Kumi-Tarzan

Ole Lund Kirkegaard: Kumi-Tarzan

(Gummi-Tarzan, 1975)

Otava 1987, 121s.

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Jokin aika sitten huomasin kirjastoautolla tämän kirjan ruotsinkielisen version. Nostalgiahyöky oli sen verran voimakas, että laitoin suomenkielisen Kumi-Tarzanin heti varaukseen ja odotin seuraavaa viikkoa ja kirjan saapumista ihan täpinöissäni. Kumi-Tarzan oli yksi niistä kirjoista, joita luin lapsena uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran tai pari. Halusin kokeilla, vieläkö tarina viehättää - ja yritän kovasti saada vanhimman pojankin lukemaan tämän.

Iikka (jonka nimen luin muuten silloin pienenä aina Likka, vaikka arvelin sen olevan oikeasti Ilkka) Ollila on tavallinen pieni poika, mutta hirvittävän epäonninen sellainen. Iikka ei osaa ajaa pyörällä, ei sylkeä, pelata jalkapalloa tai lukea, eikä hänellä ole kavereitakaan. Koulun isot pojat sen sijaan kiusaavat Iikkaa joka ikinen päivä ja antavat hänelle vesipesuja koulun vessassa. Äiti vähän säälittelee lastaan, mutta ei osaa olla avuksi ja isä taas keskittyy syyttämään kaikesta poikaansa. Isä Ollila yrittää tehdä Iikasta Tarzanin kaltaista tosimiestä, mutta eihän siitä mitään tule. Eräänä päivänä Iikka kohtaa kuitenkin aivan oikean noidan ja saa esittää toivomuksen. Pohdittuaan asiaa pitkään ja hartaasti Iikka keksii täydellisen toivomuksen: että kaikki hänen toiveensa toteutuisivat. Toive on kuitenkin liian vaativa pysyvästi toteutettavaksi, mutta yhden päivän ajaksi noita tekee Iikasta superpojan. Iikka käyttääkin päivänsä tehokkaasti hyväkseen, kostaen vääryyksiä ja todistaakseen muille, ettei hän ole mikään surkimus.

Tarina osoittautui yllättävän surulliseksi. Iikkaa kohdellaan kaikkialla todella huonosti ja arvaattekin varmaan, miten kauan Iikan kostotoimet pysyivät vaikkapa niiden isojen poikien mielessä? Niinpä, ei pysy yhtään ja heti seuraavana päivänä - kun Iikka on jälleen tavallinen poika - häntä odottaa koulussa vesipesu ja vessaan lukitseminen. :/ Olin jotenkin onnistunut blokkaamaan muististani tämän epämiellyttävän lopun ja kuvittelin tarinan olevan sellainen perinteinen paha saa palkkansa -opetus. Ehkä ei pitäisi ottaa niin vakavasti vanhaa lastenkirjaa ja keskittyä tarinan hyviin puoliin.

Lapsi suostui avaamaan Kumi-Tarzanin, kun näytin kirjan suuren fontin ja runsaat kuvat. Itse lukaisinkin tämän yhtenä iltana ennen nukahtamista, eli luettavaa ei paljoa ole. Poika on tankannut tätä jo viikon, joten ehkäpä tarina ei häntä juurikaan viihdytä. Harmi.