 |
| Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa Sanasato 2015, 91s. |
Rypytön otsa
kuin pokkarin selkämys
ilman lukijaa.
Ostin Pekka Kytömäen runokirjan Ei talvikunnossapitoa kirjamessuilta heti perjantaina. Tarkoitus oli lukea tämä vasta joskus myöhemmin, ehkä jonakin tunnelmallisena syyspäivänä puuskaisen tuulen vihellellessä nurkissa, takkatulen lämmössä. Lapset muka leikkisivät sopuisasti keskenään niin kauan, että äiti saisi kaikessa rauhassa nautiskella runoista.
Mutta sitten sain facebookitse (kyllä, tämä on varmasti oikea termi) kuulla, että ostoksessani on jonkinlainen omistuskirjoitus ja koska se oli tietysti pakko kurkistaa heti, tulin samalla lukeneeksi myös kaikki runot. Pötköttelin hotellin sängyllä ja vähän väliä hörähtelin, hihkuin ja kurottelin näyttämään kirjaa viereisellä sängyllä istuvalle siskolle, että kato nyt tätäkin!
Ilmaiset itseäsi
lompakollasi.
Aika köyhää.
Kytömäen runoissa on mahtavia oivalluksia ja huomioita. Hän käyttää sanoja nokkelasti, mutta ei sorru liikaan kikkailuun. Sanamäärältään niukkoihin runoihin on saatu mahtumaan suuria ajatuksia. Läsnä on kaupunki, luonto ja ihminen. Ihmisyys, vanhemmuus ja arki.
Alkaa ramaista
kuin työtuoli olisi
pilkkijakkara.
Nautin tästä runokokoelmasta valtavasti. Olen tässä blogatessa tullut lukeneeksi kirjan uudestaan, eikä runojen viehätys todellakaan ainakaan vähene lukukertojen karttuessa. Itse asiassa huomasin, että moni ensilukemalta tunteen A herättänyt runo sai aikaan toisenlaisen reaktion.
Älä tutustu.
Saatat pilata hyvät
ennakkoluulot.
Kaikki kokoelman runot eivät ole haikuja, vaikka tähän postaukseen näköjään pääasiassa niitä valikoituikin. Kokoelman runoja yhdistää vaivattomuus: näitä runoja ei varmasti ole pakolla väännetty, vaan niistä hohkaa luontevuus ja tietynlainen maanläheisyys.
Luojan luomia.
Luomenpoistoleikkausta
voisi harkita.
Olisi mahdotonta (ja aivan tarpeetontakin) valita kokoelmasta yksi suosikkiruno. Kuten tästä postauksestakin näkee, minua puhuttaneita/naurattaneita/koskettavia runoja löytyy aika tavalla.
Kirkon pihassa
kyltti opastaa
pelastustielle.
Kumma kyllä alaspäin.
Pekka Kytömäen siskon, Anni Kytömäen Kultarinta oli huikean hieno lukukokemus, eikä Ei talvikunnossapitoa ole ollenkaan pekkaa pahempi.
Minäkin sain oman runokirjani messuilla, ja luin sen kokonaan junamatkani aikana. Hyvin samanlaisia tuntemuksia heräsi minullakin; jos sinä hihkuit runoista siskollesi, minä meinasin hihkua vieressä istuneelle tuntemattomalle teinipojalle, että kuuntelepa tätä runoa ja tätä ja tätä. :-D Juuri tällaisista lyhyistä mutta silti merkityksellisistä runoista pidän.
VastaaPoistaKaisa, Tämä sopisi kyllä hirveän hyvin porukalla luettavaksi: jaettu ilo vähintään tuplaantuu ja näiden kansien välistä sitä iloa riittää jaettavaksi! :)
PoistaOlisit sinä varmasti voinut sille teinipojalle edes yhden runon lukaista, tiedä miten paljon hän olisi aiheesta kiinnostunut. :)
Pekan kirja on mainio. Se on oivalluksia tarjoava ja hauska, mutta sopivasti myös haikea.
VastaaPoistaOli hauska nähdä messuilla - joskin turhan pikaisesti, ei ehditty jutella. Toivottavasti joskus toiste. :)
Katja, Totta puhut: vaikka päällimmäisenä tunteena näissä runoissa onkin ilo (varsinkin sellainen hoksaamisen ilo), niin haikeutta ja kaipuutakin löytyy.
PoistaKommentoinkin jo blogiisi ihan samaa; oli kiva nähdä, vaikka ei juuri heippaa enempää ehditty jutellakaan. :)
Pekan kirja on iki-ihana. Nämä valitsemasi runot ovat mainioita, mutta niin ovat kaikki muutkin. Minulla oli myös riemastunut olo koko ajan, kun kirjan luin.
VastaaPoistaOli mukava tavata messuilla! ❤
Elina, Riemastunut on ihan loistavan osuva sana kuvaamaan Pekan runoja :) Minä jo mietin, keiden synttärikortteihin voisin lainata mitäkin runoa ja kuinka pitää muistaa lukea näitä sellaisina ankeuspäivinä, kun mikään ei suju.
PoistaOli ihana nähdä! :)
Kiitos Maija! ♥
VastaaPoistaPekka, kyllä se kiitos kuuluu sulle. :) Tämä on ihan mahtava kirja <3
Poista