 |
| Virpi Pöyhönen: Doe WSOY 2015, 275s. |
Olen lykännyt tämän blogitekstin kirjoittamista siinä toivossa, että onnistuisin ehkä pukemaan sanoiksi ne tunteet, joita Virpi Pöyhösen Doe minussa herätti. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että käykin päin vastoin ja ajatukset hajaantuivat entisestään, joten kyhätäänpä nyt äkkiä jotain kasaan ennen kuin viimeinenkin järkevyys katoaa.
Doe on ankea pikkukaupunki lähellä intiaanireservaatin rajaa. Intiaanien jälkeläisiä ovat myös kirjan päähenkilöt. Pattylla on seitsemän lasta, kuusi poikaa ja tytär. Pojat ovat ajautuneet epämääräisille teille, eikä kukaan heistä asu enää kotonaan. Aluksi kertojana toimii Patty, joka muistelee lapsuuttaan ja sitä, kuinka äiti jätti alkoholismiin taipuvaisen miehensä ja Pattyn kesken kesälomareissun. Vaikka elämä ei aikuisenakaan ole helppoa, Patty on sopeutunut tilanteeseensa. Mutta kun kiltti Mary 14-vuotiaana katoaa, Pattyn maailma romahtaa.
Maryn kertomana Patty ei olekaan niin rakastava ja ymmärtäväinen äiti, kuin Pattyn puheista olisi voinut päätellä. Ne teot, joita Patty piti suurina rakkaudenosoituksina, satuttivat Marya eniten. Lopulta Marysta tuntuu, että katoaminen on ainoa vaihtoehto.
Doe on kirjoitettu todella vetävästi. Väljä taitto ja lyhyet kappaleet pitävät tarinan rytmin napakkana ja ahdistava tunnelma ujuttautuu ällöttävän vahvana lukijan mieleen. Lukeminen itsessään olikin siis monella tapaa nautinnollista. Mutta itse tarina taas jäi minusta turhan avoimeksi. Vaikka päähenkilöt ovat intiaanien jälkeläisiä (Pattyn isä tosin on suomalainen merimies*), Doe on ennen kaikkea kertomus äitien ja tytärten välisistä suhteista, ei vähemmistökansasta. Inhoan puhumattomuutta ja sitä tästä kirjasta löytyy sietämättömän paljon. Pattyn karmean etäinen suhtautuminen poikiinsa on vastenmielistä luettavaa.
*Tätä tosin alan itsekin epäillä: ehkä konepeltiin maalattu sininen risti viittasikin Venäjän merivoimiin, ei Suomen lippuun.
Minulle moni asia jäi arvoitukseksi. Miksi Pattyn isän (mahdollinen) suomalaisuus ylipäätään mainitaan, kun sillä ei kokonaisuuden kannalta ollut mitään merkitystä? Joo, isä tuli kaukaa ja asettui asumaan kauas rakastamastaan merestä ja niin edelleen, mutta en silti hoksaa mikä sen rooli tarinassa oli. Itse asiassa en kokenut myöskään päähenkilöiden intiaaniperimää mitenkään merkittävänä. Toki tiedän, että vähemmistöstatus voi vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi sosiaaliseen asemaan, mutta ei tämä vähemmistöön kuuluminenkaan tuntunut välttämättömältä. Doessa on siis sellaisia aineksia, joiden tarpeellisuutta en ymmärrä.
Minulle Doe ei ollut sellainen täysosuma kuin etukäteen kuvittelin, mutta Virpi Pöyhösen kirjoitustyyli viehätti. Kirjasähkökäyrän Mai on saanut kirjasta enemmän irti, joten käykää ihmeessä lukemassa hänen blogitekstinsä.
Todellakin hassua miten eri tavalla luimme kirjaa. Ehkä oma työtaustani ja kirjailijan työtausta vaikuttivat lukemiseeni aika lailla.
VastaaPoistaSe suomalaisuus ei ainakaan minulle auennut tässä kirjassa, se oli piilotettu niin hyvin samoin kuin se, että päähenkilöt olivat intiaaneja. Mustat pitkät hiukset mainittiin samoin reservaatti ja sen tapahtumat toivat sitä intiaanien elämää enemmän esille.
Mai, Kirjailijalta oli minusta onnistunut valinta jättää intiaanius erikseen mainitsematta: ohimennen mainitut asiat ja kuvaukset riittivät oikein hyvin. Oikeastaan aika hämmästyttävää, kuinka uskottavasti Pöyhönen onnistuu kuvaamaan kirjansa tapahtumapaikkoja ja ihmisten elämää siellä. Toki hän on varmasti tehnyt runsaasti taustatyötäkin tätä kirjaa varten.
PoistaMinä huomasin vasta toisella lukemalla, mitä Cadillaciin maalattiin, mutta oli se minusta silti viehättävä yksityiskohta. Se oli myös omiaan kertomaan, miten kaukana Pattyn vanhemmat olivat kulttuuritaustansa vuoksi toisistaan.
VastaaPoistaKun suomalainen kirjailija sijoittaa kirjansa tapahtumat muualle, niin se pieni suomalaisuus on myös hauska puumerkki siellä tekstissä, jos vaikka kirjaa myydään ulkomaille. Koin sen yksityiskohdan siis myös "Suomi-emojina", siis Suomen lippu eikä esim. Tanskan.
Tarinassa tärkeää oli äidin ja tyttären suhde, mutta kyllä sitä minulle maustoi hyvin paljon kuuluminen puoliverisiin köyhiin. Jos kuvattaisiin vaikka Victoria Beckhamin ja hänen tyttärensä suhdetta, niin sen suhteen ongelmat olisivat toiset. Köyhillä kouluttamattomilla ihmisillä nousee hyvin syvältä sukupolvelta toiselle siirtyvä toive pystyä kasvattamaan lapsesta kelpo ihminen ankeista olosuhteista riippumatta.
Marjatta, Ilahduttavaa, että en kuvitellut sitä ristiä - saatika viittausta suomalaisuuteen! Renny Harlin lienee ujuttanut jokaiseen elokuvaansa jonkun suomiviittauksen (lippu ja Finlandia-pullo tulee ekana mieleen) ja onhan näitä yksityiskohtia aina kiva bongailla.
PoistaOn ihan totta, että rikkailla ja köyhillä perheillä vanhempi-lapsi -suhteen haasteet ovat varmasti erit. Jokainen kai toivoo lapsistaan kasvavan hyviä ihmisiä, olivat lähtökohdat mitkä tahansa, mutta Pattyhan oli ihan kykenemätön olemaan minkäänlainen äiti pojilleen. Minusta se olikin kirjassa pahinta: että äiti voi jättää huomioimatta kuusi lastaan ja keskittyä vain siihen yhteen.
Ymmärrän toki, ettei se ollut kirjan pointti, mutta minua se hätkähdytti eniten.