :)
Mai, Toki 11-vuotiaista on jo vaikka mihin, mutta ei Flavia ihan uskottavimmasta päästä ole. Se ei kuitenkaan minua häiritse, sillä tykkään Bradleyn tyylistä kerta kaikkiaan. :)
PoistaKuulostaa erittäin lupaavilta kirjoilta, kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaJassu, ole hyvä! Minusta nämä ovat hyväntuulisia kirjoja. :)
PoistaMinusta jo kirjan ensimmäinen lause on tyrmäävä. Flavia on vastustamaton. Olen todennäköisesti kyllästynyt skandinaisien ongelmallisiin parisuhteisiin jossain saarella.
VastaaPoistaUlla, Flavia on hurmaava! En lue juurikaan dekkareita - näiden lisäksi Mma Ramotswea ja Cormoran Strikea - mutta Bradleyn tyyli on mukavan leppoinen. :)
PoistaTuntuu epätodennäköiseltä, että makeup olisi voinut päästä valmiiseen kirjaan asti vahingossa, jos suomennos oli muuten sujuva ja oikoluettu huolellisesti. Voisiko olla mahdollista, että 50-luvulla Suomessa puhuttiin makeupista? Vähän kuin sminkkaamisesta (vai muistankohan väärin)? Ratkaisu ei ehkä ole paras mahdollinen, jos lukijana kerran mielsit sen virheeksi, mutta ainakin periaatteessa haluaisin kyllä nähdä jälkiä menneisyyteen sijoittuvissa kirjoissa kaikuja kielen senaikaisista piirteistä.
VastaaPoistaAnonyymi, onhan sekin totta kai aivan mahdollista. En tiedä, mitä sanoja meikeistä on 50-luvulla käytetty - enkä rehellisesti sanoen tunne sanastoa tältäkään vuosituhannelta ;)
PoistaAikakausi saa kyllä näkyä tekstissä, mutta nyt en äkkiseltään muista, että tässä sarjassa olisi mitenkään erityisesti välittynyt sellainen "entisaikainen kieli". Sarjan seuraava osa odottelee jo lukuvuoroaan, joten täytyykin sitä lukiessa yrittää kiinnittää huomiota tähän asiaan! Kiitos uudesta näkökulmasta siis :)