Wayward Pines - Ei pakotietä

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

(Pines, 2012)

Tammi 2015, 327s.

Suom. Ilkka Rekiaro

Wayward Pines - Ei pakotietä julkaistiin suomeksi kutakuinkin samaan aikaan, kun kirjaan pohjautuva tv-sarja alkoi pyöriä FOX:illa. Sarjaa en ole katsonut, mutta kirjasta kiinnostuin kyllä. Blake Crouch ei ole lainkaan peitellyt Twin Peaks -faniuttaan ja myöntää auliisti kulttisarjan toimineen suurena innoittajalle tälle Wayward Pines -trilogialle. Kuulunen ikäryhmäni vähemmistöön, sillä minulle Twin Peaks on jäänyt vieraaksi. Olen väkisin katsonut kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta en vain kerta kaikkiaan kiinnostunut.

Ethan Burke, salaisen palvelun agentti, on lähetetty Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään jäljettömiin kadonneita kollegoitaan. Burke ei muista mitään matkasta kaupunkiin tai koko kaupungista, kun hän havahtuu hereille pahoin loukkaantuneena joen rannalta. Vähitellen muisti alkaa palautua, mutta palasista ei millään saa rakennettua eheää kokonaisuutta. Jokin on pahasti vialla.

Wayward Pines - Ei pakotietä osoittautui ristiriitaiseksi lukukokemukseksi. Odotin siltä jännitystä ja vauhdikkuutta ja molempia kyllä sainkin. Odotin myös taitavasti rakennettua juonta, mutta sain pääosin erilaisista takaa-ajokohtauksista koostuvan, suoraviivaisen matkan kohti loppukohtausta, joka koostui yliselittelyistä ja alleviivauksista. Luulen, että twinpeaksitön menneisyys oli tätä kirjaa ajatellen etu. Jos sarja ja sen hahmot olisivat olleet tutummat, olisin todennäköisesti ärsyyntynyt lukuisista yhteneväisyyksistä.

Ei pakotietä oli todella nopealukuinen ja siinä mielessä viihdyttäväkin: on aina mukavaa vaihtelua, kun romaani kaahaa menemään sellaista tahtia ettei lukija ehdi hypätä pois kyydistä. Vaikka Burken jatkuvat pakenemiset ja etenkin ylivoimaisista hyökkäyksistä selviämiset alkoivat pian puuduttaa, tykkäsin siitä miten vinksahtaneelta Wayward Pines vaikutti. Oli mielenkiintoista yrittää kehitellä kaiken kummallisen selittäviä teorioita. Mutta kirjan lopussa, kun asiat alkoivat "selvitä", ne selvisivätkin aivan liikaa. Tuli lähinnä sellainen olo, että jos trilogian ensimmäisessä osassa avataan taustoja näin paljon, mitä ne seuraavat osat oikein pitävät sisällään? Lisää pakenemisyrityksiä ja yhteenottoja?

Vaikka minulle tämä kirja jäikin kahden tähden kokemukseksi, olen melko varma, että luen myös ne tulevat osat. Pakkohan minun on katsoa, kuinka kirjailija onnistuu kokoamaan kaikista näistä langanpätkistä edes jotenkuten edustuskelpoisen kokonaisuuden.